tiistai 25. heinäkuuta 2017

Taiteilijaelämää

Lokin lento
Erään niin kauniin ja viattoman vuoden 2010 elokuisen aamun jälkeen pihalle ilmestyi Blue Lagoon, joka sai idean eräästä arokyyhkybongauksesta. No, joku talvi Heikki Hirvi kävi painamassa oman taginsa altaan pohjaan runnoen pohjan säröille.
Tällä kertaa kauniin ja jopa kohtuu lämpimän heinäkuun aamuna aamupalaa syödessämme kyllä kuulimme normi "ulos on päästävä" -töminää mökistä. Töminän syy kyllä selvisi myöhemmin, kun avasimme ulko-oven. Piiperö oli saanut taiteilijakohtauksen. Eteisen mattoa koristi tuliterä taideteos. Laajennettu versio teoksesta levittyi lähes koko ruokosokeripussin määrältä ympäri mökkiä. Ahkera pimatsu sille päälle sattuessaan.
Teoksen jatkumo ja itse taiteilija
Tulipahan siivottua lattiat ihan noin niin kuin sponttaanisti ja hymyssä suin miettiessä Piiperön intoa raahata tuollaisia pusseja. Pöydälle unohtuneet kissanruokapussukat löytyvät yleensä rei'itettynä jostain päin huushollia. Kumpa se oppisi avaamaan ne hallitusti ja vieläpä kipaten ruokakippoon, niin olisi kotiväki tyytyväisempi.


Kukkulan kuningatar
Kyllähän tuon innon ulkoiluun ymmärtää. Omassa häkissä ei pääse maata nuuhkuttelemaan saatikka heinää syömään. Lisäksi heinän perässä ravaaminen on puuskuttavimpia kohokohtia. Valitettavasti lähettyville on parkkeerannut noin kahdeksan yksilön lauma valkohäntäpeuroja (nyk. kauris) ja niiden yleistyttyä on myös punkkien määrä räjähtänyt. Tämä on todettu ihan empiirisellä poimintamenetelmällä kissoista ja itsestämme.

Piiperön uusi mielenkiintoinen harrastus on television katsominen.
Haba-kissa
Smurffi-kissa
Huomaa ylläolevasta kuvasta mitä Piiperö katsoo ja varmaan mielessään naureskelee takavasemmalle hipsivälle loksuleualle.
Arvaa puutuvat kirjaimet?
Live-TV takapihalla kyllä vie voiton, jos siellä tapahtuu ruohon kasvamista jännempää.
Seplu ja säksättäjät
Loppujen lopuksi voittaja on kyllä oma pehmoinen peti.
Lepo-kissa

1 kommentti:

  1. Tyylikästä taidetta Piiperöltä :D Jänniä juttuja näkyy myös tv:stä. Mukavasti asetettu kissalle sopivalle korkeudelle.

    VastaaPoista