Herra räätäli

 

Räätäli työn äärellä

Kun jotain erikoista tapahtuu, niin aina ollaan mukana tekemisessä. Kuluneen talven aikana kotiväellä oli tapana väkertää valoruudun edessä aamusta iltaan ja muu aktiivisuus oli luvattoman vähäistä.

Singerin ilmestyminen pöydälle herätti ansaittua mielenkiintoa. Etenkin kankaan pilkkominen oli jotain, jota ei voinut vastustaa. Reilu viiden kilon apupaino auttaa ja haittaa saksien kanssa heiluessa.

Hei hei, mikäs lanka täällä roikkuu??

Jäbä piti tarkkaa vahtia, ettei jätetty kaupoista ostetuista leningeistä tuttuja irtoköysiä roikumaan saumoista. Onneksi kaupan tuotteissa köysien värit tyypillisesti poikkeavat kankaan väristä ja näin helpottaa niiden havaitsemista. Mikäs sen viihdyttävämpää on kuin illallispöydässä nyppii koristenaruja servetin sisälle käärittäväksi ja arkistoon vietäväksi.

Nyt sitten tarkkana niiden millin osien kanssa!

Mittanauha on tunnetusti sellainen karkea väline mittauksiin. Tönäri olisi sellainen metallihenkilön paremmin käteen sopiva. Ehkäpä tuollainen letkeä monivärinen mittanauha on kuitenkin miellyttävämpi käyttää rättien kanssa touhutessa. Jäbä osasi tarvittaessa ammattimaisesti pitää nauhasta kiinni, tosin välillä nauhan vapauttamisesta oli keskustelua.

Kevättä tekee, jos ei hevillä, niin käntäpäällä ainakin

Liikkumattomuuden vastapainoksi oli hyvä käydä halkoja heittelemässä vapaa-ajanplantaasillamme. Ensin tosin piti saada ne halon aihiot pötkälleen ja noin metrin pätkiksi. Sen jälkeen ei muuta kuin pikkasen kirvestä vilauttamalla pölli kahteen tai neljään osaan, minkä jälkeen halkoja olikin huomattavasti helpompaa nakella läjään odottamaan lopullista kuivatuspaikkaa. Kirveen kanssa kannattaa olla varovainen, sellaisen sääressä roikkuessa kävely on huhujen mukaan vaivalloista.

Edellisen kesän aikataulutuksella aamupalan jälkeen karvanaamoille riittävä ulkoilutus, jotta uni maistui eikä Stihlin pärinä haitannut. Jäbää lumi ei juurikaan haitannut menoa. Piiperö suosi enemmän roomalaista tyyliä, eli kantamalla kohteeseen pikaiselle jalkautumiselle ja takaisin kantoon. Tosin paluumatkalla kantohenkilökunta esitti eriävää näkökantaa. Kyllä lumi kissan mökkiin ajaa.

Minä teille lumiulkoilut näytän

Jättirapu

Pohjoisen jäämeren jättiläisravuilla, siis kuningasravuilla, oli aikoinaan mahdollisuus kokeilla kissojemme reagointia. Siis valmistetuilla sellaisilla. Eipä ne silloin niille maistuneet, joten meidän itse oli ne mutusteltava. Kerrankin oli ravuissa syötävää.

Usean menneen päivän, oikeastaan viikon, aikana on kunnon talvisäitä riittänyt. Polaaripyörre päätti jakaantua siten, että Skandinaviaan on ollut tarjolla kylmiä pohjoisia virtauksia. Lisäksi nykyisen ilmaston tapoihin kuuluu hidastuneet liikkeet. Niimpä nautitaan nyt aurinkoisista ja kylmistä keleistä, kun kerran on mahdollista. Parempi näin kuin neljän kuukauden mittainen auringoton marraskuu.

Lähitienoilla on kuulemma nähty saukko sulan veden äärellä. Ohikulkiessani olen huomannut sen jäljet, mutta itse taapertajan kanssa emme ole polkujamme yhyttäneet. Tällä kertaa piti yrittämän aamulla tavata. Tosin ulkona oli alavilla mailla hieman alle -25C pakastusta, mikä piti ainakin avantouimarit ja muut ulkoilijat näkymätömissä. Onneksi tänä aamuna tuulta ei ollut juurikaan. Siispä riittävästi vain kerroksia päälle ja polkupyörällä sotkemaan mahdolliselle tapaamispaikalle.

Eipä saukkoa näkynyt, mutta sentään yksi jättiläisrapu oli kyttämäässä sinttejä joesta.

Jäbän potretti

 

Mr. Jäbästinen

Tasan vuosi sitten koekäytössäni olivat ehtaoikeat studiosalamat. Ovat ne olleet sen jälkeen pari kertaa käytössä. Jotta niitä oikeasti oppisi käyttämään, niin kyllä niillä pitäisi leikkiä ja kokeilla. Riskinä tosin on se, että vastaavia saattaisi ruveta haluamaan itselleenkin. Ehkäpä parempi näin, sillä kyllä tuollaisilla rompposilla on oma hintalappunsa ja tällä hetkellä tarve tuollaisille on varsin vähäinen. Siksipä lainaamalla pärjännee vallan mainiosti vielä pitkän tovin. Mutta toisaalta, talvellahan lisävaloa aina tarvitaan...

Ensimmäinen salamoiden käyttökerta oli pitkälti ihan perusteiden opiskelua ja perusjuttujen kokeilua sekä tutkimista. Salamoilla kuvaaminen kun on niin erilaista verrattuna luonnonvaloilla toteutettuihin räpsyihin. Jo ensimmäisellä kerralla kotiväki luovutti muutaman tunnin jälkeen mallina olemisen. Onneksi tajolla oli vaihtoehtoisena avustajana ompeluun tarkoitettu sovitusmalli. Se olisi pönöttänyt vaikka hamaan valomerkkiin. Tosin kuvaaja alkoi väsähtää, kun malliin ei saanut mitään verbaalista kontaktia.

Malli Hiljainen

Jäbä oli yllättävän pitkän tovin yhteistyöhaluinen. Siinä ajassa ehdin jopa hieman kokeilemaan erilaisia säätöjä ja erilaisten varjostimien toimintaa valonmuokkauksessa. Itse salamoiden tehonsäädöt jäivät siinä tohinassa pikkasen puolitiehen, mutta kaitpa noista lopputuloksista yhden somppukissan tunnistaa.

Viimeinen kuva ja sitten loppui poseeraus.

Jäbä muuttaa kaiken

Jäbä muuttaa kaiken, myös päästäiset

Päästäinen kokeili Jäbän muuttopalvelua syyshortensian juurelta alppiruusun juurelle.
Tämä muutettava yksilö olikin fiksu ja kesken kuljetuksen säntäsi Jäbän mahavilloihin. Sillä aikaa, kun Jäbä sähläsi villojensa kanssa, päästäinen otti jalat allensa vilahtaen alppiruusun sekaan.

Hiiren lepohetki päättyi ikävästi

Jostain ihmeestä nokkahiiri oli tupsahtanut kissojemme ulkoilureviirille. Tapahtunutta suuresti ihmettelimme taikka emme. Toisaalta eipä tuo suuri ihme ole, kun lähes metsän keskellä elelemme näin kesäiseen aikaan päivälämpötilan huidellessa huikeissa +13C lukemissa. Tämä on kesää parhaimmillaan kun takkaa lämmittelee.

Kissoille nokkiksen paistattelu auringonpaisteessa loi hyvää vaihtelua aamuiseen lähipusikoiden tonkimiseen.

Iik, hiiri!!!

Ehkäpä kuva ja teksti yhdistelmä antaa eriävän näkemyksen todellisuudesta. Karvapötkylän pienen avusteisen ilmalennon jälkeen Jäbä tanssahteli tovin karvaan nelijalkaisen ystävänsä kanssa. Välillä he itsekin olivat hämmästyneitä koreografisesta täydellisyydestä hentoisen kesätuulen säestäessä esitystä. Siinä itse Jayne ja Christopher olisivat olleet ihmeissään kuinka hienosti toisiinsa niin lämpöisästi suhtautuva pari toimi yhteen, täysin harjoittelematta.

Kappas kappas, nokkahiiri, siis joku kuudesta päästäisestä

Rankan esityksen jälkeen lepäilevää nokkista tarkemmin selvitettäessä ilmeni, että päästäisiähän on Suomessa lajillisesti vaikka toisille jakaa. Sormi pystyyn ken tämän tiesi? Tarkempaan tunnistamiseen pitänee perehtyä paremmalla ajalla ajatuksen kanssa. Mennään toistaiseksi kansanomaisella maastomäärityksellä. Päästäinen se siis olkoon.

Lähetääks leikkimään?

Kissojen suhtautuminen hiiren kaltaisiin eläimiin tulenee suoraan selkärangasta. Tietääkseemme meidän kissamme eivät ole saaneet kotiperehdytystä karvapakettien käsittelyyn saatikka niiden jatkohyödyntämiseen luontaisena ruokavaliona.

Aikansa betonilaattaparketilla kestäneen rumban jälkeen Jäbä hiivuttautui vaivihkaa takaisin lähipuskia koluamaan. Paso doble olisi ehkäpä ollut liian mahtipontinen rymistely pöpelikköön.
Etiäisenä hiipi ajatus mieleen, että saattaapi olla niin, että Paso doble on tanssi, jota ei ole koskaan tullut edes kokeiltua. Ehkäpä sitten joskus vanhoilla päivilläni leijuvan rollaattorin kanssa.

Päästäinen levolla

Aikansa nokkis sai lepäillä, kunnes toinen karvanaamamme, Piiperö, alkoi seuraamaan patiolle jääneitä hajujälkiä.

Kas kas, kaskaaksi luulin, mutta päästäinenhän se siellä

Morjensta päivää pikkuhiirulainen

Pihapiirimme ympäristössä pyörii neljä sarvipöllön pentua alkuyön äänistä päätellen. Toisinaan ne uikuttavat myös päiväsaikaankin. Sen verran pitkään ovat nurkissa pyörineet, että ravintoa on tarjolla riittävästi. Se mitä olemme metsissä ehtineet kulkea on tukenut näkemystämme varsin runsaasta hiirikannasta. Nelijalkaisia ruskeita pötkylöitä vilahtaa vähän siellä ja täällä sen suuremmin penkomatta.

Rauhaisa sisiliskon paistattelu alkuillan auringossa

Sisiliskojakin kooltansa pienistä isoihin on näkynyt varsin usein välillä hieman yllättävissäkin paikoissa. Näin myös mökkimme tanssitantereen lähiympärisössä.

Eipä siis ihme, että jostain ihmeen syystä nelijalkaisia välillä tupsahtaa patiolle taputeltavaksi.

Hei kamu, weiki weiki, lähetääs liikkeelle

Rusakon elämää

Rusakko, tuo niin monesti nähtävissä oleva nelijalkainen lähes kengurumainen eläin. Näet sitä niin kaupungissa kuin maalla. Toisinaan rusakon ja meidän mieltymykset eivät kohtaa, tai kohtaavat negaatiossa. Etenkin kun rusakon hampaat asettautuvat ympäröimään krookuksen juuri parhaimmillaan olevaa kukintoa. Siinä yhteydessä on vaikea laskea ärräpäiden ja askelten tarkkaa korrelaatiota.

Jäbä: Mikäs paisti siellä onkaan?

Tyypilliseen tapaan rusakko tai pari ilmestyy pihapiiriimme lopputalvesta. Tosin tänä kuluvana vuonna loppumarraskuussa. Mikäs niiden oli täällä oleskellessa, kun ruokaa löytyy vaikkei linnuille ollutkaan tarjolla tänä vuonna lisäravintoa.
Nämä nelijalkaiset veijarit kuljeksivat varsin estoitta ja vähät välittämättä kissoistamme. Toisinaan ne istuskelevat heinää mutustelemassa ihan kissojen häkin vieressä. Siinähän on kissoillemme hyvää kyttäysharjoitusta ja suurta aktiviteettia muuten niin tylsään arkielämään.

Päivävieras

Kevään edetessä yksi rusakko saapui normaalisti aamukahvin aikoihin ruusuangervojen juurelle nukkumaan ja viettämään päiväsiestaansa. Aluksi yritimme varoa häiritsemästä sitä parhaimpien unien aikaan. Loppujen lopuksi se ei juurikaan meistä välittänyt vaikka vakaasti taapertaen ohitimme sen hyvin läheltäkin. Välillä oli ihan pakottava tarve tehdä pieni mutka koukatakseen sen lähelle, ihan vain tarkistaakseen onko se vielä elossa.

Sillä oli jännä tapa rapsutella nukkumapaikan kohdalta kuorikatteet syrjemmälle ja nukkua suodatinkankaan päällä. Emme me tarkkaan sen touhuja seuranneet, mutta tilastojemme mukaan se käytti kolmea eri nukkumapaikkaa angervopenkissä ja yhtä päivälepopaikkaa, jonka pohjaa se ei puhdistanut kuorikatteesta.

Mitä näet kuvassa? Siellä se on.

Jossain vaiheessa kotipiirirusakko katoaa maisemista palatakseen joskus talvella. Mutta tänä vuonna rusakon elonpäivien seuranta ei siihen loppunutkaan. Kesäpaikallamme totesimme luonnon ottavan vallan ja aloitimme ruohonleikkurilla taistelun säilyttääksemme oman elinpiirimme.

Siellä pihapiirissämme liikkuu ihan kivasti vaskitsoja, joten leikkaamisen kanssa pyrimme olemaan varovaisia. Vaskitsoilla kun on tapana vaaran uhatessa jähmettyä ja parhaimmassa tapauksessa vielä nostaa päänsä koholle. Leikkurin kanssa kohtaaminen ei ole tuossa vaiheessa mitään happy day tarinointia.
Kaikesta varovaisuudesta huolimatta onnistuin pukkaamaan jotain pehmeää heinikon keskellä. Mitään ei näkynyt, mutta vuohenputket heiluivat pienen hetken. Eikun porukalla tuijottelemaan heinikon syövereihin syytä ja seurausta.

Silmä paljasti liikahtaneen pehmeän kohteen

Heinikon keskellä nököttikin liikkumattomana pienen pieni jäniksen / rusakon pentu. Dokumentoinnin verran häärimme ympärillä ja siirryimme toisaalle taistelemaan vuohenputkiviidakkoa vastaan. Oli se niin söpö pienine korvineen ja älyttömän vaikea huomata heinikon keskeltä vaikka tiesi melko tarkkaan sen paikan.

Aikaa kului muutama päivä ja palasimme takaisin toteamaan taistelumme alkavan alusta. Viidakko oli kasvanut takaisin. Siispä leikkuri pörisemään ja itikoita ruokkimaan. Hieman eri paikassa tuli jälleen pehmeä tömps, mutta sitä seurannut liike oli jo merkittävästi isompaa. Olipa pentu kasvanut ihan kivasti noin viikossa.

Bagoon, outo kaksijalkainen kurkkii ikkunasta

Juhannuksen edellä oli kesäpaikallamme tiedossa "pientä" sisätilojen laittamista, jota ei oltu tälle kesälle suunniteltu. Tämäkin pakerrus lähti siitä, kun halusin käydä katsomassa motorisoitua sänkyä, mutta lopulta päädyttiin hiomaan ja maalaamaan suurimman osa mökin sisäseinistä, koska keksimme haluavamme vaihtaa eteisen peilin. Se siitä syyn keksimisestä mökkeilyyn.

Työkaluja sisällä purkaessani huomasin rusakkometsäjänispennun istuskelevan keskellä pihaväyläämme miettimässä maailman menoa. Äkkiä kamera esille ja dokumenttiräpsy ikiaikaisen ikkunan lävitse piiloon säntäävästä pennusta. Siispä pentu oli lähtenyt liikenteeseen heinikon keskeltä ja kasvanut ihan mukavasti. Tuollaisilla pennuilla käpälät ovat jotenkin suhteettoman kokoiset muuhun olemukseen. Vähän kuten kissoilla ja etenkin Jäbällä oli hillittömät tassut verrattuna muistikuvaan muihin kissoihimme.

Kaksi pentua. Ollakko rusakko vaiko jänis, siinäpä kysymys.

Pihapiirissä näkyi aluksi yksi pentu ja hetken päästä se oli toisaalla. Heräsipä epäilys, että ei voi olla yksi ja sama pentu. Niimpä yhtenä aamuna pihaheinikkoa oli madaltamassa kaksi pentua. Pitemmän aikaan olimme myös miettineet kumpi laji on kyseessä metsäjänis vaiko rusakko? Molempia kun siellä on näkynyt aikojen saatossa. Näin jälkikäteen kun kuvia katselee, niin kyllähän lajin pystyy jo tunnistamaan bagoon juoksevasta pennusta.

Kukkuu

Minä vaan tässä näitä rikkaruohoja napostelen...

Pennut liikkuivat omia aikojaan välillä ollen yhdessäkin syömässä. Päivärytmit niillä poikkesi sen verran, että tummaverikkö näytti olevan aamuvirkku. Emme niitä sen suuremmin varoneet, niin nehän rupesivat tottumaan meihin eikä kissatkaan ollut niille suuri kauhistus. Liekö luottavaisuus tulevaisuutta ajatellen huonosta.

Huomioitu ja huomaamatta

Välillä sitä päätyy pohtimaan huomaako meidän kissat oikeastaan mitään muuta kuin ruokakupin ja sisiliskon varvikossa. Rusakon pennut saivat koikkelehtia kaikessa rauhassa ja meidän tehokaksikko kyttää vain jotain muistikanvarvun kasvua.

Kappas vaan, paistihan siellä

Eipä parjata liikaa kissoja, kyllä ne jossain vaiheessa huomasivat rusakot, kun ne liikkuivat riittävänä näyttävästi. Pienen kytistelyn jälkeen ne yrittivät tehdä piuhojen sallimissa rajoissa lähempää tuttavuutta pitkäkorvien kanssa. Yritykset eivät juurikaan tuottaneet tulosta ja ne siirtyivät kytistelemään varvikon liikkeitä.

Omatoimiruokaa

Yleensä varvikosta löytyi sisilisko ja taisi siellä olla kerran pari vaskitsakin. Isopia matoja tänä vuonna emme ole onnistuneet näkemään. Pari kertaa Jäbä onnistui nappaamaan nokkahiirulaisen leikkikaverikseen. Leikkiminen niiden kanssa päätyi laidastaan hiirulaisen katoamiseen joko varvikkoon taikka edellisenä kesänä väkertämämme pation kivien väliin.

Vaikka rusakon pennut eivät lähteneet hetimiten meitä pakoon, niin jossain vaiheessa raja ylittyi ja ne karauttivat piiloon puolitosissaan. Muutaman kerran jompi kumpi niistä yllätti hiipimällä perässä ihmettelemään meidän tekemisiämme. Siinä aikamme tuijottelimme toisiamme ja pentu päätti lähteä toisaalle. Parempi niin, eipä tarvinnut väistellä sitä kulkiessaan.

Piiloon

Hyvin huomattu, kyllä, pennulla on oikeassa korvanlehdessä joku patti, punkkia epäilen.
Pennut toteuttivat välillä hillittömiä juoksukohtauksia. Tuon juoksemisen seuraaminen oli kyllä parasta nauruterapiaa, se oli niin hillittömän näköistä kohellusta ja spurttailua. Lopuksi liinat kiinni ja ruohoa poskeen. Ilmeisesti kyseessä ei ole kasvukipujen aiheuttamaa säntäilyä vaan selkärangasta tulevaa pakoon juoksemisen harjoittelua.

Auvoista rusakon elämää hymyssäsuin

Rusakoita on tänä vuonna näkynyt yllättävän paljon vähän siellä ja täällä. Liekö niitä enemmän kuin aikaisemmin vai onko silmä kehittynyt huomaamaan niitä. Viimeisimmällä bongausreissullamme olimme ensimmäisten joukossa paikalla ensihavaintoa seuranneena aamuna. Löydettyämme kohteen laitettiin siitä viestiä eetteriin ja aloimme odottamaan kukahan on ensimmäinen paikalle tuleva bongari. Tällä kertaa kyseessä oli paikallinen Rami Rusakko.

Missä lintu, missä lintu? Onko se hallussa? Näkyykö?

Paluu lammelle

Joutsenkaksikko jälleen lammella plärän kanssa

Muutama päivä yksinäisen kävelystä lammelle siellä olikin yllättäen kaksi joutsenta. Humanistinen näkökulma tilanteeseen voisi olla, että toinen oli lähtenyt hieman viihteelle kavereidensa kanssa muistelemaan villiä menoa lähirapakossa. Nyt lampea asuttavalla parilla on varsin yhtenevät rutiinit aieman kaksikon käyttämiin. Päivisin viettävät aikaansa jossain lähialueella ja palataan takaisin joko läntisestä tai pohjoisesta suunnasta kailottaen. Olenevat kait sama pariskunta tai sitten ei, tiedä heistä.
Tilanteessa on tosin tullut uutena juonteena toisen tai jopa kahden joutsenparin vierailu lammella. Lampea hallitseva pariskunta esittää niille varsin voimallisen eriävän kannanoton vierailijoista ja niiden tarkoitusperistä.
Eräänä iltana jo pitemmän tovin taivaanrannan punertumisen jälkeen pohjoisesta suunnasta kaukaa kuului joutsenen töräyttelyä. Eipä kestänyt pitkin kun lammella oleva pariskunta antoi oman äänimerkkinsä. Ennakkohuomautuksista huolimatta metsänrajan takaa saapui joutsenpariskunta sujuvaan laskuun lammelle. Kotiväellä ei ollut kovin lämmintä vastanottoa tarjolla. Samantien pistivät hel... siis varsin kovaäänisen älämölön päälle. Tilannehan eskaloitui kunnon siipien mätkimiseksi ja kilpauinniksi. Vierailevan pariskunnan onnistui lopulta vain muutaman höyhenen kevyempänä paeta areenalta. Paikalliset jäivät röyhistelemään rintahöyhenistöänsä sekä kuuluttamaan saavuttamastaan voitosta.

Ensin palkeet täyteen ilmaa ja sitten...

Joutsenten tuplatrumpetisointi

Onhan se varsin hienoa nähdä joutsen ja kuulla sen varsin omaperäistä nenäsointista töräyttelyä kokonsa mukaisella voluumilla. Reviiritaistelun jälkeen pariskunta esitti oman esityksensä monotonisesta "voittaja" sävellyksestä. Aikansa ne jaksoivat riekkua ennenkuin asettuivat takaisin yöpuulle. Tosin niiden yöunet tuntuvat olevan lyhyen sorttisia. Auringonnousun aikoihin ne lähtevät kailottaen lähipeltoalueille. Saas nähdä saavatko ne jossain vaiheessa kaverikseen subbarispecialisti Kalle Kaulushaikaran. Sitten alkaisi lammella olla jo ihan kivasti ääntä monen sorttista.

Jäbästisen reagointi joutsenten elämöintiin

Yllättäen kissamme eivät reagoi juurikaan joutsenten tulemisiin, menemisiin ja niiden vieraiden vierailuihin. Etenkin kun mökkimme eristeet ovat sen verran riittävät, jotta kuulemme niiden äänet sisällekin riittävissä määrin.