tiistai 28. lokakuuta 2014

OravaTV

OravaTV - aamulähetys alkaa, antakaa oravalle terho.
Pikkuherralla on viimeaikoina pitänyt kiirettä. On pitänyt ehtiä heti valoisan tultua OravaTV:n ääreen. Kaihtimien ollessa alhaalla, on säleiden rämpytys ollut sellaista, että heikompihermoinenkin ymmärtää käydä "avaamassa TV:n" eli vetämässä kaihtimet ylös.
Siinä ikkunapöydällä se on sitten makoillut päivät pitkät ja pitänyt lukua oravien (ainakin kaksi) kuljettamista tammenterhoista, joita on muuten tänä vuonna riittänyt. Nyt terhot ovat puusta kadonneet/pudonneet ja maassakin olevat on arkistoitu jatkokäyttöä varten. Ensi kesänä saammekin jälleen ihailla kuinka hyvin tammenterhot itävät kukkapenkeissä.

Kattien yhteiseloon totuttautuminen on ottanut pitemmän aikaa, kuin aluksi haaveilimme. Vanhus ei meinaa haluta millään ymmärtää taloudessa olevan ihan pysyvästi kaksi nuorisoriiviötä.
Vanhus ja pienin ruokavahti
Molemmat nuorisojengin jäsenet yrittävät houkutella vanhusta mukaan geimeihin. Yllätykseksemme se onkin välillä lähtenyt mukaan - pariksi sekunniksi vain toki.
Viimeisen ruokasatsin yhteydessä tilasimme Cat Dancer viihdykkeen. Rautalankaa ja jotain smököjä päässä ja kissat villintyy. Isoin yllätys on ollut, että vanhuksemme on myös todella innostunut tanssittajasta. Ihme viritelmä, mutta toimii.
CatTail Dancer
Pikkuneidin hupia on käydä räppäämässä roikkuvia häntiä. Välillä vanhuksemme saa osan räppäyksen alkeista.Vanhus yhtyy rytmeihin teknobiitti-spiikeillään (toim.huom. suullista kohinaa ja tassulla rytmiä koputtaen). Mahtavaa nähdä tuollaista yhteismusisointia ;-)
Kolmoislepäys sohvalla
Tänään se sitten tapahtui, kaikki katit olivat ihan itsenäisesti könynneet sohvalle lepäilemään. Voi mahoton tuota onnen hetkeä, ehkä tästä yhteiselosta tulee sittenkin jotain!

Pikkuneiti on pistänyt kesäisen pirpelökioskin ja tunnelikruisailut odottamaan tulevaa kesää. Siksipä silläkin on nyt aikaa fanittaa Samuli Edelmania niskat mutkalla.
Edelmann ja fanittaja