tiistai 30. heinäkuuta 2019

Maastoutumisen luontainen olemus

Lähtökohtaisesti kissat ovat saalistajia ja niiden tarkoituksena on pysyä salassa saaliilta mahdollisimman pitkään. Siis tarvoitteena on maastoutua tai sopeutua ympäröivään ympäristöön mahdollisimman hyvin. Tosin tuo ajatelma ei aina välttämättä pidä yhtä meidän kotikissojen kanssa. Niillä kun tuntuu välillä näkemiseksi tuleminen olevan se olennainen asia, jonka jälkeen askeleet kulkevat kohti ruokakuppia muistuttamaan elämän raadollisesta asiasta - kissa syö, ihminen tarjoilee.
Piiperö varjossa kontrastikkaassa ympäristössä
Tämän kesän aikana Piiperö ja Jäbä ovat halunneet useasti ulkoilemaan ja melko pian päätyneet makoilemaan jonnekin varjoon. Näin tapahtui usein myös yhteisillä lenkeillämme.
Piiperö sinihopeana maastoutuu värityksensä puolesta yllättävän hyvin kuivaan maaperäaavikkoon. Sen turkki on luonnostaan kontrastikas ja siniseen taittuva pohjaväritys erottuu heikommin taustasta kuin esimerkiksi mitä edesmennyt mustahopea Stellariinamme.
Sinihopea somali kuivuneella arolla
Lintumaailmassa aroilla ja aavikoilla tavattavat lajit ovat varsin vaaleita sävyiltään. Aikojen saatossa niiden väritys on mitä ilmeisemmin luontaisen valinnan kautta sopeutunut ympäristöön. Vastaavasti vielä meidänkin metsissämme tavattavien metsäkanalintujen ja fasaanin väritys tarjoaa hyvän suojavärin saalistajilta. Kissoistamme Jäbästinen on luonteeltaan tasaisempi ja ennakoitavampi verrattuna Piiperöön, niin myös väritykseltään. Sen väritys vaihtuu varsin tasaisesti, mitä voi hyvällä mielikuvituksella verrata arotaskun väritykseen.
Somput seplaria kyttäämässä
Ylläolevasta kuvasta on nähtävissä kohtuullisen hyvin kissojemme turkin väriero. Piiperö ehti ensimmäisenä paraatipaikalle kyttäämään, joten Jäbä joutui kyttäämään piippuhyllyltä ja samalla peittää Piiperön kontrastikkuutta. Kuvassa ihan oikeassa ylänurkassa näkyy kyttäyksen kohde - sepelkyyhky.
Jäbä kyttäämässä
Ennen ulkoilukukkulan katoamista Jäbä hakeutui monesti sen matalampiin maastonmuotoihin, jotka kissaperspektiivistä katsottuna mahdollisti kyttäämisen siten, että vain korvat ja silmät näkyivät. Ihmisen silmin reilusta puolestatoistametristä nähtynä kissa tosin oli täysin havaittavissa. Mutta ei me olla tuota sille kerrottu ja se voi jatkaa toiveikasta kyttäämmistä mielikuvissaan... jos ulkoilukukkula olisi vielä olemassa.
Löydä kuvasta Jäbästinen
Kesän helteisinä päivinä Somalian aavikoilta peräisin, legendojen mukaan, olevat rotunsa edustajat hakeutuivat viidakon varjoon vilvoittelemaan. Siinä suhteessa nämä yksilöt taitavat olla sellaisia sekundasomaleita. Tosin kyllä itsekin aloimme hyytyä päivälämpötilojen kohotessa 33C tietämiin ja suosituksi maastoutumiseksi muodostui upottautuminen kaulaansa myöten veteen. Tuo käytöstapa oli varsin yhtenevä Jäbän tavan kanssa. Se monesti pakitti puskaan, josta hetken kuluttua näkyi vain kärsä, silmät ja korvat sekä tarkemmin katsoessa hillittömät viiksikarvat.
Saaliin kimppuun
Kohteen ollessa saalistamisen yrittämisen arvoinen, suoritetaan äärettömän määrätietoinen ja nopea syöksy. Ylläolevassa kuvassa kohteena oli rautakangen kuoppa. Tai sitten tuon kertainen oli taidokas hämäysyritys, jolla peiteltiin ajatusta tehdä kuoppaa väljemmäksi, jotta seuraavalla kerralla rautakanki kaatuisi ja flexit olisi mahdollista irroittaa siitä mahdollistaen laajemman ulkoilupiirin.
Maastoutumista ajatellen Jäbän vaalea diffuusi väritys sulautuu yllättävän hyvin kasvittomaan aromaisemaan. Möyrinnästä muodostunut tomupilvi sulautti saalistajan lähes kokonaan maisemaan.
Vielä on mahdollista saada kiinni
Kohteen noustessa ylös ilmaan ympäristöön sulautumisella ei ole niin väliä ja silloin on syytä laittaa kaikkensa peliin saaliin saamiseksi. Tällä kertaa tosin heinä pääsi karkuun ja oli aika mennä viilentävän kiven päälle miettimään mikä meni pieleen.
Jäbä levitoi koko mahan leveydeltä viileällä kivellä
Vertailuksi somalikissojen maastoutumiseen voi ottaa kohtuullisen yleisen puukiipijän. Niitä kuulee ja näkee kohtuullisen helposti, välillä ne tulevat varsin lähellekin esille. Niiden höyhenpuvun väritys sopeutuu varsin hyvin monien luonnossamme esiintyvien puiden värimaailmaan, koivu ei kylläkään kuulu tähän joukkoon.
Puukiipijä ruokaa etsimässä
Maastoutumisen tai oikeammin hoidettuun puisto-/talousmetsään sulautumisen ehdoton mestari on asukasluvultaan Suomen toiseksi suurin kaupunki Espoo. Sen kaavoitushan on tunnetusti hyvin keskittynyttä toteutettuna monen keskuksen mallilla. Näin saadaan kaupunki ilman oikeaa keskustaa ja lopputuloksena kaupunki sulautuu muutamaa korkeampaa rakennusta lukuunottamatta täydellisesti metsämaisemaan.
Löydä kuvasta Espoo
Ylläolevassa kuvasta saattaa erottaa hyvin tarkkaan katsoen myös AB Grankullan jäämistöä nykymuodossaan.

tiistai 23. heinäkuuta 2019

Uudistettu ulkoilumäki

Avant -harjoittelun läpäistyämme omasta mielestämme mallikkaasti siirryttiin näkyvimpii kohteisiin. Mökin edustan kasviston valtaaman maaläjän tilalle oli tarkoitus saada meitä itseämme miellyttävämpi oleskelualue, jota tavataan sanoa terassiksi.
Kasalla on monta mielenkiintoista juttua
Poistimme ensin kulkuväyliltä betonilaatat, jotta pääsimme huristelemaan laitteella pelipaikoille. Yllätykseksi laatojen pohjat olivat suosittuja seisoskelupaikkoja. Toisaalta ymmärrettävää - ei ikävää mursketta ja varmaankin viileämpikin näillä keleillä. Aikoinaan tuli kokeiltua miten kissamme reagoivat eri tavoilla rajattuihin alueisiin, tosin melko huonolla menestyksellä.
Seisotaan rajatulla alueella.
Suuresti tykätty ulkoilualue
Kuvassa "pöpelikkö" näyttää varsin yksiulotteiselta, mutta todellisuudessa kissaperspektiivistä katsottuna siinä oli monta hienoa yksityiskohtaa. Kasan takapuolella pystyi olemaan piilossa toiselta. Erilaisten kasvien keskellä oli hyvä kuljeksia. Kasvit tarjosivat monipuolisen hajumaailman. Kotiväki pysyi hyvässä kunnossa, kun kävivät vapauttamassa fleksien naruja hyvin usein. Läjä oli kissojemme elämyspuisto.
Tuhottu ulkoilumäki
Tovin puuhastelimme kasan kanssa ja niin oli tuleva terassi saanut muotonsa. Meidät tietäen, pyrimme välttämään suoria kulmia rakenteissa, jotta tekeminen olisi haastavampaa. Aika näyttää kuinka tämän kanssa käy.
Terassin lähtöpiste - polun viereinen nurkkakivi
Varastostamme löytyi muutamia isompia kiviä, joita ei kottareilla pystyisi siirtämään. Vuokrakoneella siirtäminen oli helppoa - kivi kauhaan, pudotus paikalleen, rautakangella asettelun hienosäätö. Karkean asettelun pystyi tekemään koneen kauhalla kohtuullisen hyvin. Tällöin rautakangen kanssa äheltämiseen ei mennyt paljoa aikaa.
Terassin hahmotelma
Seuraavana aamuna kissat pääsivät tutustumaan uudistettuun trendikkääseen pelkistettyä tyylisuuntaa edustavaan ulkoilualueeseen. Vastaanotto oli, kuten arvata saattoi, hieman nihkeä. Kyllä elämässä pitää olla kontrastia ja mahdollisuus möyriä.
Jäbä - just joo - "onhan tämä erilainen"
Piiperö - just joo - "onhan tämä varmaan ihan kiva"
Olihan se meidänkin ihan kiva katsoa miten kissat reagoivat uudistettuun ympäristöön ja miten ne tutustuivat entiseen ulkoilupaikkaansa. Niille pitää kyllä keksiä joku toinen ulkoilupaikka, mutta siinä on monta rajoittavaa elementtiä.
Kyl tää on aika masentava mesta, enää vain kliinisen valkoisen "väri" puuttuu
Ympäröivässä varvikossa liikkuu kaikenlaisia, joten piuhojen tulisi rajata nuo alueet pois. Lisäksi meidän pitää pystyä näkemään helposti missä kissat ovat ja tarvittaessa pelastaa sisiliskot suuremmilta traumoilta.
Hei mitäs tämä on - Piiperöllä on oma ulkoilupaikka!!
Kokeilimme yhden tauon aikana viritellä alapihalle ulkoilupaikkaa. Hieman hankala hallita, mutta periaatteessa olisi mahdollinen. Kokeiluna kissojen narut ovat kiinni yläpuolella olevassa köydessä. Näin niiden narut eivät jää ihan jokaiseen risuun tai kiveen kiinni. Näin jälkikäteen ajateltuna tuo olisi pitänyt ymmärtää jo aikaisemmin.
Heinän saalistusta
Uusi tasainen alue soveltuu varsin hyvin heinällä leikittämiseen. Luulemme tosin, että se on ehkä ainoa parannus edelliseen - kissojen mielestä.

keskiviikko 10. heinäkuuta 2019

Ulkoilua ja Avant puuhastelua

Mangustiharjoite
Aamutoimet olivat perinteisiksi muodostuneita - valjaat kissoille niskaan, hanhenmarssia ulos, valjaat rautakankeen kiinni ja sitten aamupalan tekoon. Jos niitä ei heittäisi ensimmäisenä ulos, niin mökki olisi täynnä tassujen töpinää ja pientä nujakointia sekä oma käveleminen olisi hankalaa, kun molemmat suihkisivat jaloissa ristiin rastiin kaiken aikaa. Mökin edusta oli, korostan oli, kissoille virikkeellinen ja meille kuntouttava. Rautakanki oli pystyssä pienessä multaläjässä, johon vuosien saatossa oli kasvanut kaikenlaista kasvillisuutta saniaisista ja vatuista aina varvikkoon ja luonnon kuljettamiin kukkasiin. Noiden kaikkien ympärille oli vähän väliä hyvä pyöräyttää piuhat kirjaimellisesti solmuun. Siinä ne sitten silmät suurina vaativat meitä selvittämään heidän sotkujansa.
Apulainen saapuu työkaluineen
Vuokraamamme apulainen, Avant 420, saapui hyvissä ajoin ennen kellon soimista. Aamupalan ja kissojen ulkoilutuksen jälkeen apulainen pöristeltiin harjoittelukentälle. Tuollaista runko-ohjattavaa laitetta emme olleet aikaisemmin käyttäneet, joten harjoittelu helpolla kohteella mahdollisti tutustumisen laitteeseen ja sen toiminnallisuuksien opettelun.
Harjoittelutanner
Harjoitteluna oli tasata muutamia multakasoja, jotka olivat jäänteitä muutaman vuoden takaisesta kantojen poistamisesta. Kuvassa vasemmalla näkyvä kanto oli toinen tällä kertaa poistolistalla olevista. Laitteen renkaat olivat aika sopiva kuivankelin rata-ajoon. Driftaamaan tosin niillä ei päästy laitteen ominaisuuksista johtuen. Varsinainen suorite oli siis sorakauhalla levitellä mullat ja lopuksi tasoitella. Käsin läjien levittäminenkin oli jäänyt vain kokeilun asteelle, joten parin tunnin opettelun sivutuotteena saatu tulos oli pitkään odotettu näkymä - kelpo pohja haaveilulle heinäpuutarhalle. Toimii!
Saniaisbulevardi
Todelliseen työstämiseen lähdettiin erinomaisesti routivan ruokamullan poistolla. Keväisin meillä on ollut haasteena hakea vettä kaivolta tuon kulkuväylän kautta. Heinikon alainen maa muodostaa jopa 20cm korkuisia jäätikkuja, jotka sortuvat satunnaisesti niiden päältä kävellessä. Nyt on toiveissa päästä eroon tuosta nilkkojen jokavuotisesta koettelemuksesta. Vaikka alkukesä on ollut varsin kuiva, niin tuolla alueella kuivuus ei ole ollut koskaan ongelma. Siispä ei muuta kuin kuorimaan ruokamultaa jatkokäyttöön.
Turvemaista multaa!
Aikamme yritimme sorakauhalla pehmeää maata kauhoa. Yksi parhaimmista suorituksistamme oli varsin onnistunut laitteen upotus pohjaansa myöten kosteaan multaan ja sen alla olevaan märkään muovailukelpoiseen saveen. Tovin jos toisen vinssattuamme saimme laitteen jälleen omatoimisesti liikkumaan. Paremmilla taidoilla ehkä olisi voinut kauhaa sopivasti käyttämällä saada itsensä siirrettyä pois jumista. Tuon ongelmanratkaisukoettelemuksen jälkeen ymmärsimme vaihtaa kaivinkauhan ja johan alkoi multa läjittymään. Meidän varsin lyhytaikaiset taidot eivät riittäneet laitteen sorakauhalla irroittamaan heinikkoa pehmeästä multamaasta.
Harjoittelun ohessa huomasimme laitteen hydrauliikan olevan varsin karkea mahdollistaen yllättävän äkkinäisen näköisiä ja oloisia liikahduksia. Lisälaitteiden kiinnityskin on tehty rennon väljäksi, mikä edesauttoi mielenkiintoisten liikahdusten muodostumista. Niihin kun alkoi tottua, niin myös tulostakin alkoi tulla.
Reitti bulevardin toiseen päähän
Multien siirron yhteydessä todettiin pohjan olevan sen verran kostea joten tekaisimme kiertotien multien hakemiseksi bulevardin toisesta päästä. Uusi "tie" helpotti myös olennaisesti soran kuljettamista polulle. Onneksi tontillamme on jonkun verran irtokiviä, niin saimme niistä rakennettua pätkän kivireunustaa pitämään uuden tien maa-ainekset siellä missä halusimme. Näin ralliratamme oli valmis huristeluille.
Bulevardin pohja
Kuitukankaan asemoinnin jälkeen alkoi armoton ralli bulevardin ja sora"varaston" välillä. Vuosien saatossa sekin läjä oli tiivistynyt niin tiukaksi, että sorakauhalla oli turha yrittää pinnan rapsuttelua kummempaa saada aikaiseksi. Käytännössä täytimme kauhan käsin lapioimalla. Kesäpävät ja vuokra-aika ovat lyhyitä, niin kilpailuksihan tuokin lapionti meni - piti ehtiä lapioida enemmän maata kauhaan kuin toinen. Teki tosi hyvää tällaisille sisätiloissa sormiansa heiluttaville. Onneksi kauhallisia tarvittiin monta, joten ehdimme suorittaa monta erää.
Rankakuljetus
Porvoon suunnalta olimme kuulleet, että sorakauha on näppärä kuljetusväline vaikka mihin. Siksipä lastasimme sen jemmatuilla kuusenoksilla - nekin vuosien takaa. Hyvin ne siinä kauhassa kolisivat määränpäähänsä. Päätimme käyttää oksia maan sitomiseen kuitukankaan ulkopuolisella alueella, koska bulevardin reunatkin piti täyttää ja se vuorostaan edellytti poikittaista ajamista halkipoikki pehmeän maan.
Saniaisbulevardin pohja valmiina
Kaivo"polun" tekemiseen meni hieman pitempään kuin mitä oli toivottu, mikä osittain johtui Avantin vinssaamisesta pois kaivamastaan kuopasta. Paljon saimme kokemusta ja oppia, joten seuraaviin tehtäviin oli jälleen helpompi sännätä. Vuokrapäiviä ja konetunteja oli vielä monta jäljellä.
Harmaasieppo
Soraläjämme viereen harmaasieppo oli tekaissut pesänsä, jossa hautominen oli jo hyvässä vaiheessa. Yritimme mahdollisimman häiritsemättömästi pöristellä läjälle ja optimoidan lapioinnin nopeutta ja vähäistä äänimäärää. Onneksi kelit olivat suosiolliset ja tirpusten munat eivät kylmettyneet vaikka häiriköimme emojen tärkeää tehtävää - biodiversiteetin ylläpitämistä ilmastonmuutoksen painaessa päälle.
Muutaman päivän päästä kiikaroimme pesässä olevan ainakin viisi nälkäistä suuta.

keskiviikko 3. heinäkuuta 2019

Juhannuslomailun aloittaminen mökillä

Edellisestä kerrasta on vierähtänyt tovi, siis kesälomasta. Keväällä oli kaikkea pientä, joten mökillä käyntimme olivat jääneet lähinnä paikkojen tarkistuksiin ja lakoonisiin toteamuksiimme "luonto voittaa lopulta". Jokainen kevät toukokuun puoliväliin saakka on tunne, että kyllä tästä selvitään ja sitten viikossa vuohenputket ynnä muut valtaavat maan. No siihen ollaan totuttu ja tällä kertaa meillä oli omat suunnitelmamme lomallemme - päivä heinikon madaltamista ja loppuaika ihan jotain muuta.
Aamukahvimuki aamuterassilla
Edellisenä iltana annettiin kateille kyydit mökille. Siitähän ne nauttivat aina niin suuresti. Piiperöllä on omat panikointinsa ja Poikulilla temppunsa, haisevat sellaiset. Nykytavan mukaan tiimityöllä tuostakin reissusta selvittiin. Aamulla herättyämme tökkäsimme pihakasaan rautakangen pystyyn fleksien pidikkeeksi. Näin saamme tehdä rauhassa aamutoimemme kissojen tutustuessa omatoimisesti todelliseen luontoon.
Suuri metsästäjä - hyttynen osalla

Tirpuset olivat poissaolemme aikana ehtineet perustaa kotinsa mökin lähettyville ja niiden kannalta yllättävä rynnistys aiheutti ylimääräistä ohjelmaa ja sopeutumista muuttuneeseen tilanteeseen. Etenkin naruissa olevat kaupunkilaiskissat olivat suurimmat kauhun aiheuttajat.
Peukaloisvanhemman hätää - petoja näköpiirissä
Ihan pihapiirissä pyöri peukaloinen kaiken aikaa ja välittömästi kissojen ilmestyttyä näköpiiriin alkoi hillitön säksätys. Emo säntäili lähipuskien ja kattien päällä olevan pähkinäpensaan oksien välillä. Olihan se miellyttävän erilaista äänimaailmaa verrattuna kaupungin kulkuneuvojen meteliin.
Peukaloisen höyhenturrit
Syy emon hätäilyyn selvisi aamupalan syömisen ohessa, kun untuvapääpennut nousivat saniaisten varjosta puiden oksille. Kolme niitä oli kaiken kaikkiaan. Ihan hyvä ensipesue tälle kesälle. Lyhyen esittäytymisen jälkeen peukaloisperhe siirtyi rannan suuntaan rauhallisimmille kasvumaille. Siellä ne pitivät ääntä muutaman päivän ajan reviiriänsä kaiken aikaa laajentaen.
Jäbällä oli kiikarissa ihan muut kuin peukaloiset
Kissoille mökkeily pitkästä aikaa oli hyvää uusien hajuärsykkeiden herkistelyä, jota villi luonto tarjoaa riittämiin. Jäbälle hajujen ohella suurta huvia oli puskea suurutta pää edellä jokaikiseen puskaan. Todennäköisesti varvikossa hiippailevat sisiliskot omalta osaltaan houkuttelivat tutkimaan paikkoja tarkemmin.
Viidakkoa
Aamupalan jälkeen alkoi pikkuhelteessä pakerrus heinäviidakon madaltamiseksi. Aikaisin aamulla oli tulossa apulainen monivuotisten rästiemme hoitamiseksi. Sitä varten tietyt kulkuväylät oli saatava raivattua kulkukelpoiseksi sekä jotkut paikat muodot paljastaviksi. Tiedossa oli siis kivaa pakerrusta paarmojen ja päiväaktiivisten hyttysten seurassa ja illalla niin rentouttava sauna.

torstai 15. marraskuuta 2018

Oscar

Yhtenä neljästä lokakuisista viikonlopuista kävimme mökillä. Takan lämpöä ja pitkähköjä ulkoiluja luonnon keskellä. Siinä kateilla on riittävästi ohjelmaa ollakseen tyytyväisiä, paitsi jos on mahdollisuus lähteä ulos vielä kerran...
Pähkinäpensaan väritarjontaa
Lehtipuut olivat todella upeissa ruskan väreissä. Varvusto ei kesän lämmöstä väriä ollut saanut, joten pähkinäpensaat, vaahterat, haavat, tammet, koivut ym lehtipuut tarjosivat väriä maisemaan. Tammet eivät normaalisti ole olleet kovin värikkäitä, mutta tänä vuonna ne olivat ruskaantuneet voimakkaasti värittäen osaltansa maisemaa punertavan ruskehtavaan taittuvalla keltaisen sävyllänsä.
Piiperö kuivalla maalla
Vuodenajalle tyypillisesti heinikko kuivuu seuraavan kerran sitten joskus tulevan kevään lopulla. Välissä tosin on talvi, joka hyvin todennäköisesti nujertaa heinät, joten keväällä ei ole paljoa heiniä kuivatettavaksi. Piiperö on sen verran silkkitassu, ettei märässä heinikossa kulkeminen ole sille maailman mukavin juttu. Se on kuitenkin sen verran pieni ikävyys, jotta ulkoilemaan kyllä lähdetään aina tilaisuuden tullen.
Jäbästisen poseeraus
Jäbästistä märät heinät eivät haittaa. Pää edellä painuu puskaan kuin puskaan vesipisaroista välittämättä. Sisätiloissa tosin vesipisaroiden puolikaskin aiheuttaa hillittömän selkäkarvojen nytkymisen ja pakenemisen paikalta. Lähtee kuin Jäbä matolta.
Märät heinät muuten kastelevat sen mahakarvat mukavasti, jolloin niihin vuorostaan tarttuvat kaikki roskat entistä paremmin. Jäbä on suoranainen roskakuski.
Jäbän ensiraksu
Tähän mennessä Jäbä ei ollut raksuihin koskenut. Nuuhkaisut tosin ja kääntänyt paksut pöksyvillansa. Piiperö on kautta-aikojen syönyt niitä ja erityisesti heittoraksut ovat sille hyvää viihdettä ja ruokailua. Tällä kertaa jäbä suureksi hämmästykseksemme, myös Piiperön, rupesi nuuhkimaan heittoraksua ja pureskelemaan raksua. Siinä aika pysähtyi, kun kaikki me ihmettelimme tapahtuvaa.
Hmm, ihan OK.
Tietyllä tavalla onneksemme Jäbälle maistuu vain kanalliset Oscarit. Piiperölle on myös raksuja, jotka voivat olla jäbälle iho-oireita aiheuttavia. Niihin Jäbä suhtautuu onneksi entiseen tapaansa - torjuvasti. Näin ainakin toistaiseksi. Havaintojemme perusteella Oscarit eivät ole aiheuttaneet oireita noin kuukauden kokeilun aikana.
Loimulohta
Pitkästä aikaa teimme itse loimulohta inkiväärikookosriisillä. Riisi tosin keitetään liedellä, ei nuotiolla. Tämä kokonaisuus on todettu toimivaksi yhdistelmäksi. Olikohan se 2017 Australian Master Cheffissä, jossa mainittiin aniksen sopivan lohelle ja sitähän piti nyt muistaessa kokeilla. Siispä hieman jokaisesta kodista löytyvää nimeltään ranskalaiseen viittaavaa anisviinaa pintasuolan päälle siveltämään. Lopputuloksena kieltämättä hyvin maistuvaa loimukalaa.
Punarinta


keskiviikko 10. lokakuuta 2018

Munkki seikkailee - osa 2

Tyrnävän jälkeen munkkikorppikotka seikkaili pitkään Limingan alueella. Hyvä niin, sillä se houkutteli lokakuun puolella väkeä näkemään sen uudestaan tai ensimmäistä kertaa. Näin toivottavasti aliueen matkailussa näkyi munkin tuoma lisä.
Lokakuun alkupäivinä se lähti valumaan pikkuhiljaa nelostietä seuraten etelään päin.
Taisi se muutaman hetken viivähtää Haapavedellä Piippolan vaarin lähettyvillä turpeenottoalueella.
Munkki Tyrnävältä terve
Suunta sillä oli todennäköisesti sinne mistä oli tullutkin, eli ehkä kaakkoon tai lounaaseen. Kaakon suunta tuntui jotenkin luontevammalta, kun kerran ei lähtenyt rantaviivaa seuraamaan. Linnuista kiinnostuneille sisämaassa sillä oli vaihtoehtoja suunnata minne vain ja myös harrastajien määrä neliökilometrillä on varsin pieni numeroarvo.
Syksyn väri-ilottelua
Munkin suorittaessaan sisämään seikkailuansa ehti ruska eteläänkin. Muutaman viileän yön jälkeen värit olivat jotenkin voimakkaammat. Syksyn väriloistoa on ilo katsella ja ihastella. Syksy on hienoa aikaa. Syksyn mittaan on myös osa pohjoisen linnuista valunut etelään, pohjoisessa pihlajilla taisi olla hieman heikko marjasato.
Nuori tilhi
Pihapiiriin päivänä eräänä saapui kohtuullisen kokoinen helisevä tilhiparvi. Siinä katosivat varsin nopeasti marjat puista. Katajanmarjat näyttivät maistuvan nuorelle tilhelle. Kuvasta näkee miten siivissä olevat punaiset vahapiikit ovat hyvässä alussa. Jotenkin tuo yksilö oli vielä niin pesästä lähteneen näköinen. Liekö ollut myöhäinen pesintä vaiko jopa toinen poikue, eipä suostunut kertomaan.
Piiperö syysiltapäivän valossa
Kissoillakin on ollut säpinää takapihalla seurattavana. Liikennettä on osaltaan lisännyt maapähkinäpussin loppujen sijoittaminen ruokintoihin. Ainakin paikkakunnan tintit ovat ne löytänyt yhden yritteliään oravan ohella.
Aleksis Kiven päivän kääntyessä vahvaan iltapäivään tuli yllättäen tieto munkin siirtyneen Riihimäelle. Olimme sopivasti lentokentän lähettyvillä, niin eikun yrittämään vielä kerran nähdä iso lintu.
Peltilintu BA
Näkyihän siellä isoja lintuja, hirvittävän metelisiä ja peltisen oloisia. Aikamme seurasimme puiden takaa vilahtavaa piekanaa ja kanahaukkaa, sepelkyyhkyjä yms. ehtoja siivekkäitä. Lentokoneiden nousujen katselun ohessa huomattiin viestitetyn, että munkki olikin tullut yllättävän vauhdikkaasti Riihimäeltä Klaukkalaan. Olimme siis ihan oikealla suunnalla, olettaen sen jatkaneen vielä samaan suuntaan. Edellisellä kerralla 2010 se kiersi matkalla itään pääkaupunkiseudun jostain Nurmijärven kautta. Joten saatoimme olla sittenkin väärässä paikassa.
Illan alkaessa hämärtyä nähtiin jonkun ajaneen metsän takana pellolla olleet hanhet ilmaan. Olisiko joku iso peto saanut sen aikaiseksi, kuten munkki pohjoisessa. Ja eikun siis peltoaukealle munkki mielessä. Peltoaluehan kun on hyvin Riihimäki - Klaukkala linjalla.
Levottomat valkoposkihanhet
Peltoalueen puiden latvuksia katselimme kerran jos toisenkin. Alueelta löysimme yhden piekanan, ehkä sama mikä nähtiin lentokentältäkin, sekä tuttu levottomana lennähtelevä vapo parvi.
Illan hämärtyessä nelijalkaisetkin lähtivät liikkeelle. Melko lähelle meitä jostain ojan takaa tuli kauriskolmikko rouskuttelemaan pellolta viljan jämiä. Hetken päästä niiden joukkoon ryntäsi itse Rami Rusakko. Myöhemmin joukkoon liittyi vielä supikoira. Siinä koko konkkaronkka oli sulassa sovussa pienellä alueella. Ihan kivahan niiden toimia oli katsella, kun ei ollut mitään paniikkia. Munkki oli sittenkin tehnyt oharit ja mennyt jo Porvooseen saakka. Se oli kuulemma kääntänyt Klaukkalan jälkeen nokkansa tiukasti kohti itää. Autolle köpötellessämme ihasteltiin iltaruskon värittämässä maisemassa lentelevää asiota.