lauantai 25. heinäkuuta 2020

Hiiren lepohetki päättyi ikävästi

Jostain ihmeestä nokkahiiri oli tupsahtanut kissojemme ulkoilureviirille. Tapahtunutta suuresti ihmettelimme taikka emme. Toisaalta eipä tuo suuri ihme ole, kun lähes metsän keskellä elelemme näin kesäiseen aikaan päivälämpötilan huidellessa huikeissa +13C lukemissa. Tämä on kesää parhaimmillaan kun takkaa lämmittelee.

Kissoille nokkiksen paistattelu auringonpaisteessa loi hyvää vaihtelua aamuiseen lähipusikoiden tonkimiseen.
Iik, hiiri!!!
Ehkäpä kuva ja teksti yhdistelmä antaa eriävän näkemyksen todellisuudesta. Karvapötkylän pienen avusteisen ilmalennon jälkeen Jäbä tanssahteli tovin karvaan nelijalkaisen ystävänsä kanssa. Välillä he itsekin olivat hämmästyneitä koreografisesta täydellisyydestä hentoisen kesätuulen säestäessä esitystä. Siinä itse Jayne ja Christopher olisivat olleet ihmeissään kuinka hienosti toisiinsa niin lämpöisästi suhtautuva pari toimi yhteen, täysin harjoittelematta.
Kappas kappas, nokkahiiri, siis joku kuudesta päästäisestä
Rankan esityksen jälkeen lepäilevää nokkista tarkemmin selvitettäessä ilmeni, että päästäisiähän on Suomessa lajillisesti vaikka toisille jakaa. Sormi pystyyn ken tämän tiesi? Tarkempaan tunnistamiseen pitänee perehtyä paremmalla ajalla ajatuksen kanssa. Mennään toistaiseksi kansanomaisella maastomäärityksellä. Päästäinen se siis olkoon.
Lähetääks leikkimään?

Kissojen suhtautuminen hiiren kaltaisiin eläimiin tulenee suoraan selkärangasta. Tietääkseemme meidän kissamme eivät ole saaneet kotiperehdytystä karvapakettien käsittelyyn saatikka niiden jatkohyödyntämiseen luontaisena ruokavaliona.
Aikansa betonilaattaparketilla kestäneen rumban jälkeen Jäbä hiivuttautui vaivihkaa takaisin lähipuskia koluamaan. Paso doble olisi ehkäpä ollut liian mahtipontinen rymistely pöpelikköön.
Etiäisenä hiipi ajatus mieleen, että saattaapi olla niin, että Paso doble on tanssi, jota ei ole koskaan tullut edes kokeiltua. Ehkäpä sitten joskus vanhoilla päivilläni leijuvan rollaattorin kanssa.
Päästäinen levolla
Aikansa nokkis sai lepäillä, kunnes toinen karvanaamamme, Piiperö, alkoi seuraamaan patiolle jääneitä hajujälkiä.
Kas kas, kaskaaksi luulin, mutta päästäinenhän se siellä

Morjensta päivää pikkuhiirulainen
Pihapiirimme ympäristössä pyörii neljä sarvipöllön pentua alkuyön äänistä päätellen. Toisinaan ne uikuttavat myös päiväsaikaankin. Sen verran pitkään ovat nurkissa pyörineet, että ravintoa on tarjolla riittävästi. Se mitä olemme metsissä ehtineet kulkea on tukenut näkemystämme varsin runsaasta hiirikannasta. Nelijalkaisia ruskeita pötkylöitä vilahtaa vähän siellä ja täällä sen suuremmin penkomatta.
Rauhaisa sisiliskon paistattelu alkuillan auringossa

Sisiliskojakin kooltansa pienistä isoihin on näkynyt varsin usein välillä hieman yllättävissäkin paikoissa. Näin myös mökkimme tanssitantereen lähiympärisössä.
Eipä siis ihme, että jostain ihmeen syystä nelijalkaisia välillä tupsahtaa patiolle taputeltavaksi.
Hei kamu, weiki weiki, lähetääs liikkeelle

2 kommenttia:

  1. Hienot tanssikuviot! :D

    Metsäpäästäistä ehdottaisin lajiksi, mutta en kyllä ole päästäisspesialisti. iNaturalistissa sen sijaan varmasti sellaisiakin on. https://inaturalist.laji.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, Jäbällä on välillä hämmästyttävät muuvit.

      Pitää käydä tutustumassa sivustoon. Perhostenkin, etenkin yleisten hopeatäpläperhosten, kanssa on ihmettelemistä, kun ei oikein tiedä mitä mistäkin pitäisi osata nähdä. Linnut ovat vaan niin paljon helpompia.

      Poista