sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Avantouintia ja sukelluksia

Hoblaa, siivet supussa, selkä suorana. Mahalasku?
Pitkästä aikaa päivällä oli kohtuullisen lämmintä olosuhteisiin nähden. Suuntasin joen rannalle katselemaan koskikaroja jos vaikka saisi muutaman kelvollisen kuvankin otettua. Rantatöyräällä asettelin takamukseni jäiden ympäröimälle kivelle, josta oli hyvä seurailla koskikaran touhuja. Takapuolen jo jäätyessä ja puutuessa se oli siirtynyt lähimmälle virtapaikalle. Eihän siitä voinut mihinkään lähteä, jottei toisen ainakaan minun takia tarvinnut keskeyttää ruoan etsimistään.
Ylävirrassa niiailemassa
Karan ollessa ylävirran suunnalla sai sitä kuvattua lähes veden pintaa pitkin. Eipä tarvinnut edes ajatella virtaavan veden henkilökohtaista lähestymistä. Mielenkiintoista oli nähdä sen uiskentelevan kuin sorsa konsanaan ja välillä sukelteli kuin kuikka.
Rantaa mittaamassa
Kellon raksuttaessa tipi hivuttautui pikkuhiljaa alavirtaan päin. Välillä otti pienen lentopyrähdyksen, välillä uiden ja toisinaan kävellä taapersi. Mikäs hänen oli taapertaa auringon mukavasti lämmittäessä.
Näkyykös täällä selkärangattomia?
Jään reunalta se tyypillisesti seurasi vettä tovin ja mitä ilmeisemmin jotain sopivaa huomattuaan hyppäsi suinpäin veden syövereihin. Linnun hyväkuntoisista höyhenistä vesi valuu helmeillen pois estäen kastumisen ja paleltumisen. Höyhenpukuaan se ei missään vaiheessa hoitanut, liekö ne aamu- / iltarutiineja.
Pärskeet pyrtösulilla
Oikea jalka eteen ja hieman kallistusta taaksepäin - poseerausasennossa!
Ja taas mennään
Paikalle saapui toinenkin koskikara aktiivisesti äännellen. Tämä sai pitkään kuvaamani yksilön jähmettymään paikalleen. Jotain se aikansa seurattuansa kommentoi, jonka jälkeen tulokas siirtyi sirkuttaen hieman edemmäksi.
Auringossa lämmittelyä ja ympäristön varmistaminen
Päivä oli varsin ulkoilupainotteinen ja jalkakipsipinnoja (jalka paketissa havaittuja lintulajeja) kertyi muutama. Kevätmuuttoa odotellessa on hyvä harjoitella näillä muutamalla tarjolla olevalla lajilla. Noista sepelrastaan oletin kyllä olevan mahdollinen, tosin vasta ilmojen muuttuessa keväisemmiksi. Polku rastaspaikalle tarjosi oivalliset mahdollisuudet lennokkaille koreografioille, joten jääpiikit olivat jälleen ehdottomat kulkemiseni kannalta. Paikallaoloaikanani lintu oli hankala kuvattava, kun se viihtyi monien oksien takana ja lenteli sinne tänne normi mustiksia härnäten. Pesimäaikaan Lapissa lajihan on varsin kähmy ja vaikeasti löydettävissä saatikka kuvattavissa.
Keväinen sepelrastas
Koko talven yrittämäni kolmivarpainen tikka eli pohjantikka näyttäytyi vihdoinkin. Ennen onnistumista tuli lajin eteen ulkoiltua ja kepitettyä sekä ajallisesti että askelmittarinkin mukaan hyvin paljon. Tuona aikana sain kulutettua yhdet jääpikitkin vaihtokuntoon. Tällä onnistumisella jaksaa taas pitkään hakea jotain seuraavaa lajia listalle.
Pohjantikka työn touhussa
Ruokapuu
Pohjantikan ruokapuun tunnistaa jo kaukaa. Elonsa loppupuolella olevan puun kaarnaa on röyhkiönä puun juurella. Varmaan osan noista on palokärki käynyt koputtelemassa. Itse runko on varsin kalutun näköinen. Lintu itsessään on varsin hiljainen ja vaimea nakutus on lähes ainoa löytökeino näin talviaikaan. Pohjantikka on kuitenkin kiva laji seurailla. Onneksi niitä on ollut hyvillä paikoilla muiden nähtävänä ja siten tullut isommalla yleisölle tutuksi.
Talitipi näköpiirissä
Jottei karvanaamat unohdu, niin kissoillakin on pitänyt kiirettä seurata mustiksien ja tinttien piehtarointia rakennuksemme ympäristössä. Läpitalven koiras- ja naaraskanahaukka ovat ottaneet osansa talvehtijoista, joista suurin osa (urpiaiset) lähtivät pakkasten kiristyessä helmikuussa. Vakiotalvehtijoiden seurana on ollut peipporouva sekä muutama järripeippo.
Sinä ja sinun tipit...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti