tiistai 7. heinäkuuta 2020

Rusakon elämää

Rusakko, tuo niin monesti nähtävissä oleva nelijalkainen lähes kengurumainen eläin. Näet sitä niin kaupungissa kuin maalla. Toisinaan rusakon ja meidän mieltymykset eivät kohtaa, tai kohtaavat negaatiossa. Etenkin kun rusakon hampaat asettautuvat ympäröimään krookuksen juuri parhaimmillaan olevaa kukintoa. Siinä yhteydessä on vaikea laskea ärräpäiden ja askelten tarkkaa korrelaatiota.
Jäbä: Mikäs paisti siellä onkaan?
Tyypilliseen tapaan rusakko tai pari ilmestyy pihapiiriimme lopputalvesta. Tosin tänä kuluvana vuonna loppumarraskuussa. Mikäs niiden oli täällä oleskellessa, kun ruokaa löytyy vaikkei linnuille ollutkaan tarjolla tänä vuonna lisäravintoa.
Nämä nelijalkaiset veijarit kuljeksivat varsin estoitta ja vähät välittämättä kissoistamme. Toisinaan ne istuskelevat heinää mutustelemassa ihan kissojen häkin vieressä. Siinähän on kissoillemme hyvää kyttäysharjoitusta ja suurta aktiviteettia muuten niin tylsään arkielämään.
Päivävieras
Kevään edetessä yksi rusakko saapui normaalisti aamukahvin aikoihin ruusuangervojen juurelle nukkumaan ja viettämään päiväsiestaansa. Aluksi yritimme varoa häiritsemästä sitä parhaimpien unien aikaan. Loppujen lopuksi se ei juurikaan meistä välittänyt vaikka vakaasti taapertaen ohitimme sen hyvin läheltäkin. Välillä oli ihan pakottava tarve tehdä pieni mutka koukatakseen sen lähelle, ihan vain tarkistaakseen onko se vielä elossa.

Sillä oli jännä tapa rapsutella nukkumapaikan kohdalta kuorikatteet syrjemmälle ja nukkua suodatinkankaan päällä. Emme me tarkkaan sen touhuja seuranneet, mutta tilastojemme mukaan se käytti kolmea eri nukkumapaikkaa angervopenkissä ja yhtä päivälepopaikkaa, jonka pohjaa se ei puhdistanut kuorikatteesta.
Mitä näet kuvassa? Siellä se on.
Jossain vaiheessa kotipiirirusakko katoaa maisemista palatakseen joskus talvella. Mutta tänä vuonna rusakon elonpäivien seuranta ei siihen loppunutkaan. Kesäpaikallamme totesimme luonnon ottavan vallan ja aloitimme ruohonleikkurilla taistelun säilyttääksemme oman elinpiirimme.

Siellä pihapiirissämme liikkuu ihan kivasti vaskitsoja, joten leikkaamisen kanssa pyrimme olemaan varovaisia. Vaskitsoilla kun on tapana vaaran uhatessa jähmettyä ja parhaimmassa tapauksessa vielä nostaa päänsä koholle. Leikkurin kanssa kohtaaminen ei ole tuossa vaiheessa mitään happy day tarinointia.
Kaikesta varovaisuudesta huolimatta onnistuin pukkaamaan jotain pehmeää heinikon keskellä. Mitään ei näkynyt, mutta vuohenputket heiluivat pienen hetken. Eikun porukalla tuijottelemaan heinikon syövereihin syytä ja seurausta.
Silmä paljasti liikahtaneen pehmeän kohteen
Heinikon keskellä nököttikin liikkumattomana pienen pieni jäniksen / rusakon pentu. Dokumentoinnin verran häärimme ympärillä ja siirryimme toisaalle taistelemaan vuohenputkiviidakkoa vastaan. Oli se niin söpö pienine korvineen ja älyttömän vaikea huomata heinikon keskeltä vaikka tiesi melko tarkkaan sen paikan.

Aikaa kului muutama päivä ja palasimme takaisin toteamaan taistelumme alkavan alusta. Viidakko oli kasvanut takaisin. Siispä leikkuri pörisemään ja itikoita ruokkimaan. Hieman eri paikassa tuli jälleen pehmeä tömps, mutta sitä seurannut liike oli jo merkittävästi isompaa. Olipa pentu kasvanut ihan kivasti noin viikossa.
Bagoon, outo kaksijalkainen kurkkii ikkunasta
Juhannuksen edellä oli kesäpaikallamme tiedossa "pientä" sisätilojen laittamista, jota ei oltu tälle kesälle suunniteltu. Tämäkin pakerrus lähti siitä, kun halusin käydä katsomassa motorisoitua sänkyä, mutta lopulta päädyttiin hiomaan ja maalaamaan suurin osa mökin sisäseinistä, koska keksimme haluavamme vaihtaa eteisen peilin. Se siitä syyn keksimisestä mökkeilyyn.

Työkaluja sisällä purkaessani huomasin rusakkometsäjänispennun istuskelevan keskellä pihaväyläämme miettimässä maailman menoa. Äkkiä kamera esille ja dokumenttiräpsy ikiaikaisen ikkunan lävitse piiloon säntäävästä pennusta. Siispä pentu oli lähtenyt liikenteeseen heinikon keskeltä ja kasvanut ihan mukavasti. Tuollaisilla pennuilla käpälät ovat jotenkin suhteettoman kokoiset muuhun olemukseen. Vähän kuten kissoilla ja etenkin Jäbällä oli hillittömät tassut verrattuna muistikuvaan muihin kissoihimme.

Kaksi pentua. Ollakko rusakko vaiko jänis, siinäpä kysymys.

Pihapiirissä näkyi aluksi yksi pentu ja hetken päästä se oli toisaalla. Heräsipä epäilys, että ei voi olla yksi ja sama pentu. Niimpä yhtenä aamuna pihaheinikkoa oli madaltamassa kaksi pentua. Pitemmän aikaan olimme myös miettineet kumpi laji on kyseessä metsäjänis vaiko rusakko? Molempia kun siellä on näkynyt aikojen saatossa. Näin jälkikäteen kun kuvia katselee, niin kyllähän lajin pystyy jo tunnistamaan bagoon juoksevasta pennusta.
Kukkuu
Minä vaan tässä näitä rikkaruohoja napostelen...
Pennut liikkuivat omia aikojaan välillä ollen yhdessäkin syömässä. Päivärytmit niillä poikkesi sen verran, että tummaverikkö näytti olevan aamuvirkku. Emme niitä sen suuremmin varoneet, niin nehän rupesivat tottumaan meihin eikä kissatkaan ollut niille suuri kauhistus. Liekö luottavaisuus tulevaisuutta ajatellen huonosta.
Huomioitu ja huomaamatta
Välillä sitä päätyy pohtimaan huomaako meidän kissat oikeastaan mitään muuta kuin ruokakupin ja sisiliskon varvikossa. Rusakon pennut saivat koikkelehtia kaikessa rauhassa ja meidän tehokaksikko kyttää vain jotain muistikanvarvun kasvua.
Kappas vaan, paistihan siellä
Eipä parjata liikaa kissoja, kyllä ne jossain vaiheessa huomasivat rusakot, kun ne liikkuivat riittävänä näyttävästi. Pienen kytistelyn jälkeen ne yrittivät tehdä piuhojen sallimissa rajoissa lähempää tuttavuutta pitkäkorvien kanssa. Yritykset eivät juurikaan tuottaneet tulosta ja ne siirtyivät kytistelemään varvikon liikkeitä.
Omatoimiruokaa
Yleensä varvikosta löytyi sisilisko ja taisi siellä olla kerran pari vaskitsakin. Isopia matoja tänä vuonna emme ole onnistuneet näkemään. Pari kertaa Jäbä onnistui nappaamaan nokkahiirulaisen leikkikaverikseen. Leikkiminen niiden kanssa päätyi laidastaan hiirulaisen katoamiseen joko varvikkoon taikka edellisenä kesänä väkertämämme pation kivien väliin.

Vaikka rusakon pennut eivät lähteneet hetimiten meitä pakoon, niin jossain vaiheessa raja ylittyi ja ne karauttivat piiloon puolitosissaan. Muutaman kerran jompi kumpi niistä yllätti hiipimällä perässä ihmettelemään meidän tekemisiämme. Siinä aikamme tuijottelimme toisiamme ja pentu päätti lähteä toisaalle. Parempi niin, eipä tarvinnut väistellä sitä kulkiessaan.
Piiloon
Hyvin huomattu, kyllä, pennulla on oikeassa korvanlehdessä joku patti, punkkia epäilen.
Pennut toteuttivat välillä hillittömiä juoksukohtauksia. Tuon juoksemisen seuraaminen oli kyllä parasta nauruterapiaa, se oli niin hillittömän näköistä kohellusta ja spurttailua. Lopuksi liinat kiinni ja ruohoa poskeen. Ilmeisesti kyseessä ei ole kasvukipujen aiheuttamaa säntäilyä vaan selkärangasta tulevaa pakoon juoksemisen harjoittelua.
Auvoista rusakon elämää hymyssäsuin

Rusakoita on tänä vuonna näkynyt yllättävän paljon vähän siellä ja täällä. Liekö niitä enemmän kuin aikaisemmin vai onko silmä kehittynyt huomaamaan niitä. Viimeisimmällä bongausreissullamme olimme ensimmäisten joukossa paikalla ensihavaintoa seuranneena aamuna. Löydettyämme kohteen laitettiin siitä viestiä eetteriin ja aloimme odottamaan kukahan on ensimmäinen paikalle tuleva bongari. Tällä kertaa kyseessä oli paikallinen Rami Rusakko.
Missä lintu, missä lintu? Onko se hallussa? Näkyykö?

torstai 28. toukokuuta 2020

Paluu lammelle

Joutsenkaksikko jälleen lammella plärän kanssa
Muutama päivä yksinäisen kävelystä lammelle siellä olikin yllättäen kaksi joutsenta. Humanistinen näkökulma tilanteeseen voisi olla, että toinen oli lähtenyt hieman viihteelle kavereidensa kanssa muistelemaan villiä menoa lähirapakossa. Nyt lampea asuttavalla parilla on varsin yhtenevät rutiinit aieman kaksikon käyttämiin. Päivisin viettävät aikaansa jossain lähialueella ja palataan takaisin joko läntisestä tai pohjoisesta suunnasta kailottaen. Olenevat kait sama pariskunta tai sitten ei, tiedä heistä.
Tilanteessa on tosin tullut uutena juonteena toisen tai jopa kahden joutsenparin vierailu lammella. Lampea hallitseva pariskunta esittää niille varsin voimallisen eriävän kannanoton vierailijoista ja niiden tarkoitusperistä.
Eräänä iltana jo pitemmän tovin taivaanrannan punertumisen jälkeen pohjoisesta suunnasta kaukaa kuului joutsenen töräyttelyä. Eipä kestänyt pitkin kun lammella oleva pariskunta antoi oman äänimerkkinsä. Ennakkohuomautuksista huolimatta metsänrajan takaa saapui joutsenpariskunta sujuvaan laskuun lammelle. Kotiväellä ei ollut kovin lämmintä vastanottoa tarjolla. Samantien pistivät hel... siis varsin kovaäänisen älämölön päälle. Tilannehan eskaloitui kunnon siipien mätkimiseksi ja kilpauinniksi. Vierailevan pariskunnan onnistui lopulta vain muutaman höyhenen kevyempänä paeta areenalta. Paikalliset jäivät röyhistelemään rintahöyhenistöänsä sekä kuuluttamaan saavuttamastaan voitosta.
Ensin palkeet täyteen ilmaa ja sitten...

Joutsenten tuplatrumpetisointi
Onhan se varsin hienoa nähdä joutsen ja kuulla sen varsin omaperäistä nenäsointista töräyttelyä kokonsa mukaisella voluumilla. Reviiritaistelun jälkeen pariskunta esitti oman esityksensä monotonisesta "voittaja" sävellyksestä. Aikansa ne jaksoivat riekkua ennenkuin asettuivat takaisin yöpuulle. Tosin niiden yöunet tuntuvat olevan lyhyen sorttisia. Auringonnousun aikoihin ne lähtevät kailottaen lähipeltoalueille. Saas nähdä saavatko ne jossain vaiheessa kaverikseen subbarispecialisti Kalle Kaulushaikaran. Sitten alkaisi lammella olla jo ihan kivasti ääntä monen sorttista.
Jäbästisen reagointi joutsenten elämöintiin
Yllättäen kissamme eivät reagoi juurikaan joutsenten tulemisiin, menemisiin ja niiden vieraiden vierailuihin. Etenkin kun mökkimme eristeet ovat sen verran riittävät, jotta kuulemme niiden äänet sisällekin riittävissä määrin.

lauantai 16. toukokuuta 2020

Joutsenen kävely

Laulujoutsenparin lasku
Huhtikuun 13 päivä metsän takaa kuuluu tuttuakin tutumpi laulujoutsenen ääni. Ne ovat selvästi tulossa kohti valitsemaansa pesimälampea. Niiden ääni lähenee ja lähenee. Viimein kaksi tuttua hahmoa ilmestyy metsänrajan takaa näkyviin valmistautuen laskuun heidän lammellensa. Laskeutuminen tapahtuu niin tasatahtia kuin mahdollista. Räpylät koskettavat lammen tummaa pintaa nostaen vesipisarat usvana ilmaan korostaen tämän yhtenäisyyden suurta kirkasta hetkeä.
Jo parin vuoden ajan olemme seuranneet joutsenparin tutkivan lammen soveltuvuutta heidän paikakseen. Lammen lähiympäristö on kohtuullisen rakennettu, mutta rauhaisa. Lampi on erämainen, mutta kuitenkin asuttu. Lampi on ilmeisen soveltuva heidän kotilammekseen.
Jousenpari vieraili säännöllisesti lammella, jonka länsirannan aamuauringon ensisäteet vastaanottava heinikkoalue osoitti merkkejä paikasta, jonne tuleva jälkikasvun kasvupaikka perustetaan.

Kimalainen kevätkiireisenä meden etsimisisessä
Kevät etenee omalla tavallaan. Kimalaiset aloittivat ruoan etsimisensä hyvissä ajoin ilmojen lämmettyä. Harmittavasti floora ei ehtinyt kunnolla mukaan tarjoamaan mettä palveluksista. Päivien kuluessa pajunkissat kehittyivät ja kimalaisille oli pöytä katettuna sekä siitepölyä vietäväksi eteenpäin.
Päivien kääntyessä toukokuun puolelle sääennustemallit tarjosivat varsin yhteneväisesti kylmenevää. Tosin muutoksen edellä saimme nauttia lämpimistä aurinkoisista päivistä kukin tavallansa erakoituneina. Päivät olivat hämmästyttävän pilvettömiä tuulen käydessä mukavasti päiväntasajaan suunnalta. Tämä tosin tarkoitti lintuihmisille pääosin tyhjän taivaan tuijottamista. Lintujen muutto tapahtui korkealla ja kovaa. Näin monelta jäi normaalisti niin mukava hiirihaukkojen ja piekanoiden muutto näkemättä. Siinä ohessa monet muutkin kevätmuuttajat menivät.

Pihojen taisto käynnissä
Lauantai toukokuun 9 pidettiin varsin vapaamuotoinen Birdlifen "organisoima" tapahtuma Pihojen taisto perinteisen Tornien taisto -tapahtuman sijaan vallitsevasta tilanteesta johtuen.
Tor_ien taiston korvikkeen johdosta kerrankin päätimme perhekuntana osallistua omalta osaltamme tapahtumaan omalta mökkipihaltamme parhaaksi katsomaltamme noin lintutornin kokoiselta alueelta. Tapahtumaa alustelimme muutaman päivän etukäteen seuraten mitä lintulajeja pihapiirissämme pyörii ja mitä mahdollisesti lentää nähtävissä alueen ylitse. Näiden lisäksi iloksemme pari vuotta kadoksissa ollut kaulushaikara ilmoitti jälleen läsnäolostaan muutaman kilometrin päässä olevalta kosteikolta. Edellisenä päivänä asettelimme "tornimme" lähettyville grillin, täytimme jääkaapin sopivilla aineksilla, teroitimme kynämme sekä puhdistimme optiikat.
Olimme valmiit kuin tutut peukaloisiksi nimeämme partiolaiset.

Kello herätti 04:20, jotta ehdimme hyvin keittää aamukahvit ja tehdä aamupalan nautittavaksi pihalla kello 05:00# alkavaa "taistoa". Kissat tosin ihmettelivät varhaista aktiviteettia ja osoittivat varsin selkeästi oman aamuisen mielipiteensä - ulos oli päästävä. Niimpä koko konkkaronkka olimme ulkona ajoissa valmiina taistoon.
Ensimmäinen kirjattu laji oli laulujoutsen. Ei tosin lammelta, mutta äänen kuitenkin tunnistimme tulevan läheltä. Lintulajeja listattiin ensimmäisten minuuttien aikana hyvää tahtia auringon nousun kanssa. Parin ensimmäisen tunnin aikana melko varmat lähilajit olivat listalla nimettynä.
Hei, mikäs tuo on?
Tiedossamme oli lisäksi muutama pesä pihapiirissämme, joiden omistajista emme olleet varmoja. Niimpä kaiken muun havainnoinnin ja tekemisen ohessa totesimme kuusiaidassa olevan laulurastaan pesän, pikkutapulin vieressä mustarastaan pesän, pellon kuusissa sepelkyyhkyllä hataran pesän kaltainen tekele ja yllätyksenä vain lyhyen matkan päässä rautiaiset vierailivat ahkerasti muotoleikatun kuusen keskiössä. Lintuperheiden kasvu oli siis hyvässä vauhdissa viilenneistä keleistä huolimatta.
Yksi monista kangasperhosista
Lintujen havaittava liikehdintä keskittyi pelkästään paikallisiin yksilöihin. Kaikki muu tapahtui ilmeisesti näkymättömissä korkealla pilvettömällä taivaalla. Näimpä lähdimme Jäbän kanssa katsomaan ruohon kasvua peltoalueellemme. Purutuntuman perusteella kasvusto oli elinvoimainen ja voi hyvin. Aikamme taaperrettuamme ja tulevia pohdittuamme olimme palaamassa takaisin havaintoalueelle.

Elämä, katse, sanat, Jäbä - siis kaikki pysähtyi hetkessä. Yksinäinen laulujoutsen käveli mökkitiellä alle 10 metrin päässä, pysähtyi, nosti katseen meihin kolmeen. Me tuijotimme sitä ja se meitä, Jäbä tosin tiukasti maastoutuneena juuri kasvun alkuun päässeiden heinien "varjossa" aivan littanana maassa. Niiden muutaman sekunnin aikana, olo oli kuin kello olisi pysähtynyt. Me vain katsoimme toisiamme - täysin yllättyneinä toisistamme.
Taustalla Piiperön lievä karjahtelu yksinjättämisen tuskasta loi hetkeen suunnatonta draamaa. Joutsen teki aloiteen ja päätti jatkaa matkaansa aivan rakennuksemme vierestä, jonka kissahäkissä karjahtelu loppui kuin seinään joutsenen kävellessä vain parin metrin päästä. Meidän pysähtyneisyyden vielä jatkuessa joutsen ui jo lammella. Olipa mielenkiintoinen hetki, joka ei varmasti tule toistumaan, mutta samantien herätti niin monta kysymystä sanaisemme arkkumme saadessamme auki.
Pajulintu pajussa kangasperhosen kera
Lammen rannassa kävimme päivän mittaan havainnoimmassa mahdollisia lisälajeja taistoon, tuloksetta tosin. Rantapenkillä Piiperön kanssa istuskellessamme katselimme pajulinnun jatkavan niin tyypillistä luontofilmien elämänkaarta - kaiken syntyneen on kerran... mentävä pois ruotsalaisittain ilmaisten.
Yksin
Päivän mittaan ymmärsimme laulujoutsenen olevan vain yksin paikalla. Missä on sen puoliso? Miksi se käveli eikä lentänyt? Missä toinen on?
Yksinäinen vietti aikaansa paljon valitulla paikalla, yksin. Illan viimeisten valonsäteiden valossa se oli lammella, yksin.
Joutsenet ovat pitkäikäisiä ja yhdessä elonpäiviä viettäviä. Tämä yksinäinen uiskenteli yksin, kuin orpo joutsen, kuin hukassa oleva.

Aikaisin seuraavana aamuna lammelta kuului useiden joutsenten ääntä. Sitä ei voinut olla kuulematta ja huomaamatta. Jotain erityistä oli kyseessä. Lammella oli kuusi joutsenta sekä yksinäinen.
Yksi ui yksinäisen lähellä seuraten kuin jutellen ja tukien. Muut pitivät haikeaa erikoista ääntä.
Yksinäinen jäi valitulle paikalle keräksi muiden poistuessa kuin kutsuen yhtä.

maanantai 2. maaliskuuta 2020

Karvanaaman karkkipäivä

Herkkupiilo löydetty
Piiperön kanssa on niin ihanaa leikkiä herkkujen piilottamista. Jäbä ei niistä välitä ja sille ei taitaisi olla muutenkaan hyvä niitä syödä. Samapa tuo, Piiperön kanssa otetaan herkkujahdista kaikki ilo irti. Vähäisessä valossa passiiviset herkut loivat oivallisesti pysähtyneisyyden tunnelmaa onnistuneen herkkuradan kuvituksiin.
Siellä se on, kyllä, siellä se on
Ensimmäisenä suunnistetaan ruokakomerolle ja hieman rapistetaan herkkupussia. Välittömästi vieressä ollaan korvat tanassa ja tiukka katse pussissa. Keittiön laatikostojen kahvat ovat osoittautuneet hyvksi herkkuradan piiloiksi. Niihin pääsee käsiksi sekä ylä- että alakautta. Yleensä suoritus kylläkin tapahtuu alakautta kurottamalla. Tosin normaalisti Piiperö seuraa varsin tarkkaavaisesti minne herkut yrittävät piiloutua.
Ylimmät vetokahvat edellyttävät Piiperöltä piipillään (vanha Kainuulainen murresana) olemista. Vai olisiko se piipistämistä? Tiedä häntä, ei ole natiiveja lähettyvillä, joilta kysyä.
Etutassulla se ylettyy juuri ja juuri kahvan yläpinnalle. Herkun kauhominen on hyvää koordinaatioharjoitetta pienille tassuille.
Hajulla ollaan
Aikansa Piiperö haroo toivoen parasta, siis saavansa herkkua. Toisinaan tulee huti, mutta herkun varsin voimakas ominais"tuoksu" tarttuu tassuun pienestäkin kosketuksesta. Tuleepahan samalla tassun pikapesu ja seuraavan yrityksen vuoro. Siellä se herkku edelleen on!
Molempitassuista yritystä
Piiperö on molempitassuinen, eli herkun ollessa kyseessä käytetään tarvittaessa molempia tassuja. Toisella tassulla ulkopuolelta ja toisella vuorostaan vetimen ja kaapinoven välistä. Jälleen oivallinen suoritus, tällä kertaa kahvan valinnan suhteen.
Tarkkana täytyy olla herkun kyseessä ollessa
Herkkuja on hyvä sijoitella molemmin puolin kahvoja. Näin Piiperölle tulee kunnolla aivojumppaa. Tuoksua tulee molemmilta reunoilta, mutta herkku on... jommalla kummalla puolella. Yleensä halpaan ei mennä ja oikea reuna on kohteena.
Dadaa - hyvä kauhaisu ja sieltä herkku lähtee!
Piiperölle ominaista on tuhahtelu sen turhautuessa. Toisinaan herkku ei meinaa millään tarttua tassuun ja erilaisia kauhomistapoja raukkaparka saa keksiä moninaisia. Toisinaan mennään helpoimman kautta - kauhaisu ja herkku suuhun.
Tassuissa on!
Piiperö on eri näppärä kaappaamaan herkun tai heittoraksun tassuihinsa. Selkeää maalivahtiainesta siis. Noista tassuista harva kärpänen tai hyttynen on selvinnyt. Tosin näin lähes loputtumonan marraskuun aikana siivekkäitä on varsin olemattomasti tarjolla. Kevättä odotellessa heittoraksut ja herkkurata ovat oivallisia päivän ohjelmanumeroita.

keskiviikko 27. marraskuuta 2019

Tanssii Presidenttien kanssa

Tämän tarinan kerronta alkaa karvanaama Neiti Presidentistä. Hän on arvonsa tunteva pieni ja pippurinen puolensa pitävä silkkiturkki, kuitenkin niin söpö ja lutuinen seurapiiriläinen.
Neiti Presidentti
Samassa taloudessa asustaa villakissojen viljelijä karvanaama Poika Presidentti. Hän on välillä hieman öykkäri, tosin pääosin sympaattinen ja niin gentlemanni. Hänen erikoisalaansa on kuljettaa puolen hiekkalaatikollista hiekkaa tassuissaan kauimmaiseen nurkkaan saakka.
Eräänä iltana tienoon valtasi musiikin anturoita vastustamattomasti liikuttamiseen houkutteleva kutsu. Neiti Presidentin varpaat syyhysivät enemmänkin manikyyriä ja silmäluomet pieniä rauhaisia kauneusunia leppoisan musiikin rentouttamana.
Hyvä Neiti, saisinko luvan?
Poika Presidentti oli vakaasti päättänyt saada pyörähdettyä pari piruettia kammatuin otsatukin ja pöyhennetyin persvilloin. Poika Presidentti laati taktiikaksi sopivasti suostutella Neiti Presidenttiä suorittamaan tanssikuntoon saattamisen.
Odottelen manikyyriä, keksi muuta puuhastelua
Rauhaisan ja kohteliaan kuiskuttelun ohessa vaihdettiin ajatuksia illan liikuntasuorituksesta tai sen tarpeettomuudesta. Leppoisa oleskelu oleskelulaatikossa oli enemmän Neiti Presidentin mieleen. Tiedossa kun oli niiin raskas yö vahtia tarkkaavaisesti taloudenpyörittäjien unia.
Minä sinulle manikyyrit näytän
Poika Presidentille moinen joutenolo aiheuttaa mielialan lämpenemistä. Monitaitoisena hän osaa yhdet manikyyrit suorittaa alta aikayksikön tai kahden. Tosin hienovaraisuus ei aina ole Poika Presidentin ominaisimpia perushyveitä.
Nyt hus sika hiiteen, Presidentin tekele!
Sinnikäs Poika Presidentti tapojensa mukaisesi sai karkean manikyyrin suorittamisesta pöksyjensä vielä karkeamman kampauksen. Poika Presidentti on paikkakunnalla tunnetuin sitkeästä yritteliäisyydestään, jota ei pienet karvojen oikomiset lannista. Siispä uutta yritystä peliin.
Pientä otsatukan tasoitusta, kiitos!
Poika Presidentti päätti lähestyä kohdetta eri suunnasta, josko uusi vaihtoehtoinen lähestymistapa tuottaisi positiivisemman vastaanoton. Lempeitä kurnahduksia ja nöyrää nyökyttelyä Neiti Presidentille osoittaen voisi hyvinkin päästä esittämään omaa erikoisalaansa anturasipsuttelua taivutusten kera.
Ylenpalttinen eteenpäin taivutus
Tanssiinkutsussa on kohteliasta esittää kohtelias kumarrus Neidille. Poika Presidentillä toisinaan tapahtuu lievää ylenpalttisuutta ja siinä yhteydessä vastapuoli saattaa kokea olonsa ahdistetuksi. Näin tälläkin kertaa Neiti Presidentti joutui toppuuttelemaan turhan syvälle suoritettua kumarrusta. Tässä apuna olivat Neiti Presidentin laajat liikeradat ja nopeasti vilkkuvat anturat, jotka oivallisesti poistavat samalla Poika Presidentin turhaksi osoittauneet karvat.
Neiti on sitten hieman Argentiinalaista tangoa vastaan?
Poika Presidentti rotevana kollina ottaa parinsa kainaloonsa muutaman tangon raskaan tahdin ajaksi. Partnerilta kestää pieni hetki vapautua parketin partavaahdon itsetietoisesta otteesta antaakseen välittömän palautteen liiallisen voimankäytön suhteettomasta esityksestä.
Ensin korvallisille
Ja lopuksi kommentti suoraan tärykalvolle
Poika Presidentinkin ymmärsi esitetyn vastahakoisuuden perusteella antaa tällä kertaa periksi. Niinpä hän päätti peitellä Neiti Presidentti kauneusunille...
Parahin Neiti Presidentti, saanen oikaista neidin otsakiehkuran
Aikansa Neiti Presidentin kiehkuroita siliteltyänsä Poika Presidentti asettelee leppyneen ja jälleen hyväntuulisen Neiti Presidentin lepäilemään.
Neiti lepää nyt vaan!

torstai 12. syyskuuta 2019

Ulkoilupation viimeistely

Ulkotakka iltahämärässä
Yksi syy mökin pihan uudistamiseen oli talvella hankittu ulkokäyttöön tarkoitettu design puolipallo"takka". Tuollaisella nimellä sitä ainakiin myydään. Miltäs meidän mökin edusta näytti - aika pöpeliköltä ja yhdeltä multakasalta. Ei oikein ollut soveltuva "design takalle" ja mökin lähipiha-alue on mielestämme todellakin kaivannut jo pitemmän aikaa isompaa työstöä. Se on ollut vain sellainen läpikulkupaikka ja välillä kissojen ulkoilutuspaikka. Siitä oli fengsuit vinossa.
"Takka" tuli hankittua hieman tietämättämme mitä ostettiin ja olimme lievästi skeptisiä sen hienoudesta. Kuvissa ja todellisuudessa se on sellainen musta peltinen puolipallo töpöjaloilla. Koko kesän "takka" oli mökillä laatikossaan muistuttamassa olemassa olostaan ja odottamasta sopivaa paikkaa pihallamme.
Tämä pienenä lisätaustoituksena "pikkasen" lapasesta lähteneeseen pihamuokkaukseen.
Piiperön aamuvahti
Entisen ulkoilukukkulan, nykyisen pation, työstäminen jatkui ex-ulkoilumäen tasoituksen jälkeen multien tasaamisella. Päällimmäiseksi tuli suodatinangas ja murske. Koko komeus tärisytettiin tasaiseksi ja siihen päälle laitettavan asennus"hiekan" seuloimme murskeesta. Helppoa ja sukkelaan tulee valmista.
Tärisyttimellä päristeltiin aikamme kuluksi pihaväylää, alapihaa, uunituoretta "Bulevardia", mökkitietä, multaa ja kaikkea mikä kuulosti kokeilemisen arvoiselta. Jopa kuivaa höttöistä ruokamultaa ihan vain kokeilemisen ilosta, mikä ei tosin ollut mitenkään järkevää. Kokemus sinänsä.
Poikulin tähystystorni
Pihalaatat hankittiin kotiinkuljetuksella isosta lähes paikallisesta rautakaupasta, joissa tosin yleensä on myynnissä muutakin kuin rautaa. Laattoja oli jotain 3000kg verran, mikä olisi edellyttänyt noin neljä hakukertaa peräkärryllä. Eipä kuulostanut järkevältä vaihtoehdolta.
Pihalaatat tuonut kuski oli kovin ystävällinen, kun pyöritteli oikein urakalla kuorma-autoansa pihassamme. Ei ne jäljet sentään Australiaan asti olleet, mutta möyhennys kyllä helpotti kummasti aikojen saatossa kasvaneiden heinien nostelussa. Myönnetään kyllä, että hieman turhauttavaltahan jälkien tasoittaminen tuntui. Ilmeisesti edellisenä iltana juuri ennen auringonlaskua tasoitettu piha soveltui huonosti kuskin ajosuunnitelmaan. Se on just tuommoista useamman Nuljupuljun palvelu.
Minilisko
Varvikossa rapisteli kaikenlaisia öttiäisiä, jotka herättivät kissojen huomion. Monesti fleksien piuhat osoittivat suoraan heinikon sekaan. Siellä oli aina jotain kivaa tai ainakin viileämpää.
Useasti kissat olivat jostain äkänneet sisiliskon tai pari. Muutaman kerran ne olivat huomanneet vaskitsojakin, onneksi ei kuitenkaan mitään isompia matoja. Siinähän kissoilla riitti ihmeteltävää.
Mitähän sitten seuraavaksi
Ulkoileminen oli se juttu kissoillemme. Siksipä kun olimme mökin lähettyvillä puuhailemassa nekin olivat monesti tekemisessä mukana. Poikuli seurasi monesti varsin tarkkaavaisesti tapahtumia. Piiperö oli enempi kiinnostunut kaikesta muusta. Kuten niillä on tapana. Toinen tapa minkä ne ovat hyväksynnet, on harjaaminen ulkoilun jälkeen. Samalla tulee poistettua suurin osa ei toivotuista möyrijöistä, joita on vähän joka puolella.
Piiperön siivoaminen käynnissä
Piiperö on varsinainen silkkiturkki, että siihen ei juurikaan roskia tartu. Sille yleensä riittääkin kevyt harjaus ja ylimääräisten möyrijöiden tarkistaminen. Lopuksi palkkioksi kärsivällisyydestä pari herkkua ja Piiperö on valmis sisälle.
Poikuli ja roskanäyte
Poikulin turkki kerää sitten sitäkin enemmän kaikkea mahdollista. Kuivaa hiekkaa sieltä ei sentään normaalisti löydy. Siinä sitä siivoamista riittää.
Mennyt kesä oli punkkien puolesta yllättävän helppo ja niitä ei juurikaan ollut. Liekö jänikset ja etenkin kauriit kiertäneet mökkimme kauempaa.
Oikeasti siivoaminen on molemman kohdalla varsin helppoa, kun ne ovat varsin rennosti käsittelyssä. Ehkä tiedossa olevilla herkuilla on osuutensa asiassa. Ihan vastaavasti kuten manikyyrin jälkeen.
Laatat levitelty ja naruihin tarttuviksi havaittu
Laattojen "heittäminen" paikalleen ei pitkin kestänyt. Laatat kottareilla työmaalle ja "heittely" paikalleen. Mökin edustan reunat vaativat muita laattoja enemmän hienosäätöä. Kokonaisuutena yllättävän helppo homma, kun pohja oli perustettu riittävän hyvin.
Heti ensimmäisellä kissojen ulkoilutuksella huomattiin fleksien narujen tarttuvan laattojen pintaan. Etenkin Piiperöä tämä häiritsi. Poikulia häiritsi vuorostaan narun jääminen laattojen reunojen taakse, mikä oli tiedossa oleva juttu. Siksipä pation yläosan kulkualueen ja mökin puoleisten laattojen reunojen tasaamiseen olikin näppärästi Avantilla tuotu hyvä läjä mursketta. Kivimuurin viereiset reunustat on tarkoitus täyttää mullalla ja saada niihin kivikkokasveja kasvamaan seuraavalla vuosikymmenellä.
Ylin työnjohto paikalla
Tärytetyn kulkuväylän ns. pöpelikön puoleiselle reunalle halusimme betonikivireunuksen hiekoituksen tasoon. Tuon yli on talvella helppo töniä lumet ja kesällä trimmerillä pitää siistinä. Ensi kesänä sen sitten näkee kuinka onnistunut toteutuksemme oli.
Loman lopuksi aikaansaannoksemme esiteltiin pienimuotoisten juhlien merkeissä hyvien ystäviemme seurassa. Ehkäpä tämä olikin se suurin syy tämänkertaiseen pakerrukseen.