Karvanaaman karkkipäivä

Herkkupiilo löydetty

Piiperön kanssa on niin ihanaa leikkiä herkkujen piilottamista. Jäbä ei niistä välitä ja sille ei taitaisi olla muutenkaan hyvä niitä syödä. Samapa tuo, Piiperön kanssa otetaan herkkujahdista kaikki ilo irti. Vähäisessä valossa passiiviset herkut loivat oivallisesti pysähtyneisyyden tunnelmaa onnistuneen herkkuradan kuvituksiin.

Siellä se on, kyllä, siellä se on

Ensimmäisenä suunnistetaan ruokakomerolle ja hieman rapistetaan herkkupussia. Välittömästi vieressä ollaan korvat tanassa ja tiukka katse pussissa. Keittiön laatikostojen kahvat ovat osoittautuneet hyvksi herkkuradan piiloiksi. Niihin pääsee käsiksi sekä ylä- että alakautta. Yleensä suoritus kylläkin tapahtuu alakautta kurottamalla. Tosin normaalisti Piiperö seuraa varsin tarkkaavaisesti minne herkut yrittävät piiloutua.
Ylimmät vetokahvat edellyttävät Piiperöltä piipillään (vanha Kainuulainen murresana) olemista. Vai olisiko se piipistämistä? Tiedä häntä, ei ole natiiveja lähettyvillä, joilta kysyä.
Etutassulla se ylettyy juuri ja juuri kahvan yläpinnalle. Herkun kauhominen on hyvää koordinaatioharjoitetta pienille tassuille.

Hajulla ollaan

Aikansa Piiperö haroo toivoen parasta, siis saavansa herkkua. Toisinaan tulee huti, mutta herkun varsin voimakas ominais"tuoksu" tarttuu tassuun pienestäkin kosketuksesta. Tuleepahan samalla tassun pikapesu ja seuraavan yrityksen vuoro. Siellä se herkku edelleen on!

Molempitassuista yritystä

Piiperö on molempitassuinen, eli herkun ollessa kyseessä käytetään tarvittaessa molempia tassuja. Toisella tassulla ulkopuolelta ja toisella vuorostaan vetimen ja kaapinoven välistä. Jälleen oivallinen suoritus, tällä kertaa kahvan valinnan suhteen.

Tarkkana täytyy olla herkun kyseessä ollessa

Herkkuja on hyvä sijoitella molemmin puolin kahvoja. Näin Piiperölle tulee kunnolla aivojumppaa. Tuoksua tulee molemmilta reunoilta, mutta herkku on... jommalla kummalla puolella. Yleensä halpaan ei mennä ja oikea reuna on kohteena.

Dadaa - hyvä kauhaisu ja sieltä herkku lähtee!

Piiperölle ominaista on tuhahtelu sen turhautuessa. Toisinaan herkku ei meinaa millään tarttua tassuun ja erilaisia kauhomistapoja raukkaparka saa keksiä moninaisia. Toisinaan mennään helpoimman kautta - kauhaisu ja herkku suuhun.

Tassuissa on!

Piiperö on eri näppärä kaappaamaan herkun tai heittoraksun tassuihinsa. Selkeää maalivahtiainesta siis. Noista tassuista harva kärpänen tai hyttynen on selvinnyt. Tosin näin lähes loputtumonan marraskuun aikana siivekkäitä on varsin olemattomasti tarjolla. Kevättä odotellessa heittoraksut ja herkkurata ovat oivallisia päivän ohjelmanumeroita.

Oscar

Yhtenä neljästä lokakuisista viikonlopuista kävimme mökillä. Takan lämpöä ja pitkähköjä ulkoiluja luonnon keskellä. Siinä kateilla on riittävästi ohjelmaa ollakseen tyytyväisiä, paitsi jos on mahdollisuus lähteä ulos vielä kerran...

Pähkinäpensaan väritarjontaa

Lehtipuut olivat todella upeissa ruskan väreissä. Varvusto ei kesän lämmöstä väriä ollut saanut, joten pähkinäpensaat, vaahterat, haavat, tammet, koivut ym lehtipuut tarjosivat väriä maisemaan. Tammet eivät normaalisti ole olleet kovin värikkäitä, mutta tänä vuonna ne olivat ruskaantuneet voimakkaasti värittäen osaltansa maisemaa punertavan ruskehtavaan taittuvalla keltaisen sävyllänsä.

Piiperö kuivalla maalla

Vuodenajalle tyypillisesti heinikko kuivuu seuraavan kerran sitten joskus tulevan kevään lopulla. Välissä tosin on talvi, joka hyvin todennäköisesti nujertaa heinät, joten keväällä ei ole paljoa heiniä kuivatettavaksi. Piiperö on sen verran silkkitassu, ettei märässä heinikossa kulkeminen ole sille maailman mukavin juttu. Se on kuitenkin sen verran pieni ikävyys, jotta ulkoilemaan kyllä lähdetään aina tilaisuuden tullen.

Jäbästisen poseeraus

Jäbästistä märät heinät eivät haittaa. Pää edellä painuu puskaan kuin puskaan vesipisaroista välittämättä. Sisätiloissa tosin vesipisaroiden puolikaskin aiheuttaa hillittömän selkäkarvojen nytkymisen ja pakenemisen paikalta. Lähtee kuin Jäbä matolta.
Märät heinät muuten kastelevat sen mahakarvat mukavasti, jolloin niihin vuorostaan tarttuvat kaikki roskat entistä paremmin. Jäbä on suoranainen roskakuski.

Jäbän ensiraksu

Tähän mennessä Jäbä ei ollut raksuihin koskenut. Nuuhkaisut tosin ja kääntänyt paksut pöksyvillansa. Piiperö on kautta-aikojen syönyt niitä ja erityisesti heittoraksut ovat sille hyvää viihdettä ja ruokailua. Tällä kertaa jäbä suureksi hämmästykseksemme, myös Piiperön, rupesi nuuhkimaan heittoraksua ja pureskelemaan raksua. Siinä aika pysähtyi, kun kaikki me ihmettelimme tapahtuvaa.

Hmm, ihan OK.

Tietyllä tavalla onneksemme Jäbälle maistuu vain kanalliset Oscarit. Piiperölle on myös raksuja, jotka voivat olla jäbälle iho-oireita aiheuttavia. Niihin Jäbä suhtautuu onneksi entiseen tapaansa - torjuvasti. Näin ainakin toistaiseksi. Havaintojemme perusteella Oscarit eivät ole aiheuttaneet oireita noin kuukauden kokeilun aikana.

Loimulohta

Pitkästä aikaa teimme itse loimulohta inkiväärikookosriisillä. Riisi tosin keitetään liedellä, ei nuotiolla. Tämä kokonaisuus on todettu toimivaksi yhdistelmäksi. Olikohan se 2017 Australian Master Cheffissä, jossa mainittiin aniksen sopivan lohelle ja sitähän piti nyt muistaessa kokeilla. Siispä hieman jokaisesta kodista löytyvää nimeltään ranskalaiseen viittaavaa anisviinaa pintasuolan päälle siveltämään. Lopputuloksena kieltämättä hyvin maistuvaa loimukalaa.

Punarinta