Seuraavaan lomaa on sitten noin 11kk, joten koko poppoon on aika sopeutua arkirutiineihin. Meillä tämä tarkoittaa päivittäistä autolla liikkumista kodin ja kustannuspaikkojemme välillä.
Kulkemisteemaan sopiva kuvakin löytyi viimeaikojen kuvavarastosta. Pikkuneiti on tunnelin keskireiässä kuin cruisailemassa letukkaa merenrantakahvilalle. Tottavieköön nuo tunnelit ovat milloin missäkin, kun nuoriso koheltaa menemään ja sitä ne jaksavat kyllä tehdä välillä jopa enemmän kuin tarpeeksi. Kaitpa ne tuosta rauhoittuvat - joskus parin kymmenen vuoden aikana.
|
Tunnelikuski cruisailemassa |
Aamut menevät niin itsensä kuin kissojen ruokinnan parissa.
Toistaiseksi vanhuksemme saa relata päivän "pentuhuoneessa", minkä olemme todenneet olevan hyväksi. Se on siellä välillä muutenkin lepuuttamassa hermojaan nuorison päivän puolelle jatkuvista
reiveista.
Illalla ei sitten paljoa olekaan aikaa ennen yöpuulle menemistä, jotain kuitenkin. Nuoriso on lähes aina auttamassa iltapuuhasteluissa mukana, etenkin siivoaminen on kova juttu.
Kaikkien sopeutuminen on vielä vaiheessa. Pikkuherran kanssa vanhuksemme vaikuttaisi tulevan toimeen joten kuten, mutta pikkuneidin kanssa on lähes jatkuvasti sananvaihtoa ja ärhentelyä.
|
Shakki ja matti, muttei patti |
Pikkuneiti ymmärtää yleensä väistää, mutta hakee sitkeästi lähempää kontaktia. Vanhuskin on helteiden loputtua liikkunut enemmän ja siten tilanteita on tullut enemmän eteen. Toivottavasti sitkeys palkitaan kolmen katin yhteiselolla jonakin päivänä.
|
Vanhus matkalla jäähdyttelemään |
Pikkuherran pyrstöjouhet ovat kasvaneet viimeviikkoina ja kohta saammekin siitä ihan hyvän vitriinien ikkunoiden pölyhuiskan.
|
Pikkuherran pyrstö |
|
Nuoriso päivätorkuilla |
Pikkuneidin pyrstö on kasvanut pituutta, mutta jouhet ovat vielä odottamassa kasvamistaan. Sen turkin
ticking ei ole vielä kehittynyt muualle kuin niskan alueelle. Selkä ja kyljet ovat kyllä vaalentuneet pentuajoista. Pikkuherralla turkki oli samassa iässä jo muuttunut varsin paljon.
Aikaisempaan yhden katin talouteen verrattuna hiekkaa menee ja kulkeutuu ympäri huushollia noin ziljoona kertaa enemmän. Jostain syystä juuri vaihdetuista vuodevaatteistakin hiekkaa löytyy paljon muttei sentää ihan kilokaupalla. Imurointi ei ole kovin suuressa suosiossa enää pikkuherrallakaan vaikka seuraakin tapahtumaa lähettyviltä. Moppaaminen on sitten täysin oma juttunsa. Mopin huiskuja koukutetaan ja märällä lattialla pitää juosta
nelitassuluistossa.
Ompelukone on jännä laite, pitää ääntä, piipittelee, surisee ja emäntä näprää sen kanssa aika ajoin. Etenkin pikkuherra on monesti auttamassa ompelussa, ainakin omalla massallaan. Mutta välillä myös pikkuneitikin ehtii häiriköintikiireiltään tsekkamaan singeriä.
Loppuun pari kuvaa
tunneleista, jotka ovat osoittautuneet erittäin hyviksi hankinnoiksi.
|
Pikkuherra ja uudempi tunneli |
|
Pikkuneiti ja vanhempi tunneli |
Vanha ja uusi tunneli on helppo erottaa roikkuvan pallon kuminauhasta. Muuten ne ovat kestäneet rökitystä yllättävän hyvin lähes ilman mitään vaurioita.
Bonuskuva
|
Pikkuherran valmistautuminen pitkään hyppyyn |