keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Mikrorami ja portimo

Aamuna eräänä nuoriso, etenkin Jäbä, oli töpinöissään. Takapihalla oli jotain tavatonta. Töpinävirta kävi kirjastosta erkkerin kautta olohuoneeseen ja takaisin samaa reittiä.
Menin seuraksi ihmettelemään aihetta ja eihän siellä mitään näkynyt. Palasin lähtökuoppiin eli jatkamaan takan "päälle laittamaista" nykytermeillä samalla katsellen päättömältä vaikuttavaa ravaamista ikkunalta toiselle. Ei siellä todellakaan mitään näkynyt vaikka kuinka sivusta tuijotin.
Mikä mikä -eläin?
Sitten yks'kaks olikin altaan pohjalle ilmestynyt jälkiä. Muistelin Crocodile Dundeen puiston hiekkaan piirtämiä Dunlop pyöränrenkaan jälkijä, mutta ei täsmännyt. Supi, juu ei käy. Tassujalkaiset linnut ovat myös poissuljettuja vaikka periaatteessa kyllä. Jyrsijät ovat hieman eri planeetalta eikä nuo ole kaiken syövien kauriiden jälkijäkään (tulkinta: tuijat olivat syömättömät) eikä cityjänötkään kelpaa. Ja mitään liikettä ei näy, jos Jäbän hörhötys jätetään pois luvusta.
Loikkiva e-korre?
Tässä vaiheessa mielenkiinto heräsi todella ja töpinöitsijät lisääntyivät kahdella. Olkkarin ikkunoista huomattiin ihan seinän vieressä varvasmerkit. Kyse on nelijalkaisesta. Orava? No joo, tuo nelijalkakuvio voisi periaatteessa sopia, mutta tuollainen tasajalka loikka ei tod Kelastista lainaten. Vahvoja kandidaatteja oli enää pari jäljellä, joiden joukkoon talvipukuinen marsupilamimpi ei kuulu.
Mikä ihmeen mikro-rami tuo sitten on?
Kandin jälkien lähellä oli myös toiset jäljet - kuin Rami-Rusakon, mutta paaaaljon pienemmät. Noiden aiheuttajaa ei koskaan saatu selville, mutta olkoon se sitten vaikkapa kolmijalkainen-evoluutio-mikrorami (µRami Evotion3 - µraevo).
µRami ja portimolla
Mitään liikettä emme kuitenkaan nähneet takapihalla vakiotintien ja kamikazemustisten lisäksi. Siksipä keskityimme aamupalan noutamiseen erkkeriin, josta voimme jatkaa takapihakyttäystä. Tuossa välissä mikrorami ja portimo olivat tsempaloineet korukuviot avoterassille.
Olin vielä olohuoneen ja hellan välissä, kun kuului legendaarinen bongarin äänenavaus - tuossa se on! Tuu äkkiä! No "se" oli jo viilettänyt sinne ja tänne ja onneksi vielä takaisin. Että olikin nätti - niin valkoinen ja se musta hännän pää.
Se kävi vielä tsekkaamassa terassin aluset ja sitten koikkelehti talon taakse pois näkyvistämme. Töihin lähtiessäni huomasin sen käyneen etuovellakin.

Mustela erminea
Nuo etupihan loikat ovat aika jännästi vuorottain oikealle-vasemmalle vinottaiset. Edellinen kohtaaminen tämän lajin kanssa taisi olla oehis bongauksen yhteydessä Myransissa, siis jo muutama vuosi aikaa.
Nähty +1
Epilogi

Alussa mainittu takan päälle laittaminen on kyllä ihan mahdollista. Kerran aikoinana Coloradon kukkuloilla käydessäni ihmettelin paikallisen majatalon takkaa, jonka palotila oli pultattu kiinni lasilevyllä.
Eipä siellä kyllä puitakaan ollut poltettavaksi eikä avotulen tekeminen siellä muutenkaan ole viranomaisten suosiossa. Takan sisuksissa valmiina oleet puutkin näyttivät hieman keinotekoisilta. Ajattelin laitoksen olevan selkeä sisustuselementti, jossa joku luonnollisen tulen kaltainen valo voisi välkkyä.
Myöhemmin ihmettelin huoneen seisässä olevaa katkasijaa, se ja muut katkasijat olivat siellä asetettu laidastaan vastoin perinteistä suomalaista asennustapaa. Pitihän katkasijalle yrittää löytää joku tarkoitus ja rohkeasti naksautin sen alas olettaen jotain tapahtuvan jossain. Ei niin mitään missään. Naksautin klipun takaisin ylös, ei edelleenkään mitään missään. Naksautin vielä varmuuden vuoksi alas ja katselin ympärilleni josko huoneessa olisi joku vihje. No eipä ollut. Naksautin takaisin ylös ja kuten kotona on opetettu "katkasijoilla ei leikitä", siispä vielä kerta kiellon päälle. Voihan vetelä, Vartiaista lainatakseni, takka jysähti tai siltä se ainakin kuulosti hiljaisuuden keskellä. Laite olikin kaasutakka ja sen syttyminen otti aikansa ja naksutteluillani onnistuin saamana hieman enemmän posauteltavaa. Olihan se kieltämättä ihan siistiä illan pimeydessä istuskella ja katsella kaasutakan loimussa horisontissa siintäviä Rocky Mountainin +4km kukkuloita.

2 kommenttia:

  1. Heh, siellä on oltu heti ihan kärppänä ikkunassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suorastaan tikkana. µRamikin selvisi seuraavana iltana. Kaunis pallokorva ja nätti pitkä häntä, metsästä eksynyt kai, siis metsähiiri. Itse Rami Rusakkokin on pari kertaa lokkelehtinut kissaterraarion ohitse

      Poista