tiistai 7. heinäkuuta 2020

Rusakon elämää

Rusakko, tuo niin monesti nähtävissä oleva nelijalkainen lähes kengurumainen eläin. Näet sitä niin kaupungissa kuin maalla. Toisinaan rusakon ja meidän mieltymykset eivät kohtaa, tai kohtaavat negaatiossa. Etenkin kun rusakon hampaat asettautuvat ympäröimään krookuksen juuri parhaimmillaan olevaa kukintoa. Siinä yhteydessä on vaikea laskea ärräpäiden ja askelten tarkkaa korrelaatiota.
Jäbä: Mikäs paisti siellä onkaan?
Tyypilliseen tapaan rusakko tai pari ilmestyy pihapiiriimme lopputalvesta. Tosin tänä kuluvana vuonna loppumarraskuussa. Mikäs niiden oli täällä oleskellessa, kun ruokaa löytyy vaikkei linnuille ollutkaan tarjolla tänä vuonna lisäravintoa.
Nämä nelijalkaiset veijarit kuljeksivat varsin estoitta ja vähät välittämättä kissoistamme. Toisinaan ne istuskelevat heinää mutustelemassa ihan kissojen häkin vieressä. Siinähän on kissoillemme hyvää kyttäysharjoitusta ja suurta aktiviteettia muuten niin tylsään arkielämään.
Päivävieras
Kevään edetessä yksi rusakko saapui normaalisti aamukahvin aikoihin ruusuangervojen juurelle nukkumaan ja viettämään päiväsiestaansa. Aluksi yritimme varoa häiritsemästä sitä parhaimpien unien aikaan. Loppujen lopuksi se ei juurikaan meistä välittänyt vaikka vakaasti taapertaen ohitimme sen hyvin läheltäkin. Välillä oli ihan pakottava tarve tehdä pieni mutka koukatakseen sen lähelle, ihan vain tarkistaakseen onko se vielä elossa.

Sillä oli jännä tapa rapsutella nukkumapaikan kohdalta kuorikatteet syrjemmälle ja nukkua suodatinkankaan päällä. Emme me tarkkaan sen touhuja seuranneet, mutta tilastojemme mukaan se käytti kolmea eri nukkumapaikkaa angervopenkissä ja yhtä päivälepopaikkaa, jonka pohjaa se ei puhdistanut kuorikatteesta.
Mitä näet kuvassa? Siellä se on.
Jossain vaiheessa kotipiirirusakko katoaa maisemista palatakseen joskus talvella. Mutta tänä vuonna rusakon elonpäivien seuranta ei siihen loppunutkaan. Kesäpaikallamme totesimme luonnon ottavan vallan ja aloitimme ruohonleikkurilla taistelun säilyttääksemme oman elinpiirimme.

Siellä pihapiirissämme liikkuu ihan kivasti vaskitsoja, joten leikkaamisen kanssa pyrimme olemaan varovaisia. Vaskitsoilla kun on tapana vaaran uhatessa jähmettyä ja parhaimmassa tapauksessa vielä nostaa päänsä koholle. Leikkurin kanssa kohtaaminen ei ole tuossa vaiheessa mitään happy day tarinointia.
Kaikesta varovaisuudesta huolimatta onnistuin pukkaamaan jotain pehmeää heinikon keskellä. Mitään ei näkynyt, mutta vuohenputket heiluivat pienen hetken. Eikun porukalla tuijottelemaan heinikon syövereihin syytä ja seurausta.
Silmä paljasti liikahtaneen pehmeän kohteen
Heinikon keskellä nököttikin liikkumattomana pienen pieni jäniksen / rusakon pentu. Dokumentoinnin verran häärimme ympärillä ja siirryimme toisaalle taistelemaan vuohenputkiviidakkoa vastaan. Oli se niin söpö pienine korvineen ja älyttömän vaikea huomata heinikon keskeltä vaikka tiesi melko tarkkaan sen paikan.

Aikaa kului muutama päivä ja palasimme takaisin toteamaan taistelumme alkavan alusta. Viidakko oli kasvanut takaisin. Siispä leikkuri pörisemään ja itikoita ruokkimaan. Hieman eri paikassa tuli jälleen pehmeä tömps, mutta sitä seurannut liike oli jo merkittävästi isompaa. Olipa pentu kasvanut ihan kivasti noin viikossa.
Bagoon, outo kaksijalkainen kurkkii ikkunasta
Juhannuksen edellä oli kesäpaikallamme tiedossa "pientä" sisätilojen laittamista, jota ei oltu tälle kesälle suunniteltu. Tämäkin pakerrus lähti siitä, kun halusin käydä katsomassa motorisoitua sänkyä, mutta lopulta päädyttiin hiomaan ja maalaamaan suurimman osa mökin sisäseinistä, koska keksimme haluavamme vaihtaa eteisen peilin. Se siitä syyn keksimisestä mökkeilyyn.

Työkaluja sisällä purkaessani huomasin rusakkometsäjänispennun istuskelevan keskellä pihaväyläämme miettimässä maailman menoa. Äkkiä kamera esille ja dokumenttiräpsy ikiaikaisen ikkunan lävitse piiloon säntäävästä pennusta. Siispä pentu oli lähtenyt liikenteeseen heinikon keskeltä ja kasvanut ihan mukavasti. Tuollaisilla pennuilla käpälät ovat jotenkin suhteettoman kokoiset muuhun olemukseen. Vähän kuten kissoilla ja etenkin Jäbällä oli hillittömät tassut verrattuna muistikuvaan muihin kissoihimme.

Kaksi pentua. Ollakko rusakko vaiko jänis, siinäpä kysymys.

Pihapiirissä näkyi aluksi yksi pentu ja hetken päästä se oli toisaalla. Heräsipä epäilys, että ei voi olla yksi ja sama pentu. Niimpä yhtenä aamuna pihaheinikkoa oli madaltamassa kaksi pentua. Pitemmän aikaan olimme myös miettineet kumpi laji on kyseessä metsäjänis vaiko rusakko? Molempia kun siellä on näkynyt aikojen saatossa. Näin jälkikäteen kun kuvia katselee, niin kyllähän lajin pystyy jo tunnistamaan bagoon juoksevasta pennusta.
Kukkuu
Minä vaan tässä näitä rikkaruohoja napostelen...
Pennut liikkuivat omia aikojaan välillä ollen yhdessäkin syömässä. Päivärytmit niillä poikkesi sen verran, että tummaverikkö näytti olevan aamuvirkku. Emme niitä sen suuremmin varoneet, niin nehän rupesivat tottumaan meihin eikä kissatkaan ollut niille suuri kauhistus. Liekö luottavaisuus tulevaisuutta ajatellen huonosta.
Huomioitu ja huomaamatta
Välillä sitä päätyy pohtimaan huomaako meidän kissat oikeastaan mitään muuta kuin ruokakupin ja sisiliskon varvikossa. Rusakon pennut saivat koikkelehtia kaikessa rauhassa ja meidän tehokaksikko kyttää vain jotain muistikanvarvun kasvua.
Kappas vaan, paistihan siellä
Eipä parjata liikaa kissoja, kyllä ne jossain vaiheessa huomasivat rusakot, kun ne liikkuivat riittävänä näyttävästi. Pienen kytistelyn jälkeen ne yrittivät tehdä piuhojen sallimissa rajoissa lähempää tuttavuutta pitkäkorvien kanssa. Yritykset eivät juurikaan tuottaneet tulosta ja ne siirtyivät kytistelemään varvikon liikkeitä.
Omatoimiruokaa
Yleensä varvikosta löytyi sisilisko ja taisi siellä olla kerran pari vaskitsakin. Isopia matoja tänä vuonna emme ole onnistuneet näkemään. Pari kertaa Jäbä onnistui nappaamaan nokkahiirulaisen leikkikaverikseen. Leikkiminen niiden kanssa päätyi laidastaan hiirulaisen katoamiseen joko varvikkoon taikka edellisenä kesänä väkertämämme pation kivien väliin.

Vaikka rusakon pennut eivät lähteneet hetimiten meitä pakoon, niin jossain vaiheessa raja ylittyi ja ne karauttivat piiloon puolitosissaan. Muutaman kerran jompi kumpi niistä yllätti hiipimällä perässä ihmettelemään meidän tekemisiämme. Siinä aikamme tuijottelimme toisiamme ja pentu päätti lähteä toisaalle. Parempi niin, eipä tarvinnut väistellä sitä kulkiessaan.
Piiloon
Hyvin huomattu, kyllä, pennulla on oikeassa korvanlehdessä joku patti, punkkia epäilen.
Pennut toteuttivat välillä hillittömiä juoksukohtauksia. Tuon juoksemisen seuraaminen oli kyllä parasta nauruterapiaa, se oli niin hillittömän näköistä kohellusta ja spurttailua. Lopuksi liinat kiinni ja ruohoa poskeen. Ilmeisesti kyseessä ei ole kasvukipujen aiheuttamaa säntäilyä vaan selkärangasta tulevaa pakoon juoksemisen harjoittelua.
Auvoista rusakon elämää hymyssäsuin

Rusakoita on tänä vuonna näkynyt yllättävän paljon vähän siellä ja täällä. Liekö niitä enemmän kuin aikaisemmin vai onko silmä kehittynyt huomaamaan niitä. Viimeisimmällä bongausreissullamme olimme ensimmäisten joukossa paikalla ensihavaintoa seuranneena aamuna. Löydettyämme kohteen laitettiin siitä viestiä eetteriin ja aloimme odottamaan kukahan on ensimmäinen paikalle tuleva bongari. Tällä kertaa kyseessä oli paikallinen Rami Rusakko.
Missä lintu, missä lintu? Onko se hallussa? Näkyykö?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti