Uudistettu ulkoilumäki

Avant -harjoittelun läpäistyämme omasta mielestämme mallikkaasti siirryttiin näkyvimpii kohteisiin. Mökin edustan kasviston valtaaman maaläjän tilalle oli tarkoitus saada meitä itseämme miellyttävämpi oleskelualue, jota tavataan sanoa terassiksi.

Kasalla on monta mielenkiintoista juttua

Poistimme ensin kulkuväyliltä betonilaatat, jotta pääsimme huristelemaan laitteella pelipaikoille. Yllätykseksi laatojen pohjat olivat suosittuja seisoskelupaikkoja. Toisaalta ymmärrettävää - ei ikävää mursketta ja varmaankin viileämpikin näillä keleillä. Aikoinaan tuli kokeiltua miten kissamme reagoivat eri tavoilla rajattuihin alueisiin, tosin melko huonolla menestyksellä.

Seisotaan rajatulla alueella.

Suuresti tykätty ulkoilualue

Kuvassa "pöpelikkö" näyttää varsin yksiulotteiselta, mutta todellisuudessa kissaperspektiivistä katsottuna siinä oli monta hienoa yksityiskohtaa. Kasan takapuolella pystyi olemaan piilossa toiselta. Erilaisten kasvien keskellä oli hyvä kuljeksia. Kasvit tarjosivat monipuolisen hajumaailman. Kotiväki pysyi hyvässä kunnossa, kun kävivät vapauttamassa fleksien naruja hyvin usein. Läjä oli kissojemme elämyspuisto.

Tuhottu ulkoilumäki

Tovin puuhastelimme kasan kanssa ja niin oli tuleva terassi saanut muotonsa. Meidät tietäen, pyrimme välttämään suoria kulmia rakenteissa, jotta tekeminen olisi haastavampaa. Aika näyttää kuinka tämän kanssa käy.

Terassin lähtöpiste - polun viereinen nurkkakivi

Varastostamme löytyi muutamia isompia kiviä, joita ei kottareilla pystyisi siirtämään. Vuokrakoneella siirtäminen oli helppoa - kivi kauhaan, pudotus paikalleen, rautakangella asettelun hienosäätö. Karkean asettelun pystyi tekemään koneen kauhalla kohtuullisen hyvin. Tällöin rautakangen kanssa äheltämiseen ei mennyt paljoa aikaa.

Terassin hahmotelma

Seuraavana aamuna kissat pääsivät tutustumaan uudistettuun trendikkääseen pelkistettyä tyylisuuntaa edustavaan ulkoilualueeseen. Vastaanotto oli, kuten arvata saattoi, hieman nihkeä. Kyllä elämässä pitää olla kontrastia ja mahdollisuus möyriä.

Jäbä - just joo - "onhan tämä erilainen"

Piiperö - just joo - "onhan tämä varmaan ihan kiva"

Olihan se meidänkin ihan kiva katsoa miten kissat reagoivat uudistettuun ympäristöön ja miten ne tutustuivat entiseen ulkoilupaikkaansa. Niille pitää kyllä keksiä joku toinen ulkoilupaikka, mutta siinä on monta rajoittavaa elementtiä.

Kyl tää on aika masentava mesta, enää vain kliinisen valkoisen "väri" puuttuu

Ympäröivässä varvikossa liikkuu kaikenlaisia, joten piuhojen tulisi rajata nuo alueet pois. Lisäksi meidän pitää pystyä näkemään helposti missä kissat ovat ja tarvittaessa pelastaa sisiliskot suuremmilta traumoilta.

Hei mitäs tämä on - Piiperöllä on oma ulkoilupaikka!!

Kokeilimme yhden tauon aikana viritellä alapihalle ulkoilupaikkaa. Hieman hankala hallita, mutta periaatteessa olisi mahdollinen. Kokeiluna kissojen narut ovat kiinni yläpuolella olevassa köydessä. Näin niiden narut eivät jää ihan jokaiseen risuun tai kiveen kiinni. Näin jälkikäteen ajateltuna tuo olisi pitänyt ymmärtää jo aikaisemmin.

Heinän saalistusta

Uusi tasainen alue soveltuu varsin hyvin heinällä leikittämiseen. Luulemme tosin, että se on ehkä ainoa parannus edelliseen - kissojen mielestä.

Ulkoilua ja Avant puuhastelua

Mangustiharjoite

Aamutoimet olivat perinteisiksi muodostuneita - valjaat kissoille niskaan, hanhenmarssia ulos, valjaat rautakankeen kiinni ja sitten aamupalan tekoon. Jos niitä ei heittäisi ensimmäisenä ulos, niin mökki olisi täynnä tassujen töpinää ja pientä nujakointia sekä oma käveleminen olisi hankalaa, kun molemmat suihkisivat jaloissa ristiin rastiin kaiken aikaa. Mökin edusta oli, korostan oli, kissoille virikkeellinen ja meille kuntouttava. Rautakanki oli pystyssä pienessä multaläjässä, johon vuosien saatossa oli kasvanut kaikenlaista kasvillisuutta saniaisista ja vatuista aina varvikkoon ja luonnon kuljettamiin kukkasiin. Noiden kaikkien ympärille oli vähän väliä hyvä pyöräyttää piuhat kirjaimellisesti solmuun. Siinä ne sitten silmät suurina vaativat meitä selvittämään heidän sotkujansa.

Apulainen saapuu työkaluineen

Vuokraamamme apulainen, Avant 420, saapui hyvissä ajoin ennen kellon soimista. Aamupalan ja kissojen ulkoilutuksen jälkeen apulainen pöristeltiin harjoittelukentälle. Tuollaista runko-ohjattavaa laitetta emme olleet aikaisemmin käyttäneet, joten harjoittelu helpolla kohteella mahdollisti tutustumisen laitteeseen ja sen toiminnallisuuksien opettelun.

Harjoittelutanner

Harjoitteluna oli tasata muutamia multakasoja, jotka olivat jäänteitä muutaman vuoden takaisesta kantojen poistamisesta. Kuvassa vasemmalla näkyvä kanto oli toinen tällä kertaa poistolistalla olevista. Laitteen renkaat olivat aika sopiva kuivankelin rata-ajoon. Driftaamaan tosin niillä ei päästy laitteen ominaisuuksista johtuen. Varsinainen suorite oli siis sorakauhalla levitellä mullat ja lopuksi tasoitella. Käsin läjien levittäminenkin oli jäänyt vain kokeilun asteelle, joten parin tunnin opettelun sivutuotteena saatu tulos oli pitkään odotettu näkymä - kelpo pohja haaveilulle heinäpuutarhalle. Toimii!

Saniaisbulevardi

Todelliseen työstämiseen lähdettiin erinomaisesti routivan ruokamullan poistolla. Keväisin meillä on ollut haasteena hakea vettä kaivolta tuon kulkuväylän kautta. Heinikon alainen maa muodostaa jopa 20cm korkuisia jäätikkuja, jotka sortuvat satunnaisesti niiden päältä kävellessä. Nyt on toiveissa päästä eroon tuosta nilkkojen jokavuotisesta koettelemuksesta. Vaikka alkukesä on ollut varsin kuiva, niin tuolla alueella kuivuus ei ole ollut koskaan ongelma. Siispä ei muuta kuin kuorimaan ruokamultaa jatkokäyttöön.

Turvemaista multaa!

Aikamme yritimme sorakauhalla pehmeää maata kauhoa. Yksi parhaimmista suorituksistamme oli varsin onnistunut laitteen upotus pohjaansa myöten kosteaan multaan ja sen alla olevaan märkään muovailukelpoiseen saveen. Tovin jos toisen vinssattuamme saimme laitteen jälleen omatoimisesti liikkumaan. Paremmilla taidoilla ehkä olisi voinut kauhaa sopivasti käyttämällä saada itsensä siirrettyä pois jumista. Tuon ongelmanratkaisukoettelemuksen jälkeen ymmärsimme vaihtaa kaivinkauhan ja johan alkoi multa läjittymään. Meidän varsin lyhytaikaiset taidot eivät riittäneet laitteen sorakauhalla irroittamaan heinikkoa pehmeästä multamaasta.
Harjoittelun ohessa huomasimme laitteen hydrauliikan olevan varsin karkea mahdollistaen yllättävän äkkinäisen näköisiä ja oloisia liikahduksia. Lisälaitteiden kiinnityskin on tehty rennon väljäksi, mikä edesauttoi mielenkiintoisten liikahdusten muodostumista. Niihin kun alkoi tottua, niin myös tulostakin alkoi tulla.

Reitti bulevardin toiseen päähän

Multien siirron yhteydessä todettiin pohjan olevan sen verran kostea joten tekaisimme kiertotien multien hakemiseksi bulevardin toisesta päästä. Uusi "tie" helpotti myös olennaisesti soran kuljettamista polulle. Onneksi tontillamme on jonkun verran irtokiviä, niin saimme niistä rakennettua pätkän kivireunustaa pitämään uuden tien maa-ainekset siellä missä halusimme. Näin ralliratamme oli valmis huristeluille.

Bulevardin pohja

Kuitukankaan asemoinnin jälkeen alkoi armoton ralli bulevardin ja sora"varaston" välillä. Vuosien saatossa sekin läjä oli tiivistynyt niin tiukaksi, että sorakauhalla oli turha yrittää pinnan rapsuttelua kummempaa saada aikaiseksi. Käytännössä täytimme kauhan käsin lapioimalla. Kesäpävät ja vuokra-aika ovat lyhyitä, niin kilpailuksihan tuokin lapionti meni - piti ehtiä lapioida enemmän maata kauhaan kuin toinen. Teki tosi hyvää tällaisille sisätiloissa sormiansa heiluttaville. Onneksi kauhallisia tarvittiin monta, joten ehdimme suorittaa monta erää.

Rankakuljetus

Porvoon suunnalta olimme kuulleet, että sorakauha on näppärä kuljetusväline vaikka mihin. Siksipä lastasimme sen jemmatuilla kuusenoksilla - nekin vuosien takaa. Hyvin ne siinä kauhassa kolisivat määränpäähänsä. Päätimme käyttää oksia maan sitomiseen kuitukankaan ulkopuolisella alueella, koska bulevardin reunatkin piti täyttää ja se vuorostaan edellytti poikittaista ajamista halkipoikki pehmeän maan.

Saniaisbulevardin pohja valmiina

Kaivo"polun" tekemiseen meni hieman pitempään kuin mitä oli toivottu, mikä osittain johtui Avantin vinssaamisesta pois kaivamastaan kuopasta. Paljon saimme kokemusta ja oppia, joten seuraaviin tehtäviin oli jälleen helpompi sännätä. Vuokrapäiviä ja konetunteja oli vielä monta jäljellä.

Harmaasieppo

Soraläjämme viereen harmaasieppo oli tekaissut pesänsä, jossa hautominen oli jo hyvässä vaiheessa. Yritimme mahdollisimman häiritsemättömästi pöristellä läjälle ja optimoidan lapioinnin nopeutta ja vähäistä äänimäärää. Onneksi kelit olivat suosiolliset ja tirpusten munat eivät kylmettyneet vaikka häiriköimme emojen tärkeää tehtävää - biodiversiteetin ylläpitämistä ilmastonmuutoksen painaessa päälle.
Muutaman päivän päästä kiikaroimme pesässä olevan ainakin viisi nälkäistä suuta.

Juhannuslomailun aloittaminen mökillä

Edellisestä kerrasta on vierähtänyt tovi, siis kesälomasta. Keväällä oli kaikkea pientä, joten mökillä käyntimme olivat jääneet lähinnä paikkojen tarkistuksiin ja lakoonisiin toteamuksiimme "luonto voittaa lopulta". Jokainen kevät toukokuun puoliväliin saakka on tunne, että kyllä tästä selvitään ja sitten viikossa vuohenputket ynnä muut valtaavat maan. No siihen ollaan totuttu ja tällä kertaa meillä oli omat suunnitelmamme lomallemme - päivä heinikon madaltamista ja loppuaika ihan jotain muuta.

Aamukahvimuki aamuterassilla

Edellisenä iltana annettiin kateille kyydit mökille. Siitähän ne nauttivat aina niin suuresti. Piiperöllä on omat panikointinsa ja Poikulilla temppunsa, haisevat sellaiset. Nykytavan mukaan tiimityöllä tuostakin reissusta selvittiin. Aamulla herättyämme tökkäsimme pihakasaan rautakangen pystyyn fleksien pidikkeeksi. Näin saamme tehdä rauhassa aamutoimemme kissojen tutustuessa omatoimisesti todelliseen luontoon.

Suuri metsästäjä - hyttynen osalla

Tirpuset olivat poissaolemme aikana ehtineet perustaa kotinsa mökin lähettyville ja niiden kannalta yllättävä rynnistys aiheutti ylimääräistä ohjelmaa ja sopeutumista muuttuneeseen tilanteeseen. Etenkin naruissa olevat kaupunkilaiskissat olivat suurimmat kauhun aiheuttajat.

Peukaloisvanhemman hätää - petoja näköpiirissä

Ihan pihapiirissä pyöri peukaloinen kaiken aikaa ja välittömästi kissojen ilmestyttyä näköpiiriin alkoi hillitön säksätys. Emo säntäili lähipuskien ja kattien päällä olevan pähkinäpensaan oksien välillä. Olihan se miellyttävän erilaista äänimaailmaa verrattuna kaupungin kulkuneuvojen meteliin.

Peukaloisen höyhenturrit

Syy emon hätäilyyn selvisi aamupalan syömisen ohessa, kun untuvapääpennut nousivat saniaisten varjosta puiden oksille. Kolme niitä oli kaiken kaikkiaan. Ihan hyvä ensipesue tälle kesälle. Lyhyen esittäytymisen jälkeen peukaloisperhe siirtyi rannan suuntaan rauhallisimmille kasvumaille. Siellä ne pitivät ääntä muutaman päivän ajan reviiriänsä kaiken aikaa laajentaen.

Jäbällä oli kiikarissa ihan muut kuin peukaloiset

Kissoille mökkeily pitkästä aikaa oli hyvää uusien hajuärsykkeiden herkistelyä, jota villi luonto tarjoaa riittämiin. Jäbälle hajujen ohella suurta huvia oli puskea suurutta pää edellä jokaikiseen puskaan. Todennäköisesti varvikossa hiippailevat sisiliskot omalta osaltaan houkuttelivat tutkimaan paikkoja tarkemmin.

Viidakkoa

Aamupalan jälkeen alkoi pikkuhelteessä pakerrus heinäviidakon madaltamiseksi. Aikaisin aamulla oli tulossa apulainen monivuotisten rästiemme hoitamiseksi. Sitä varten tietyt kulkuväylät oli saatava raivattua kulkukelpoiseksi sekä jotkut paikat muodot paljastaviksi. Tiedossa oli siis kivaa pakerrusta paarmojen ja päiväaktiivisten hyttysten seurassa ja illalla niin rentouttava sauna.

Oscar

Yhtenä neljästä lokakuisista viikonlopuista kävimme mökillä. Takan lämpöä ja pitkähköjä ulkoiluja luonnon keskellä. Siinä kateilla on riittävästi ohjelmaa ollakseen tyytyväisiä, paitsi jos on mahdollisuus lähteä ulos vielä kerran...

Pähkinäpensaan väritarjontaa

Lehtipuut olivat todella upeissa ruskan väreissä. Varvusto ei kesän lämmöstä väriä ollut saanut, joten pähkinäpensaat, vaahterat, haavat, tammet, koivut ym lehtipuut tarjosivat väriä maisemaan. Tammet eivät normaalisti ole olleet kovin värikkäitä, mutta tänä vuonna ne olivat ruskaantuneet voimakkaasti värittäen osaltansa maisemaa punertavan ruskehtavaan taittuvalla keltaisen sävyllänsä.

Piiperö kuivalla maalla

Vuodenajalle tyypillisesti heinikko kuivuu seuraavan kerran sitten joskus tulevan kevään lopulla. Välissä tosin on talvi, joka hyvin todennäköisesti nujertaa heinät, joten keväällä ei ole paljoa heiniä kuivatettavaksi. Piiperö on sen verran silkkitassu, ettei märässä heinikossa kulkeminen ole sille maailman mukavin juttu. Se on kuitenkin sen verran pieni ikävyys, jotta ulkoilemaan kyllä lähdetään aina tilaisuuden tullen.

Jäbästisen poseeraus

Jäbästistä märät heinät eivät haittaa. Pää edellä painuu puskaan kuin puskaan vesipisaroista välittämättä. Sisätiloissa tosin vesipisaroiden puolikaskin aiheuttaa hillittömän selkäkarvojen nytkymisen ja pakenemisen paikalta. Lähtee kuin Jäbä matolta.
Märät heinät muuten kastelevat sen mahakarvat mukavasti, jolloin niihin vuorostaan tarttuvat kaikki roskat entistä paremmin. Jäbä on suoranainen roskakuski.

Jäbän ensiraksu

Tähän mennessä Jäbä ei ollut raksuihin koskenut. Nuuhkaisut tosin ja kääntänyt paksut pöksyvillansa. Piiperö on kautta-aikojen syönyt niitä ja erityisesti heittoraksut ovat sille hyvää viihdettä ja ruokailua. Tällä kertaa jäbä suureksi hämmästykseksemme, myös Piiperön, rupesi nuuhkimaan heittoraksua ja pureskelemaan raksua. Siinä aika pysähtyi, kun kaikki me ihmettelimme tapahtuvaa.

Hmm, ihan OK.

Tietyllä tavalla onneksemme Jäbälle maistuu vain kanalliset Oscarit. Piiperölle on myös raksuja, jotka voivat olla jäbälle iho-oireita aiheuttavia. Niihin Jäbä suhtautuu onneksi entiseen tapaansa - torjuvasti. Näin ainakin toistaiseksi. Havaintojemme perusteella Oscarit eivät ole aiheuttaneet oireita noin kuukauden kokeilun aikana.

Loimulohta

Pitkästä aikaa teimme itse loimulohta inkiväärikookosriisillä. Riisi tosin keitetään liedellä, ei nuotiolla. Tämä kokonaisuus on todettu toimivaksi yhdistelmäksi. Olikohan se 2017 Australian Master Cheffissä, jossa mainittiin aniksen sopivan lohelle ja sitähän piti nyt muistaessa kokeilla. Siispä hieman jokaisesta kodista löytyvää nimeltään ranskalaiseen viittaavaa anisviinaa pintasuolan päälle siveltämään. Lopputuloksena kieltämättä hyvin maistuvaa loimukalaa.

Punarinta

Munkki seikkailee - osa 2

Tyrnävän jälkeen munkkikorppikotka seikkaili pitkään Limingan alueella. Hyvä niin, sillä se houkutteli lokakuun puolella väkeä näkemään sen uudestaan tai ensimmäistä kertaa. Näin toivottavasti aliueen matkailussa näkyi munkin tuoma lisä.
Lokakuun alkupäivinä se lähti valumaan pikkuhiljaa nelostietä seuraten etelään päin.
Taisi se muutaman hetken viivähtää Haapavedellä Piippolan vaarin lähettyvillä turpeenottoalueella.

Munkki Tyrnävältä terve

Suunta sillä oli todennäköisesti sinne mistä oli tullutkin, eli ehkä kaakkoon tai lounaaseen. Kaakon suunta tuntui jotenkin luontevammalta, kun kerran ei lähtenyt rantaviivaa seuraamaan. Linnuista kiinnostuneille sisämaassa sillä oli vaihtoehtoja suunnata minne vain ja myös harrastajien määrä neliökilometrillä on varsin pieni numeroarvo.

Syksyn väri-ilottelua

Munkin suorittaessaan sisämään seikkailuansa ehti ruska eteläänkin. Muutaman viileän yön jälkeen värit olivat jotenkin voimakkaammat. Syksyn väriloistoa on ilo katsella ja ihastella. Syksy on hienoa aikaa. Syksyn mittaan on myös osa pohjoisen linnuista valunut etelään, pohjoisessa pihlajilla taisi olla hieman heikko marjasato.

Nuori tilhi

Pihapiiriin päivänä eräänä saapui kohtuullisen kokoinen helisevä tilhiparvi. Siinä katosivat varsin nopeasti marjat puista. Katajanmarjat näyttivät maistuvan nuorelle tilhelle. Kuvasta näkee miten siivissä olevat punaiset vahapiikit ovat hyvässä alussa. Jotenkin tuo yksilö oli vielä niin pesästä lähteneen näköinen. Liekö ollut myöhäinen pesintä vaiko jopa toinen poikue, eipä suostunut kertomaan.

Piiperö syysiltapäivän valossa

Kissoillakin on ollut säpinää takapihalla seurattavana. Liikennettä on osaltaan lisännyt maapähkinäpussin loppujen sijoittaminen ruokintoihin. Ainakin paikkakunnan tintit ovat ne löytänyt yhden yritteliään oravan ohella.
Aleksis Kiven päivän kääntyessä vahvaan iltapäivään tuli yllättäen tieto munkin siirtyneen Riihimäelle. Olimme sopivasti lentokentän lähettyvillä, niin eikun yrittämään vielä kerran nähdä iso lintu.

Peltilintu BA

Näkyihän siellä isoja lintuja, hirvittävän metelisiä ja peltisen oloisia. Aikamme seurasimme puiden takaa vilahtavaa piekanaa ja kanahaukkaa, sepelkyyhkyjä yms. ehtoja siivekkäitä. Lentokoneiden nousujen katselun ohessa huomattiin viestitetyn, että munkki olikin tullut yllättävän vauhdikkaasti Riihimäeltä Klaukkalaan. Olimme siis ihan oikealla suunnalla, olettaen sen jatkaneen vielä samaan suuntaan. Edellisellä kerralla 2010 se kiersi matkalla itään pääkaupunkiseudun jostain Nurmijärven kautta. Joten saatoimme olla sittenkin väärässä paikassa.
Illan alkaessa hämärtyä nähtiin jonkun ajaneen metsän takana pellolla olleet hanhet ilmaan. Olisiko joku iso peto saanut sen aikaiseksi, kuten munkki pohjoisessa. Ja eikun siis peltoaukealle munkki mielessä. Peltoaluehan kun on hyvin Riihimäki - Klaukkala linjalla.

Levottomat valkoposkihanhet

Peltoalueen puiden latvuksia katselimme kerran jos toisenkin. Alueelta löysimme yhden piekanan, ehkä sama mikä nähtiin lentokentältäkin, sekä tuttu levottomana lennähtelevä vapo parvi.
Illan hämärtyessä nelijalkaisetkin lähtivät liikkeelle. Melko lähelle meitä jostain ojan takaa tuli kauriskolmikko rouskuttelemaan pellolta viljan jämiä. Hetken päästä niiden joukkoon ryntäsi itse Rami Rusakko. Myöhemmin joukkoon liittyi vielä supikoira. Siinä koko konkkaronkka oli sulassa sovussa pienellä alueella. Ihan kivahan niiden toimia oli katsella, kun ei ollut mitään paniikkia. Munkki oli sittenkin tehnyt oharit ja mennyt jo Porvooseen saakka. Se oli kuulemma kääntänyt Klaukkalan jälkeen nokkansa tiukasti kohti itää. Autolle köpötellessämme ihasteltiin iltaruskon värittämässä maisemassa lentelevää asiota.

Munkki kooltansa 5 Jäbää

Munkkikorppikotka - Aegypius monachus

Limingassa 23.09.2018 löytyi yllättäen munkkikorppikotka, joka on maanosamme suurin korppikotka. Tämä yksilö oli mitä ilmeisemmin kokoluokkansa pienemmästä päästä, mutta siitä huolimatta merikotka oli huomattavasti sitä pienempi. Lintu oli maanantaina näyttäytynyt muutamaan otteeseen läheltä ja kaukaa paikalle saapuneille lintuharrastajille. Iltapäivällä saapunut saderintama piti linnun aloillaan ja maanantain havaintojen perusteella esitettiin valistuneita arvioita mahdollisesta lepopaikasta, josta sitä voisi seuraavana päivänä etsiskellä. Limingasta itään aukeava peltoalue ei ole onneksi kovin laaja, ainoastaan jotain 20km luokkaa pituudeltaan ja leveydeltään vaatimattomat 10km. Tietysti peltojen välissä on metsäsaarakkeita, jota rajoittavat varsin hyvin näkyväisyyttä.
Siitä huolimatta maanantaina illalla auton nokka kohti Tyrnävää, jotta heti aamusta on valmiina pelipaikalla. Illalla ajokeli oli varsin sateinen. Onneksi aamulla jäljellä oli vain vesilätäköt ja märkä heinikko ja tilalla oli syksyisen kaunis aamu.

Kuurainen auton katto

Autojen katot olivat kivasti kuurassa ja suojateiden maalaukset vaikuttivat paikoin liukkailta. Pientä varovaisuutta siis liikenteessä vaikkakin tiet olivat luonnostaan sulia. Ennen kotkan etsimistä oli edessä tutustuminen Limingan luontokeskukseen ja siellä olevaan varsin näyttävään lintutorniin. Virkistävä poikkeus normitorniarkkitehtuurin näköisiin tusinatorneihin. Tornista ei jostain syystä tullut otettua kuvaa, ehkä sitten seuraavalla kerralla korjaan tämän puutteen.

Liminganlahtea NE suuntaan

Tornista avautui kiitettävän laaja näköala, kun ruovikkoalueella ei ole puita ja maasto on sellaista Pohojalaista. Edellisillan sade oli pysäyttänyt kurkien muuton ja aamun valjettua niitä nousi pienissä parvissa jatkamaan muuttoa varsin kauniissa säässä.

Merikotka ruovikon yllä

Toiveet munkin näkemisestä nousivat kummasti, kun päivän ensimmäinen merikotka saapui katsomaan potentiaalista aamupalaa ruovikon kätköistä. Pari kertaa se yritti ottaa hanhen saaliikseen. Ilmeisesti munkkikorppikotka oli pari päivää aikaisemmin käynyt merikotkien saaliiden osingoilla, näin päättelin nähdyistä kuvista.

Luontokeskuksen ja Limingan alueella laajemminkin on hienosti huomioitu alueen luonnonarvot design katuvaloilla. Hieno idea ja pikantti yksityiskohta kauniin lintutornin lisäksi.
Eikun asiaan, eli nokka kohti Tyrnävän peltoaukeita. Toiveissa oli nähdä pääkohde ja voida lähteä paluumatkalle ihan valoisan aikana. 

Joutsenmuotoillut katuvalot

Matkalla edellisiltana pohditulle alueelle saapui odotettu viesti linnun löytymisestä sekä tieto siitä, että alueella on muitakin harrastajia. Lintu oli jäänyt hieman pohdittua aluetta etelämmäksi, mutta siellä päin kuitenkin. Tovin ajamisen jälkeen tienpenkalla näkyikin ensimmäin paikalle ehtinyt, joten ei muuta kuin lintu putkeen.

Männyn latvassa ympyrän keskellä.

Kuvassa näkyvä ympyrä on lavastus, ei siellä mitään linnun paikkaa osoittavaa ympyrää ollut. Ei sitä kyllä tarvinnutkaan. Tuon kokoluokan otus erottui jo paljain simin isona mustana möykkynä männyn latvasta. Sieltä sen oli eräs paikallinen harrastaja huomannut koiraa ulkoiluttaessaan. Iso kiitos hänelle!

Aamun ensilento

Melko pian tuulen nousemisen jälkeen lintu otti siivet allensa ja lähti kiertelemään alueelle.
Paikalle oli tuossa vaiheessa ehtinyt ihan kivasti porukkaa ottaen huomioon, että kiireisimmät olivat jo edellisenä päivänä nähneet, tosin he näkivät sen varsin kaukaa verrattuna nyt paikalla olleisiin. Etäisyyttä nukkumapuuhun oli noin 500m, joten tieltä käsin sitä oli hyvä tutkailla.
Aluksi näytti siltä, että se lähtee tietysti meistä poispäin. Yllätykseksemme se lähtikin tulemaan suoraan meitä kohti matalalla lentäen. Parhaimmillaan se oli varmaan alle 50m päässä meistä.

Liitonäytös

Ottaen huomioon, että tuonkin yksilön siipien väli oli varmastikin yli 250cm, niin sen näkeminen noin läheltä sen itsensä toimesta oli mitä hienoin elämys. Kyllä sitä kelpaa muistella vielä monen vuoden jälkeen, kuten olen niin monesti jaksanut muistella 2010 näkemääni Suomen ensimmäisen yksilön lentoa Pyhtäällä.

Munkin raskaat siiveniskut

Illalla kotona pohdin miten suhteuttaa linnun kokoa ymmärrettävään mittayksikköön. Jäbästinen tarjosi vinkin asettumalla viereeni pitkin pituuttaan. Kämmenmitoilla täysikasvuinen noin viisikiloinen somalikolli Jäbä on pituudeltaan noin 50cm mitattuna kärsän päästä hännän tyveen. Tuolla perusteella munkin siipien väli oli vähintään viisi (5) Jäbää, mieti sitä!