sunnuntai 12. elokuuta 2018

Jalkapaketit

Palikkakoipi
Perheessämme oli keväällä puolet asukkaista jalka paketissa. Ruokkiva osapuoli tosin harjoitteli kipseilyä useita kuukausia pitempään kuin Piiperö, joka selvisi reilun kuukauden jalkapuolisuudella.
Muutama päivä Piiperöllä meni ihmetellessä outoa pakettia jalassaan ja sen jälkeen kolmitassuttelu sujui päivä päivältä aina vaan paremmin.

13. päivän fiiliksiä
Piiperö onnistui telomaan vasemman etutassunsa ulkoiluhäkissä johonkin. RTG kuvista näkyi miten yksi jalan luista oli antanut kokonaan periksi. Siis edessä oli noin viikoittainen vierailu lääkärillä lastan vaihtamiseksi ja ihon hoitamiseksi. Outo systeemi missä tahansa kohtaa kissaa aiheuttaa pakonomaista nuolemisen tarvetta. Siksipä kauluri oli ensimmäisenä iltana ehdoton, muuten olisimme todennäköisesti löytäneet lastan nurkkaan potkittuna ja paranemisen ajanlasku olisi aloitettu alusta. Varsin pian kaulurista päästiin eroon Husqvarnan tovin laulettua. Piiperö kun on kova "jätkä", niin lastasuoja oli tietysti sininen, kuten toisellakin jalkapuolella, joka tosin oli toivonut saavansa tassukuviollisen kuosin omaan kipsiinsä. Valitettavasti näistä oli luovuttu halvemman tarjouksen takia.
Jalka koholla vähentää painetta!
Haasteelliseksi teki neidin into hyppiä pöydille, tasoille yms. entiseen malliin. Onneksi olimme saaneet yhden huoneen remontin sen verran hyvään vaiheeseen, että siitä voimme tehdä väliaikaisen toipilashuoneen minimalistisilla hyppymahdollisuuksilla. Itse hyppääminenhän ei ole ongelma vaan se alastulo, joka normitapauksessa tapahtuu etutassut edellä. Siksipä keittiössäkin piti muistaa jättää tuolit pöydän molemminpuolin alastuloväyläksi, kun emme voineet sitä vahtia kaiken aikaa.
Porkkanasukka, kipsi ja palikkakoipi
Isomman pakettijalan vaikeimmat vaiheet olivat vain muistoina menneisyydessä. Kipsin kanssa pystyi jo kulkemaan ja elämään varsin hyvin. Varsin pian ortopedin tapaamisen jälkeen jatkui kipsi jalassa havaittujen lintulajien listaaminen. Edellisestä parin kolmen vuoden takaisesta kipsikaudesta oli useita kivoja lajeja jo valmiina listalla. Parin kuukauden 0-varauksen jälkeen liikkuminen helpottui huomattavasti ja sallitun varauksen kasvaessa ulkoilua tuli suoritettua enenevässä määrin. Talviaikaan lajeja on varsin vähän tarjolla ja listalta puuttuvista lajeista oli helppo tehdä "projekteja" eli hyviä syitä lähteä ylös, ulos, liikkeelle. Retkipäiven jälkeen askelmittarissa oli monesti viisnumeroinen lukema. Kevään edetessä lajimäärät lisääntyivät ja samalla kipsistä vapautuminen lähestyi ja kiire kerätä puuttuvia lajeja kasvoi. Keräysharrastuksen johdosta ortopedin suositus pidemmästä kipsin vieroituskaudesta otettiin ilolla vastaan.
Mandariinisorsa
Kipsin kanssa onnistuin jopa havaitsemaan kolme täysin uutta lajia. Tammikuussa kävimme katsomassa kuuraisilla rantakallioilla merisirrejä Porkkalan selän ulkoluodoilta. Yöhaikara tuli huhtikuun lopulla täysin puskista, iltatoimien ollessa lopuillaan tuli pakottava tarve lähteä Iso-Huopalahdelle, jonne ehdittiin pitämällä kiirettä juuri sopivasti nähden lintu istumassa rantamatalikossa hienossa iltavalossa Turun motarin ollessa taustalla.
Kolmas oli monesti nuijattu laji, pikkukotka. Jäbästisen tullessa nelisen vuotta sitten taloon tuli lajista jo mainittua yhdessä kirjoituksessa ajovalojen muodossa. Tällä kertaa edellisenä iltana sateen takia laskeutunut yksilö oli seuraavana aamuna nähtävissä hieman odotettua aikaisemmin ilmassa. Onneksi löytyi vielä ensilöydön jälkeen.

Pikkukotka - Aqupen
Kipsittelyn loppuvaiheessa pinnojen keräämisessä oli huonoa tuuriakin. Hyvään arktika-aikaan olin liikenteessä aikaisin aamulla, jolloin toiset olivat vasta palaamassa viihteeltä. Lähitienoon peltojen kiertelyn jälkeen Porkkalan parkkipaikalla huomasin kipsikengän jääneen kotia. Pohdin tovin jos toisenkin mitä tehdä ja päätin riskivaihtoehdolla kepittää pitkähkön metsämatkan Pampskattanille. Kolme kovaa nähtyä lajia jäi saamatta listalle kengän unohtamisen takia. Noista huolimatta suatampa olla eniten kipsi jalassa Suomessa lintulajeja nähnyt. Kaksisataa meni reilusti rikki, mikä on ihan kelpo suoritus.

Takapihallamme vieraili paikallisia lintuja kylvyllä ja juomassa kuivan kevään vaihtuessa kuivaan kesään. Etenkin sepelkyyhkyn pyrähdys altaalle sai kissoihin töpinää.
Verkon takaa kukaan ei näe...
Litistetty "punkki" oli Piiperön suosima makoilu-/vahtipaikka terassilla. Lämpimämpien kelien alettua meidän sekunda-somalit pysyttelivät varsin tiiviisti sisätiloissa.
Piiperö ja Kalevi
Jäbästinenkin osallistui näihin vasemman jalan juttuihin omalla tavallansa. Sillä muodostui edellisenä vuonna mitä ilmeisemmin allergia jollekin. Rajatulla ruokavaliolla oireet ovat pysyneet aisoissa, mutta välillä se puhkeaa "kukkaansa". Ainakin onttosarvinen näyttää aiheuttavan ongelmia. Tosin välillä turvalliseksi havaitulla ruokavaliollakin oireita pullahtaa pintaan. Liekö osa peräisin jostain stressioireista, joiden syitä vuorostaan harvemmin osataan keksiä. Joskus syynä ilmeisesti on ollut roska-auton peruutuspiippaus, toisinaan herääminen aamu- ja iltapäiväunien välissä ja välillä jopa Piiperön kurkistus nurkan takaa. Selityksiä Jäbästinen kyllä tarjoaa vaikkakin ei niistä Erkkikään ota selvää.
Jäbästinen terassivahtina

Mökilläkin pystyimme käymään koipipotilaista huolimatta Piiperön hoitojakson loppupuolella. Kelit olivat suosiolliset ja ulkoilua pystyttiin suorittamaan lähes entiseen tapaan. Töppönen saattoi hieman kostua, mutta itse lasta säilyi kuivana. Oli kyllä ilo nähdä miten hyvin Piiperö kulki vaivastaan huolimatta.
Onnellinen ulkoilija
Toukokuun lopulla koitti Piiperölle vapautuminen lastasta. Tassusta oli "yllättäen" lähtenyt suurin osa karvoista ja lihaksista. Tilalle oli tullut hautumisesta johtuvaa pari pientä ihojuttua, jotka paranivat muutamassa päivässä. Heti paketin poistamisen jälkeen alkoi hillitön peseminen ja puhdistaminen.

Vihdoin vapaa!

Pari päivää Piiperöllä kesti ymmärtää, että toista etutassua voi myös käyttää. Välillä sillä tuli vanhasta muistista tarve pomputella menemään kolmella tassulla. Heittoraksut olivat oiva tapa saada se unohtamaan kolmitassukäynti, kun raksu pitää saada napattua ja syötyä. Nyt muutaman kuukauden vierähdettyä ei kyllä huomaa tassussa olleen mitään ongelmaa. Loppujen lopuksi kohtuu helpolla selvittiin molemmista kipsittelyistä.

Kaiken muun aktiviteetin ohessa luonto tarjosi hienoja auringolaskuja. Niitä oli hienoa ihailla ja kuvailla.
Toukokuinen pilvetön luoteinen taivaanranta maalaismaisemassa

sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Avantouintia ja sukelluksia

Hoblaa, siivet supussa, selkä suorana. Mahalasku?
Pitkästä aikaa päivällä oli kohtuullisen lämmintä olosuhteisiin nähden. Suuntasin joen rannalle katselemaan koskikaroja jos vaikka saisi muutaman kelvollisen kuvankin otettua. Rantatöyräällä asettelin takamukseni jäiden ympäröimälle kivelle, josta oli hyvä seurailla koskikaran touhuja. Takapuolen jo jäätyessä ja puutuessa se oli siirtynyt lähimmälle virtapaikalle. Eihän siitä voinut mihinkään lähteä, jottei toisen ainakaan minun takia tarvinnut keskeyttää ruoan etsimistään.
Ylävirrassa niiailemassa
Karan ollessa ylävirran suunnalla sai sitä kuvattua lähes veden pintaa pitkin. Eipä tarvinnut edes ajatella virtaavan veden henkilökohtaista lähestymistä. Mielenkiintoista oli nähdä sen uiskentelevan kuin sorsa konsanaan ja välillä sukelteli kuin kuikka.
Rantaa mittaamassa
Kellon raksuttaessa tipi hivuttautui pikkuhiljaa alavirtaan päin. Välillä otti pienen lentopyrähdyksen, välillä uiden ja toisinaan kävellä taapersi. Mikäs hänen oli taapertaa auringon mukavasti lämmittäessä.
Näkyykös täällä selkärangattomia?
Jään reunalta se tyypillisesti seurasi vettä tovin ja mitä ilmeisemmin jotain sopivaa huomattuaan hyppäsi suinpäin veden syövereihin. Linnun hyväkuntoisista höyhenistä vesi valuu helmeillen pois estäen kastumisen ja paleltumisen. Höyhenpukuaan se ei missään vaiheessa hoitanut, liekö ne aamu- / iltarutiineja.
Pärskeet pyrtösulilla
Oikea jalka eteen ja hieman kallistusta taaksepäin - poseerausasennossa!
Ja taas mennään
Paikalle saapui toinenkin koskikara aktiivisesti äännellen. Tämä sai pitkään kuvaamani yksilön jähmettymään paikalleen. Jotain se aikansa seurattuansa kommentoi, jonka jälkeen tulokas siirtyi sirkuttaen hieman edemmäksi.
Auringossa lämmittelyä ja ympäristön varmistaminen
Päivä oli varsin ulkoilupainotteinen ja jalkakipsipinnoja (jalka paketissa havaittuja lintulajeja) kertyi muutama. Kevätmuuttoa odotellessa on hyvä harjoitella näillä muutamalla tarjolla olevalla lajilla. Noista sepelrastaan oletin kyllä olevan mahdollinen, tosin vasta ilmojen muuttuessa keväisemmiksi. Polku rastaspaikalle tarjosi oivalliset mahdollisuudet lennokkaille koreografioille, joten jääpiikit olivat jälleen ehdottomat kulkemiseni kannalta. Paikallaoloaikanani lintu oli hankala kuvattava, kun se viihtyi monien oksien takana ja lenteli sinne tänne normi mustiksia härnäten. Pesimäaikaan Lapissa lajihan on varsin kähmy ja vaikeasti löydettävissä saatikka kuvattavissa.
Keväinen sepelrastas
Koko talven yrittämäni kolmivarpainen tikka eli pohjantikka näyttäytyi vihdoinkin. Ennen onnistumista tuli lajin eteen ulkoiltua ja kepitettyä sekä ajallisesti että askelmittarinkin mukaan hyvin paljon. Tuona aikana sain kulutettua yhdet jääpikitkin vaihtokuntoon. Tällä onnistumisella jaksaa taas pitkään hakea jotain seuraavaa lajia listalle.
Pohjantikka työn touhussa
Ruokapuu
Pohjantikan ruokapuun tunnistaa jo kaukaa. Elonsa loppupuolella olevan puun kaarnaa on röyhkiönä puun juurella. Varmaan osan noista on palokärki käynyt koputtelemassa. Itse runko on varsin kalutun näköinen. Lintu itsessään on varsin hiljainen ja vaimea nakutus on lähes ainoa löytökeino näin talviaikaan. Pohjantikka on kuitenkin kiva laji seurailla. Onneksi niitä on ollut hyvillä paikoilla muiden nähtävänä ja siten tullut isommalla yleisölle tutuksi.
Talitipi näköpiirissä
Jottei karvanaamat unohdu, niin kissoillakin on pitänyt kiirettä seurata mustiksien ja tinttien piehtarointia rakennuksemme ympäristössä. Läpitalven koiras- ja naaraskanahaukka ovat ottaneet osansa talvehtijoista, joista suurin osa (urpiaiset) lähtivät pakkasten kiristyessä helmikuussa. Vakiotalvehtijoiden seurana on ollut peipporouva sekä muutama järripeippo.
Sinä ja sinun tipit...

sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Kissan vibrissat

Vuosien saatossa kertyneen takapuolituntuman mukaan kissan näkökyky lähelle on tyypillistä ikääntyvän ihmisen lähinäön karkaamista. Eli lähelle ei näe kuin hetken uusilla lasilla ja jälleen kädet ovat lyhentyneet niin paljon, jotta optikko kutsuu.
Miten sitten kissat "näkevät" lähelle? No viiksillä, tietysti.
Kissan pään pitkiksi kasvaneet karvat niin suu-kirsu akselilla kuin kulmakarvat ja korvanlehtien ovat varsin tuntoherkät. Harva kissan omistaja ei ole voinut olla kokeilematta miten käy, jos ihan pikkasen sillai varovaisesti koskettaa nukkuvan kissan korvakarvoja. Samalla voi yrittää suristella kuin kärpänen, jos vaikka kiusan kohde menisi halpaan. Ehkäpä sitä tekee itsensä naurettavaksi. Siksipä empiiriset testit kannattaakin suorittaa omassa rauhassa.

Siis mikä on vibrissa? Ylen artikkelissa kerrotaan sen olevan sierainkarva, jota mitä ilmeisemmin puhekielessä sanotaan viiksiksi. Niitä löytää lattialta silloin tällöin ja ne ovat yllättävän jäykkiä. Ne ovat varsin soveltuvia juuri korvakarvojen tunnon testaamiseen. Oli miten oli, yleensä kissan viikset ja katin kontit on vähättelevän tyylinen sanonta, mutta miksi on näin?
Viikset on selvä viittaus kissan fysiologiaan, mutta mikä on sitten katin kontti? Tuolla ei varmaankaan viitata moneen TEUhin.

Kissan viikset!

lauantai 3. helmikuuta 2018

Taitolumeilua

Hippiäinen (Regulus regulus)
Vihdoinkin saimme lunta ja ihan riittävästi noin yhdellä kerralla tarjoiltuna. Kaiken peittävä kiteytynyt vesi valtasi tuulen avustamana lähes jokaisen mahdollisen paikan, kuten terassin.
Jäbä on tunnettu innosta peuhata lumessa. Siksipä rajoitimme hieman ulkoilua, jottei lumella kostutetut kainalovillat levittäisi vettä ympäri huushollia.
Neitseellinen terassin lumikuorrutus
Jäbän närkästyksen asteen kasvettua riittävän suureksi, avattiin luukku vapauteen eli terassille. Ensiaskeleet olivat sekä innokkaat että pohtivaiset. Ilmeisesti tunnusteli lumipeitteen paksuutta ja olomuotoa. Samalla oli hyvä pohtia koreografiset kuviot kohdalleen vain muutaman tuomarin arvosteltavaksi.
Aah - lunta, lunta, ...
Vapaaohjelma alkoi notkean tunnustelevalla alastulolla, jota seurasi muutama vaihtoaskel tarkoin suunnitelluin sivustavedoin päätyen estraadilla häämöttävän lumivuoreen tapahtuvaan eleganttiin etutassujen syväupotukseen (varmistaa kainalokarvojen palleroitumisen).
Tulppi, flippi ja floppi sekä mahaliuku
Olennaisinta lumikuvioravauksessa on pyrstön, kissojen tapauksessa hännän, pitäminen lumettomana. Upotusta seurasi uljaan ryhdikkäänä suoritettu hyppy-yhdistelmä päätyen flippitulppi neljänneskiereeseen. Siinä olisi parilla Christoffer ja Jayne ollut pistämistä paremmaksi.
Sarjaa seurasi kiidytys loppuliukuun.
Kuviot kohdallaan
Tuomareista toinen, Piiperö, suoritti lähemmän tarkastelun käytettyihin askellustekniikoihin. Tuomari on tunnettu hienohipiäisyydestään kylmän kosteita elementtejä kohtaan. Toisinaan hän tarvitsee avustajan pystyäkseen suoriutumaan tarkastusalueelle.
Elegantti poistuminen permannolta
Hienohelma Piiperö korkeasti askeltaen oli tyytyväinen näkemäänsä ja poistui lähes suorinta tietä tassujen lämmitysalueelle.

Seuraavissa ohjelmanumeroissa Jäbästiseltä katosi tuntuma alustaan. Tuloksena oli mm. ilmakkaan ryhmähtävä lento reunaverkkoon, mikä sai jännityksellä seuranneen yleisön esittämään oman ohjelmanumeron "Pidätettyä naurua ulokkeesta". Suuret taiteilijat saattavat olla herkkiä nenästään.

tiistai 26. joulukuuta 2017

Kohti valoisia talvipäiviä

Oravan talvipäivänseisausaamu
Tämän vuoden talvipäivänseisaus ja samalla lyhyin päivä on takanamme. Kevättä kohti mennään verkkaisesti näin aluksi. Kuukauden päästä päivä piteneekin jo lähes silmissä. Luonnon elävillä tämän hetkinen valoisa aika on lyhyt etsiä riittävästi apetta yöstä selvittäväksi. Siksipä tämä aika on käytettävä tehokkaasti ruoan etsimiseen. Kaupunkiympäristössä ruokapaikkoja on normaalisti siellä täällä, joten tarjolla on vaihtoehtoja erilaisille mieltymyksille. Siivekkäät ehtivät tsekkaamaan monta ruokalistaa lyhyenkin päivän aikana. Lumen sitten joskus peittäessä maan ruokinnat nousevat eläinten kannalta arvoon arvaamattomaan.
Mustis marjoja poimimassa
Osa linnuista sekä oravat hyödyntävät lievästi myrkyllisiä marjakuusen marjoja. Tiedä sitten millaisia kiksejä ne niistä saavat. Ainakin elossa ne näytävät olevan naposteluistaan huolimatta. Ravinnon niukkuuden lisäksi petojakin liikkuu ja niiden varalta etenkin oravien tulee olla varuillaan.
Paikallinen kanahaukka
Alueella on ainakin vuoden verran pyörinyt kanahaukka. Sitä näkee lähes päivittäin lentelevän hakemassa omaa ravintoannostaan. Sitä se on se elämän kierto, pelkällä petulla ei pärjää.
Siellä se gentti kököttää...
Piiperö ja välillä poikulikin ehtivät päivä"askareiltaan" vahtia lähitienoon elämää. Seurattavaa on kylläkin varsin niukasti, kun omaa ruokintaa ei ole ainakaan tänä talvena keräämässä siivekkäitä ja nelijalkaisia. Siksipä kalusteita on hyvä siirrellä paikasta toiseen, jotta kattien päivärutiinit menevät sekaisin ja laitostuminen rutiineihin keskeytyy. Sama pätee valkoisten huoneiden taloon.
Kun käyt sairaalassa tervehtimässä sairaita, keskeytät samalla niin vierailtavan kuin muiden potilaiden vajoamisen sairaalan rutiineihin. Liekö pitkään trendinä ollut valkoisen kodin ihannointi kaipausta laitoselämän säännönmukaiseen kliiniseen elämään.
Pönttö liikenteessä, sekä Jäbästinen
Yhtälailla lemmikit "kotoutuvat" etenkin näin talvella kotiin sisätiloihin. Jäbä kyllä haluaisi ulkoilla, mutta terassi ei ole se juttu, vaikka sinne pääsee vapaasti lähes kaiken aikaa. Onneksi pelkästään kiipeilypuun kotuksen siirtäminen toiseen huoneeseen herätti kateissa suurta ihmetystä ja aktiviteettia.
Raapimistolpatkin siirtyivät
Osa raapimistolpista siirrettiin samassa yhteydessä. Jo ennen pystyttämistä niitä oli pakko päästä rapsuttelemaan. Hyvä että saimme ensimmäisen tolpan pystyasentoon, niin ensimmäinen sankari oli jo testaamassa "uuden" tolpan kiipeilyominaisuuksia. Samalla Jäbä keksi, että siitähän on näppärä siirtyä senkin päälle ja sieltä edelleen katonrajaan tulevalle nukkumalähiölle.
Uusien vahtipaikkojen testaaminen käynnissä
Sattuneesta syystä senkin (kaapisto) päälynen ei enää sovellu tavaroiden jemmaamiseen. Toisaalta nyt kun katit pääsevät sinne vapaasti hyörimään, niin siellä on todennäköisesti enemmän karvoja ja vähäisemmässä määrin pölyä. Maisemallisestihan ylhäältä näkee hyvin pihalla, jos ja kun pitäisivät silmiänsä auki. Ainakin mustikset ja kurret saavat pääasiassa ravata pihan poikki kaikessa rauhassa ilman kommentointia.
Valkoisen Joulun este
Sopivasti juuri ennen Joulua kelit muuttuivat nykynormien mukaisiksi vesikeliksi. Lumet saivat kyytiä ja tilalle saatiin niin iki-ihana jääkeli. Ei muuta kuin piikkari jalkaan ja ulkoilemaan. Nastojen rapina jäätikölle on musiikkia korville. Onneksi ehdittiin nauttia pari päivää lumisista maisemista ja lumen tuomasta valoisuudesta. Eikun odottelemaan talvisia aurinkoisia päiviä!
Oli hanget korkeat nietokset (Sibelius)


perjantai 1. joulukuuta 2017

Talvipäivän aherrusta

Talvipäivät ja miksei muutkin päivät mene kissoilla pitkälti ladatessa akkuja, jotta jaksaa juosta heikkopäisenä sen pienen tovin kun koko kotiväki on paikalla.
Päivän aktiviteetteihin kuuluu tyypillisesti ympäristön tsekkaus. Piiperöllä tsekkaus tapahtuu pääasiassa ikkunasta, kun ulkona on kylmää ja märkää.
Päivän valohoito
Hopeasompuille tuntuu olevan tyypillistä etenkin talvisaikaan ottaa valohoitoa. Meillä on valaistuskokeilussa 10W LED -lamppu, joka on etenkin Piiperön mieleen. Sen edessä se saattaa välillä istuskella pitkiäkin aikoja ja toisinaan sulkea silmänsäkin toviksi pohtiessaan maailman kulkua. Ei siinä tarvita mitään korvatulppalamppuhärpättimiä tai muista pöydän valtaavia tehovalojuttuja.

Näkyisköhän genttiä tai ansereita?
Lähistöllä pyörii lähes päivittäin naaras kanahaukka, joka pistää säpinää varisten ja muiden ruokaisempien lintujen siipiin. Niiden ohessa yksittäisiä hanhi ja joutsen parvia vielä lentelee epämääräisiin suuntiin peltojen lumeen peittymistä ja vesistöjen jäätymistä odotellessa. Kissoille pihapiirin tiaiset, varpuset, täplätiaiset, mustarastaat sekä räkättirastaat tuovat hyvää ohjelmaa. Oravat ovat hieman poissa muodista tällä hetkellä ja ne saavat juoksennella pihalla lähes huomiotta.
Ulkoilua kiikun suojassa
Terassilla oleilu ei viime päivinä ole suuresti ollut suosiossa märkien lautojen takia. Eikä nollan ympärillä pyörivät lämpölukematkaan edesauta asiaa. Poikuli kyllä sinnikkäästi ulkoilee sopivan hetken tullen.
Heinät pöyheäksi
Poikulille tulee välillä hillitön himo "pöyhiä makuupaikan heiniä", eli leipoa tolkutton hörinän kera. Liekö toiminto peruja esikissoilta - ennen maaten panoa tallataan heinät ja isommat möykyt pehmennetään tai heitetään pois?
Aaah
Leipominen on kivaa ja kivan tuntuista, etenkin kun kynnet ovat sattumalta päässeet pidemmiksi. Samalla tulee ilmainen akupunktio, jos katti sattuu olemaan sylissä hörinäleipomiskohtauksen alkaessa.
Leipomisen jälkeen pesu
Ottaahan hörinäleipominen voimille, joten lepohetki kutsuu. Ja ilman pesuahan ei käydä nukkumaan. Tätä se on kissan rankka elämä hämäränä talvipäivänä, kun ulkonakaan ei tapahdu sadetta ihmeempää.
Zzzzzzzzzzzzz