Olutkakku

Olutkakkua noin 30kg

Lomamme alkajaisiksi oli tiedossa juhla-merkkipäivä yhdistelmä, molemmat näppärästi yhdistettynä yhteen pakettiin. Meille haasteena oli keksiä omalta osaltamme juhlakalulle sopiva lahja, joka on näyttävä, herättää huomiota ja on sankarin mieleen samalla muistuttaen jokavuotisesta ikääntymisestä.
Aikamme pohdittuamme päädyttiin ajatukseen näyttävästä täytekakusta nestemäisellä täytteellä. Luonnollisesti täytteiden irroittamisessa tulee olla omat haasteensa, ei siis mikään take-away tyylinen viritelmä. Näin ollen kuhunkin kolmeen ylimpään tasoon tuli rakennella erilaiset pulmat ratkaistavaksi.

Kakun visuaalinen muoto on varsin olennainen. Lopulta päädyimme käyttämään korkeampia tölkkejä ylöspäin mentäessä. Näin kakusta tuli tyypillisen pilvenpiirtäjän näköinen. Ulkonäköön eli kerrosten leveyteen vaikuttaa tölkkien määrä per kerros. Muutaman pohdinnan jälkeen totesimme laittavamme tölkkejä ylimpään kerrokseen viisi, keskikerrokseen 15 ja loput alakerrokseen, jonka tölkkien määrän pystyy laskeskelemaan ylläolevan kuvan numeerisen vihjeen ja edellämainittujen lukujen perusteella. Kanada on väärä vastaus.

Perusmateriaali - 21mm koivuvaneri ja 10mm kierretanko

Koska kakun täytteet painavat aika paljon, tulee kakkulevyjen olla riittävän tukevia. Siispä päädyimme läheisessä puutavaraliikkeessä 21mm varsin siistiin koivuvaneriin. Siinä on riittävästi paksuutta myös tölkkien paikoilleen sijoittamiseen tarvittaville jyrsinnöille.

Sijoittelupohjapiirros

Kaupoissa tutkiskelimme eri kokoisten tölkkien olevan halkaisijaltaan ja pohjan muodoltaan hyvin samanlaisia. Tietysti muutama mallikappale tuli hankkia, jotta pystyi konkretisoimaan suunnitelmaamme. Kun tölkkien koko oli selvillä, kullekin tasolle tehtiin oma pohjapiirros.

Jyrsinmalline

Käsivaralla tehtynä jokaisesta upotuksista tulisi uniikki, jota emme halunneet ja toisaalta upotuksia kakkuun tuli sen verran paljon, että malline oli ehdoton apuväline. Siihen hyödynsimme varastosta löytyviä ylijääneitä mdf-levyn palasia.

Upotusten paikoitus pohjalevylle

Mallineessa olevat kahdeksan reunoille saakka ulottuvaa apuviivaa olivat olennaiset mallineen kohdentamisessa oikealle paikalle levyllä. Tässä vaiheessa levy oli kooltaan vielä viimeistelemätön, mikä välillä helpotti, välillä vaikeutti mallineen kiinnittämistä.

Välikerroksen upotukset jyrsittynä (välillä upotukset näyttävät donitseilta)

Reunalta upotus tehtiin 9mm syväksi ja keskeltä muutamaa millin matalammaksi. Mallineen kanssa oli helppo pyöritellä yläjyrsintä ja samalla mallineella syntyi myös reunan syvempi ura. Olennaista syvemmän uran tekemisessä oli pitää jyrsin kiinni mallineen reunassa, muuten keskusympyrästä lähti nopeasti ei toivottu palanen. Yhden upotuksen tekemiseen mallineen asemointi mukaanlukien kului keskimäärin 8 minuuttia ja 15 sekuntia. Tuon kun kerrot kolojen kokonaismäärällä sekä lisäät päälle tuumaustaot, niin saat lukemaksi yllättävän ison ajan. Aluksi työstäminen tuli tehtyä parhaat päivänsä nähneellä terällä. Uudella terävällä terällä oli huomattavasti helpompi työstää ja myös työn jälki oli merkittävästi parempi.

Taltta on oivallinen apuväline

Niin upotuksien kuin tasojenkin reunat viimeisteltiin sopivasti pyöristämällä. Taltalla tehtiin isot linjat ja hiekkapaperilla loput. Upotuksien siistimiseen oli hyvä varata riittävästi aikaa, siistiä ei saa hätiköimällä. Onneksemme tällä kertaa olimme hyvissä ajoin liikenteessä ja varsinaista paniikkia tekemisen kanssa ei tullut.

Keskitapin teimme 28mm puutangosta

Keskitapin tuli olla riittävän vahva kestämään kolmen kerroksen täytteet sekä mahdollistamaan riittävät työstämiset tasoihin tehtäville pulmille.

Keskitapin kiinnitys alatasoon

Keskitappi kiinnitettiin liimaa ja nauloja käyttämällä alatasoon. Tapin alapäähän tehtiin kiekko tukevoittamaan niin kiinnitystä kuin itse tappiakin. Kakun tasojen kun ei ollut tarkoitus olla keikkuvia.
Alarason reunalle teimme massiivikoivulevystä "rimat", jotka liimattiin ja ammuttiin nauloilla kiinni. Näin kakusta tuli tukeva eikä aiheuttanut huolta keikkumisella.

Ylätason muodon viimeistely

Alatasoa lukuunottamatta kaikki tasot tuli olla pyöreitä. Käsin sahaamalla niistä ei olisi saatu ympyröitä. Onneksemme yläjyrsimeen saatiin viriteltyä riittävän pitkä varsi alimmaiselle ympyrälle sekä riittävän pieni ylimmälle tasolle. Sen jälkeen itse työstämiseen meni vain hetki, kun upotuksissa sai riittävän paljon harjoitusta.

Porausjigi

Tämän projektin yhteydessä opimme tekemään jigejä eri tarpeisiin. Ylätasoon tuli yksi läpireikä sekä kuusi muutaman sentin mittaista reikää. Reiän halkaisija oli 10mm, joten tukeva teline ehdoton poraamiseen ja etenkin läpireiän kohtisuorassa pitämisessä. Kunnon (itsetehdyillä) välineillä tämäkin oli helppoa.

Ylätason lukitusreikä

Ylätason pulmana oli keskitangon läpi menevä kaksiosainen metallitanko. Kun tankoa työntää toisesta päästä saa toisen tangon pätkän ulos, mutta toinen pätkä siirtyykin keskelle levyä pitäen keskitapin tiukasti yhdessä levyn kanssa. Muihin reikiin laitoimme samasta tangosta hämäystapit.

Lukkorajoittimen testaus

Seuraavan tason lukitseminen suoritettiin tason päälipuolelta. Keskitappiin porattiin reikä, lukko siitä lävitse ja avain luovutetaan sopivalle henkilölle. Jotta lukittavaa tasoa ei pysty keikuttamaan ja siten ottamaan alapuolelta täytteitä pois, teimme lukon ja tason väliin levennysholkin. Tuon saimme tehtyä kuppiterällä poraamalla "kakkosnelosesta" molemmin puolin mahdollisimman kohtisuoraan.

Kromattu holkki

Jotta holkki olisi näyttävämmän näköinen, maalattiin se kromimaalilla muutamaan kertaan. Kokeilematta se näytti täytteiden keskellä massiivimetallipalaselta. Munalukon kanssa holkki piti tason hyvin paikallaan eikä täytteet lähteneet livohkaan ennen aikojaan.

Lukon reiän viimeistely

Lukon reiän tekeminen oli helppoa - tönärillä katsottiin lukon sangan halkaisija ja sopivalla terällä porattiin reikä keskitappiin. Reiän suunnalla ei ole niin suurta merkitystä, kun alapuolella olevan tason voi laittaa kakkua kootessa haluttuun asentoon.

Lukko+holkkiyhdistelmä viimeistelyvaiheessa

Kaiken työskentelyn ohessa piiperö piipahti tarkistamassa projektimme etenemistä. Välillä pidimme ovia kiinni ja tyypillisesti oven avaamisen jälkeen katit kävivät tsekkaamassa mahdolliset muutokset ja tuotokset sekä antamassa pari valikoitua kommenttia.

Apulainen pölyjä pyyhkimässä

Seuraavaan tasoon tehtiin puuholkki, jonka reiän sisällä oli labyrintti. Lopuksi holkki pyöristettiin sopimaan kakun pyöreisiin muotoihin. Keskitappiin vastaavasti lisättiin 6mm puutappi, joka tuli kuljettaa holkin labyrintin lävitse alapuolella olevan tason vapauttamiseksi.

Labyrinttiholkki ennen pinnan öljyämistä

Holkkikin työstettiin myös kakkosnelosesta, joka ensin halkaistiin. Sen jälkeen pöytäsahalla puolikkaisiin tehtiin puolikasympyrä. Tällä tavalla holkin sisälle pystyttiin tekemään labyrintti.

Ura pöytäsahalla

Olimme jo aikaisemmin kokeilleet uran tekemistä pöytäsahalla. Hieman sitä saa pohtia, laskeskella ja lopulta kokeilla, että puukappale työnnetään oikeassa kulmassa oikalla korkeudella olevaan terään. Jos pilkkua haluaisi viilata, niin tulokulma terään olisi ehkä pitänyt olla noin asteen verran enemmän.

Labyrintin reitin työstö

Valmis labyrintti ja poikulin mahavillat

Varsinainen labyrintin työstämiseen Dremelistä löytyi sopiva terä. Siten ei muuta kuin seurata tussilla hahmoteltua reittiä. Ehkä siihen olisi pitänyt tehdä pari umpikujaa muutamalla mutkalla hankaloittamaan harhautuneen matkaa.

Välitason lukkosokat

Labyrinttiholkkia vähänkin nostettaessa alapuolella oleva taso olisi päässyt nousemaan ilman tason nostamista rajoittavia sokkia. Niille tehtiin urat sekä keskitappiin että tasoon. Sokkia ei saanut pois ennen kuin holkki oli kokonaan saatu nostettua ylös.

Labyrinttiholkki, sokat ja tappi

 Näiden kaiverrusten jälkeen pystyimme viimeistelemään keskitapin sekä petsaamaan sen lopulliseen mahonkiseen värimaailmaan.

Tasojen viimeistelyhionta

Kaikki tasot loppuhiottiin 220 karkeuteen ennen pintakäsittelyä. Periaatteessa pinnat olisi voinut öljytä, mutta varastostamme löytyikin juuri tarkoitukseen sopivaa kermanvalkoista maalia (Sadolin 0503-Y20R). Päälipuolelta maalattiin upotusten ulkopuoliset alueet sekä reunat ja pohja. Upotusten pohjat öljyttiin. Parilla maalikerroksella tasoista tuli varsin siistit.

Koristekukkaset

Pitkään pohdimme miten kakku saataisiin koristeltua, muttei kuitenkaan ylenpalttisesti tai nuukasti. Löysimme tilpehöörikaupasta koristeeksi sopivan lein, jota täydensimme jemmastamme löyneestä paketointinauhasta työstämillämme terälehdillä. Kukkaset kuumaliimattiin paikalleen ja niiden keskelle lisättiin tippa liimaa koristeeksi. Pastellinsävyiset kukkaset sopivatkin paremmin kuin osasimme odottaa kermanvalkeille tasoille.

Koekoottu kakku

Ennen D-dayta varmistimme kaikkien osien toimivan kakussamme. Kakun muoto vaikutti edelleenkin hyvältä ja koristeet toivat siihen juuri sopivasti väriä ja makeutta. Kakkuun täytteeksi keräsimme varsin kattavan kokoelman eri valmistajien erilaisia ohra- ja vehnäjuomia. Samalla tuli itsellekin tutuksi millaisia oluita on näinä päivinä tarjolla normaaleissa kaupoissa.

Laadunvalvonta

Piiperö oli useaan otteeseen imppaamassa kuvassa näkyvää tölkkiä. Siinä oli ilmeisesti jotain kiinnostavaa. Jäbä ei juurikaan osoittanut koko projektiin mielenkiintoa. Niin ne ovat erilaisia luonteiltaan.

Muistutus saavutetusta iästä

Kakun kruunasi yllättävän vaikeasti löydettävä saavutetusta ikäluokasta muistuttava koriste. Normaaleista kaupoista sitä ei löytynyt, mutta onneksemme naapurikaupungin konditorialiikkeestä niitä oli saatavilla.

Jalkapaketit

Palikkakoipi

Perheessämme oli keväällä puolet asukkaista jalka paketissa. Ruokkiva osapuoli tosin harjoitteli kipseilyä useita kuukausia pitempään kuin Piiperö, joka selvisi reilun kuukauden jalkapuolisuudella.
Muutama päivä Piiperöllä meni ihmetellessä outoa pakettia jalassaan ja sen jälkeen kolmitassuttelu sujui päivä päivältä aina vaan paremmin.

13. päivän fiiliksiä

Piiperö onnistui telomaan vasemman etutassunsa ulkoiluhäkissä johonkin. RTG kuvista näkyi miten yksi jalan luista oli antanut kokonaan periksi. Siis edessä oli noin viikoittainen vierailu lääkärillä lastan vaihtamiseksi ja ihon hoitamiseksi. Outo systeemi missä tahansa kohtaa kissaa aiheuttaa pakonomaista nuolemisen tarvetta. Siksipä kauluri oli ensimmäisenä iltana ehdoton, muuten olisimme todennäköisesti löytäneet lastan nurkkaan potkittuna ja paranemisen ajanlasku olisi aloitettu alusta. Varsin pian kaulurista päästiin eroon Husqvarnan tovin laulettua. Piiperö kun on kova "jätkä", niin lastasuoja oli tietysti sininen, kuten toisellakin jalkapuolella, joka tosin oli toivonut saavansa tassukuviollisen kuosin omaan kipsiinsä. Valitettavasti näistä oli sairaalassa luovuttu halvemman tarjouksen takia ja päädytty melko tylsiin yksivärisiin malleihin.

Jalka koholla vähentää painetta!

Haasteelliseksi teki neidin into hyppiä pöydille, tasoille yms. entiseen malliin. Onneksi olimme saaneet yhden huoneen remontin sen verran hyvään vaiheeseen, että siitä voimme tehdä väliaikaisen toipilashuoneen minimalistisilla hyppymahdollisuuksilla. Itse hyppääminenhän ei ole ongelma vaan se alastulo, joka normitapauksessa tapahtuu etutassut edellä. Siksipä keittiössäkin piti muistaa jättää tuolit pöydän molemminpuolin alastuloväyläksi, kun emme voineet sitä vahtia kaiken aikaa.

Porkkanasukka, kipsi ja palikkakoipi

Isomman pakettijalan vaikeimmat vaiheet olivat vain muistoina menneisyydessä. Kipsin kanssa pystyi jo kulkemaan ja elämään varsin hyvin. Varsin pian ortopedin tapaamisen jälkeen jatkui kipsi jalassa havaittujen lintulajien listaaminen. Edellisestä parin kolmen vuoden takaisesta kipsikaudesta oli useita kivoja lajeja jo valmiina listalla. Parin kuukauden 0-varauksen jälkeen liikkuminen helpottui huomattavasti ja sallitun varauksen kasvaessa ulkoilua tuli suoritettua enenevässä määrin. Talviaikaan lajeja on varsin vähän tarjolla ja listalta puuttuvista lajeista oli helppo tehdä "projekteja" eli hyviä syitä lähteä ylös, ulos, liikkeelle. Retkipäiven jälkeen askelmittarissa oli monesti viisnumeroinen lukema. Kevään edetessä lajimäärät lisääntyivät ja samalla kipsistä vapautuminen lähestyi ja kiire kerätä puuttuvia lajeja kasvoi. Keräysharrastuksen johdosta ortopedin suositus pidemmästä kipsin vieroituskaudesta otettiin ilolla vastaan.

Mandariinisorsa

Kipsin kanssa onnistuin jopa havaitsemaan kolme täysin uutta lajia. Tammikuussa kävimme katsomassa kuuraisilla rantakallioilla merisirrejä Porkkalan selän ulkoluodoilta. Yöhaikara tuli huhtikuun lopulla täysin puskista, iltatoimien ollessa lopuillaan tuli pakottava tarve lähteä Iso-Huopalahdelle, jonne ehdittiin pitämällä kiirettä juuri sopivasti nähden lintu istumassa rantamatalikossa hienossa iltavalossa Turun motarin ollessa taustalla.
Kolmas oli monesti nuijattu laji, pikkukotka. Jäbästisen tullessa nelisen vuotta sitten taloon tuli lajista jo mainittua yhdessä kirjoituksessa ajovalojen muodossa. Tällä kertaa edellisenä iltana sateen takia laskeutunut yksilö oli seuraavana aamuna nähtävissä hieman odotettua aikaisemmin ilmassa. Onneksi löytyi vielä ensilöydön jälkeen.

Pikkukotka - Aqupen

Kipsittelyn loppuvaiheessa pinnojen keräämisessä oli huonoa tuuriakin. Hyvään arktika-aikaan olin liikenteessä aikaisin aamulla, jolloin toiset olivat vasta palaamassa viihteeltä. Lähitienoon peltojen kiertelyn jälkeen Porkkalan parkkipaikalla huomasin kipsikengän jääneen kotia. Pohdin tovin jos toisenkin mitä tehdä ja päätin riskivaihtoehdolla kepittää pitkähkön metsämatkan Pampskattanille. Kolme kovaa nähtyä lajia jäi saamatta listalle kengän unohtamisen takia. Noista huolimatta suatampa olla eniten kipsi jalassa Suomessa lintulajeja nähnyt. Kaksisataa meni reilusti rikki, mikä on ihan kelpo suoritus.

Takapihallamme vieraili paikallisia lintuja kylvyllä ja juomassa kuivan kevään vaihtuessa kuivaan kesään. Etenkin sepelkyyhkyn pyrähdys altaalle sai kissoihin töpinää.

Verkon takaa kukaan ei näe...

Litistetty "punkki" oli Piiperön suosima makoilu-/vahtipaikka terassilla. Lämpimämpien kelien alettua meidän sekunda-somalit pysyttelivät varsin tiiviisti sisätiloissa.

Piiperö ja Kalevi

Jäbästinenkin osallistui näihin vasemman jalan juttuihin omalla tavallansa. Sillä muodostui edellisenä vuonna mitä ilmeisemmin allergia jollekin. Rajatulla ruokavaliolla oireet ovat pysyneet aisoissa, mutta välillä se puhkeaa "kukkaansa". Ainakin onttosarvinen näyttää aiheuttavan ongelmia. Tosin välillä turvalliseksi havaitulla ruokavaliollakin oireita pullahtaa pintaan. Liekö osa peräisin jostain stressioireista, joiden syitä vuorostaan harvemmin osataan keksiä. Joskus syynä ilmeisesti on ollut roska-auton peruutuspiippaus, toisinaan herääminen aamu- ja iltapäiväunien välissä ja välillä jopa Piiperön kurkistus nurkan takaa. Selityksiä Jäbästinen kyllä tarjoaa vaikkakin ei niistä Erkkikään ota selvää.

Jäbästinen terassivahtina

Mökilläkin pystyimme käymään koipipotilaista huolimatta Piiperön hoitojakson loppupuolella. Kelit olivat suosiolliset ja ulkoilua pystyttiin suorittamaan lähes entiseen tapaan. Töppönen saattoi hieman kostua, mutta itse lasta säilyi kuivana. Oli kyllä ilo nähdä miten hyvin Piiperö kulki vaivastaan huolimatta.

Onnellinen ulkoilija

Toukokuun lopulla koitti Piiperölle vapautuminen lastasta. Tassusta oli "yllättäen" lähtenyt suurin osa karvoista ja lihaksista. Tilalle oli tullut hautumisesta johtuvaa pari pientä ihojuttua, jotka paranivat muutamassa päivässä. Heti paketin poistamisen jälkeen alkoi hillitön peseminen ja puhdistaminen.

Vihdoin vapaa!

Pari päivää Piiperöllä kesti ymmärtää, että toista etutassua voi myös käyttää. Välillä sillä tuli vanhasta muistista tarve pomputella menemään kolmella tassulla. Heittoraksut olivat oiva tapa saada se unohtamaan kolmitassukäynti, kun raksu pitää saada napattua ja syötyä. Nyt muutaman kuukauden vierähdettyä ei kyllä huomaa tassussa olleen mitään ongelmaa. Loppujen lopuksi kohtuu helpolla selvittiin molemmista kipsittelyistä.

Kaiken muun aktiviteetin ohessa luonto tarjosi hienoja auringolaskuja. Niitä oli hienoa ihailla ja kuvailla.

Toukokuinen pilvetön luoteinen taivaanranta maalaismaisemassa

Avantouintia ja sukelluksia

Hoblaa, siivet supussa, selkä suorana. Mahalasku?

Pitkästä aikaa päivällä oli kohtuullisen lämmintä olosuhteisiin nähden. Suuntasin joen rannalle katselemaan koskikaroja jos vaikka saisi muutaman kelvollisen kuvankin otettua. Rantatöyräällä asettelin takamukseni jäiden ympäröimälle kivelle, josta oli hyvä seurailla koskikaran touhuja. Takapuolen jo jäätyessä ja puutuessa se oli siirtynyt lähimmälle virtapaikalle. Eihän siitä voinut mihinkään lähteä, jottei toisen ainakaan minun takia tarvinnut keskeyttää ruoan etsimistään.

Ylävirrassa niiailemassa

Karan ollessa ylävirran suunnalla sai sitä kuvattua lähes veden pintaa pitkin. Eipä tarvinnut edes ajatella virtaavan veden henkilökohtaista lähestymistä. Mielenkiintoista oli nähdä sen uiskentelevan kuin sorsa konsanaan ja välillä sukelteli kuin kuikka.

Rantaa mittaamassa

Kellon raksuttaessa tipi hivuttautui pikkuhiljaa alavirtaan päin. Välillä otti pienen lentopyrähdyksen, välillä uiden ja toisinaan kävellä taapersi. Mikäs hänen oli taapertaa auringon mukavasti lämmittäessä.

Näkyykös täällä selkärangattomia?

Jään reunalta se tyypillisesti seurasi vettä tovin ja mitä ilmeisemmin jotain sopivaa huomattuaan hyppäsi suinpäin veden syövereihin. Linnun hyväkuntoisista höyhenistä vesi valuu helmeillen pois estäen kastumisen ja paleltumisen. Höyhenpukuaan se ei missään vaiheessa hoitanut, liekö ne aamu- / iltarutiineja.

Pärskeet pyrtösulilla

Oikea jalka eteen ja hieman kallistusta taaksepäin - poseerausasennossa!

Ja taas mennään

Paikalle saapui toinenkin koskikara aktiivisesti äännellen. Tämä sai pitkään kuvaamani yksilön jähmettymään paikalleen. Jotain se aikansa seurattuansa kommentoi, jonka jälkeen tulokas siirtyi sirkuttaen hieman edemmäksi.

Auringossa lämmittelyä ja ympäristön varmistaminen

Päivä oli varsin ulkoilupainotteinen ja jalkakipsipinnoja (jalka paketissa havaittuja lintulajeja) kertyi muutama. Kevätmuuttoa odotellessa on hyvä harjoitella näillä muutamalla tarjolla olevalla lajilla. Noista sepelrastaan oletin kyllä olevan mahdollinen, tosin vasta ilmojen muuttuessa keväisemmiksi. Polku rastaspaikalle tarjosi oivalliset mahdollisuudet lennokkaille koreografioille, joten jääpiikit olivat jälleen ehdottomat kulkemiseni kannalta. Paikallaoloaikanani lintu oli hankala kuvattava, kun se viihtyi monien oksien takana ja lenteli sinne tänne normi mustiksia härnäten. Pesimäaikaan Lapissa lajihan on varsin kähmy ja vaikeasti löydettävissä saatikka kuvattavissa.

Keväinen sepelrastas

Koko talven yrittämäni kolmivarpainen tikka eli pohjantikka näyttäytyi vihdoinkin. Ennen onnistumista tuli lajin eteen ulkoiltua ja kepitettyä sekä ajallisesti että askelmittarinkin mukaan hyvin paljon. Tuona aikana sain kulutettua yhdet jääpikitkin vaihtokuntoon. Tällä onnistumisella jaksaa taas pitkään hakea jotain seuraavaa lajia listalle.

Pohjantikka työn touhussa

Ruokapuu

Pohjantikan ruokapuun tunnistaa jo kaukaa. Elonsa loppupuolella olevan puun kaarnaa on röyhkiönä puun juurella. Varmaan osan noista on palokärki käynyt koputtelemassa. Itse runko on varsin kalutun näköinen. Lintu itsessään on varsin hiljainen ja vaimea nakutus on lähes ainoa löytökeino näin talviaikaan. Pohjantikka on kuitenkin kiva laji seurailla. Onneksi niitä on ollut hyvillä paikoilla muiden nähtävänä ja siten tullut isommalla yleisölle tutuksi.

Talitipi näköpiirissä

Jottei karvanaamat unohdu, niin kissoillakin on pitänyt kiirettä seurata mustiksien ja tinttien piehtarointia rakennuksemme ympäristössä. Läpitalven koiras- ja naaraskanahaukka ovat ottaneet osansa talvehtijoista, joista suurin osa (urpiaiset) lähtivät pakkasten kiristyessä helmikuussa. Vakiotalvehtijoiden seurana on ollut peipporouva sekä muutama järripeippo.

Sinä ja sinun tipit...

Kissan vibrissat

Vuosien saatossa kertyneen takapuolituntuman mukaan kissan näkökyky lähelle on tyypillistä ikääntyvän ihmisen lähinäön karkaamista. Eli lähelle ei näe kuin hetken uusilla lasilla ja jälleen kädet ovat lyhentyneet niin paljon, jotta optikko kutsuu.
Miten sitten kissat "näkevät" lähelle? No viiksillä, tietysti.
Kissan pään pitkiksi kasvaneet karvat niin suu-kirsu akselilla kuin kulmakarvat ja korvanlehtien ovat varsin tuntoherkät. Harva kissan omistaja ei ole voinut olla kokeilematta miten käy, jos ihan pikkasen sillai varovaisesti koskettaa nukkuvan kissan korvakarvoja. Samalla voi yrittää suristella kuin kärpänen, jos vaikka kiusan kohde menisi halpaan. Ehkäpä sitä tekee itsensä naurettavaksi. Siksipä empiiriset testit kannattaakin suorittaa omassa rauhassa.

Siis mikä on vibrissa? Ylen artikkelissa kerrotaan sen olevan sierainkarva, jota mitä ilmeisemmin puhekielessä sanotaan viiksiksi. Niitä löytää lattialta silloin tällöin ja ne ovat yllättävän jäykkiä. Ne ovat varsin soveltuvia juuri korvakarvojen tunnon testaamiseen. Oli miten oli, yleensä kissan viikset ja katin kontit on vähättelevän tyylinen sanonta, mutta miksi on näin?
Viikset on selvä viittaus kissan fysiologiaan, mutta mikä on sitten katin kontti? Tuolla ei varmaankaan viitata moneen TEUhin.

Kissan viikset!

Taitolumeilua

Hippiäinen (Regulus regulus)

Vihdoinkin saimme lunta ja ihan riittävästi noin yhdellä kerralla tarjoiltuna. Kaiken peittävä kiteytynyt vesi valtasi tuulen avustamana lähes jokaisen mahdollisen paikan, kuten terassin.

Jäbä on tunnettu innosta peuhata lumessa. Siksipä rajoitimme hieman ulkoilua, jottei lumella kostutetut kainalovillat levittäisi vettä ympäri huushollia.

Neitseellinen terassin lumikuorrutus

Jäbän närkästyksen asteen kasvettua riittävän suureksi, avattiin luukku vapauteen eli terassille. Ensiaskeleet olivat sekä innokkaat että pohtivaiset. Ilmeisesti tunnusteli lumipeitteen paksuutta ja olomuotoa. Samalla oli hyvä pohtia koreografiset kuviot kohdalleen vain muutaman tuomarin arvosteltavaksi.

Aah - lunta, lunta, ...

Vapaaohjelma alkoi notkean tunnustelevalla alastulolla, jota seurasi muutama vaihtoaskel tarkoin suunnitelluin sivustavedoin päätyen estraadilla häämöttävän lumivuoreen tapahtuvaan eleganttiin etutassujen syväupotukseen (varmistaa kainalokarvojen palleroitumisen).

Tulppi, flippi ja floppi sekä mahaliuku

Olennaisinta lumikuvioravauksessa on pyrstön, kissojen tapauksessa hännän, pitäminen lumettomana. Upotusta seurasi uljaan ryhdikkäänä suoritettu hyppy-yhdistelmä päätyen flippitulppi neljänneskiereeseen. Siinä olisi parilla Christoffer ja Jayne ollut pistämistä paremmaksi.
Sarjaa seurasi kiidytys loppuliukuun.

Kuviot kohdallaan

Tuomareista toinen, Piiperö, suoritti lähemmän tarkastelun käytettyihin askellustekniikoihin. Tuomari on tunnettu hienohipiäisyydestään kylmän kosteita elementtejä kohtaan. Toisinaan hän tarvitsee avustajan pystyäkseen suoriutumaan tarkastusalueelle.

Elegantti poistuminen permannolta

Hienohelma Piiperö korkeasti askeltaen oli tyytyväinen näkemäänsä ja poistui lähes suorinta tietä tassujen lämmitysalueelle.

Seuraavissa ohjelmanumeroissa Jäbästiseltä katosi tuntuma alustaan. Tuloksena oli mm. ilmakkaan ryhmähtävä lento reunaverkkoon, mikä sai jännityksellä seuranneen yleisön esittämään oman ohjelmanumeron "Pidätettyä naurua ulokkeesta". Suuret taiteilijat saattavat olla herkkiä nenästään.