Maastoutumisen luontainen olemus

Lähtökohtaisesti kissat ovat saalistajia ja niiden tarkoituksena on pysyä salassa saaliilta mahdollisimman pitkään. Siis tarvoitteena on maastoutua tai sopeutua ympäröivään ympäristöön mahdollisimman hyvin. Tosin tuo ajatelma ei aina välttämättä pidä yhtä meidän kotikissojen kanssa. Niillä kun tuntuu välillä näkemiseksi tuleminen olevan se olennainen asia, jonka jälkeen askeleet kulkevat kohti ruokakuppia muistuttamaan elämän raadollisesta asiasta - kissa syö, ihminen tarjoilee.

Piiperö varjossa kontrastikkaassa ympäristössä

Tämän kesän aikana Piiperö ja Jäbä ovat halunneet useasti ulkoilemaan ja melko pian päätyneet makoilemaan jonnekin varjoon. Näin tapahtui usein myös yhteisillä lenkeillämme.
Piiperö sinihopeana maastoutuu värityksensä puolesta yllättävän hyvin kuivaan maaperäaavikkoon. Sen turkki on luonnostaan kontrastikas ja siniseen taittuva pohjaväritys erottuu heikommin taustasta kuin esimerkiksi mitä edesmennyt mustahopea Stellariinamme.

Sinihopea somali kuivuneella arolla

Lintumaailmassa aroilla ja aavikoilla tavattavat lajit ovat varsin vaaleita sävyiltään. Aikojen saatossa niiden väritys on mitä ilmeisemmin luontaisen valinnan kautta sopeutunut ympäristöön. Vastaavasti vielä meidänkin metsissämme tavattavien metsäkanalintujen ja fasaanin väritys tarjoaa hyvän suojavärin saalistajilta. Kissoistamme Jäbästinen on luonteeltaan tasaisempi ja ennakoitavampi verrattuna Piiperöön, niin myös väritykseltään. Sen väritys vaihtuu varsin tasaisesti, mitä voi hyvällä mielikuvituksella verrata arotaskun väritykseen.

Somput seplaria kyttäämässä

Ylläolevasta kuvasta on nähtävissä kohtuullisen hyvin kissojemme turkin väriero. Piiperö ehti ensimmäisenä paraatipaikalle kyttäämään, joten Jäbä joutui kyttäämään piippuhyllyltä ja samalla peittää Piiperön kontrastikkuutta. Kuvassa ihan oikeassa ylänurkassa näkyy kyttäyksen kohde - sepelkyyhky.

Jäbä kyttäämässä

Ennen ulkoilukukkulan katoamista Jäbä hakeutui monesti sen matalampiin maastonmuotoihin, jotka kissaperspektiivistä katsottuna mahdollisti kyttäämisen siten, että vain korvat ja silmät näkyivät. Ihmisen silmin reilusta puolestatoistametristä nähtynä kissa tosin oli täysin havaittavissa. Mutta ei me olla tuota sille kerrottu ja se voi jatkaa toiveikasta kyttäämmistä mielikuvissaan... jos ulkoilukukkula olisi vielä olemassa.

Löydä kuvasta Jäbästinen

Kesän helteisinä päivinä Somalian aavikoilta peräisin, legendojen mukaan, olevat rotunsa edustajat hakeutuivat viidakon varjoon vilvoittelemaan. Siinä suhteessa nämä yksilöt taitavat olla sellaisia sekundasomaleita. Tosin kyllä itsekin aloimme hyytyä päivälämpötilojen kohotessa 33C tietämiin ja suosituksi maastoutumiseksi muodostui upottautuminen kaulaansa myöten veteen. Tuo käytöstapa oli varsin yhtenevä Jäbän tavan kanssa. Se monesti pakitti puskaan, josta hetken kuluttua näkyi vain kärsä, silmät ja korvat sekä tarkemmin katsoessa hillittömät viiksikarvat.

Saaliin kimppuun

Kohteen ollessa saalistamisen yrittämisen arvoinen, suoritetaan äärettömän määrätietoinen ja nopea syöksy. Ylläolevassa kuvassa kohteena oli rautakangen kuoppa. Tai sitten tuon kertainen oli taidokas hämäysyritys, jolla peiteltiin ajatusta tehdä kuoppaa väljemmäksi, jotta seuraavalla kerralla rautakanki kaatuisi ja flexit olisi mahdollista irroittaa siitä mahdollistaen laajemman ulkoilupiirin.
Maastoutumista ajatellen Jäbän vaalea diffuusi väritys sulautuu yllättävän hyvin kasvittomaan aromaisemaan. Möyrinnästä muodostunut tomupilvi sulautti saalistajan lähes kokonaan maisemaan.

Vielä on mahdollista saada kiinni

Kohteen noustessa ylös ilmaan ympäristöön sulautumisella ei ole niin väliä ja silloin on syytä laittaa kaikkensa peliin saaliin saamiseksi. Tällä kertaa tosin heinä pääsi karkuun ja oli aika mennä viilentävän kiven päälle miettimään mikä meni pieleen.

Jäbä levitoi koko mahan leveydeltä viileällä kivellä

Vertailuksi somalikissojen maastoutumiseen voi ottaa kohtuullisen yleisen puukiipijän. Niitä kuulee ja näkee kohtuullisen helposti, välillä ne tulevat varsin lähellekin esille. Niiden höyhenpuvun väritys sopeutuu varsin hyvin monien luonnossamme esiintyvien puiden värimaailmaan, koivu ei kylläkään kuulu tähän joukkoon.

Puukiipijä ruokaa etsimässä

Maastoutumisen tai oikeammin hoidettuun puisto-/talousmetsään sulautumisen ehdoton mestari on asukasluvultaan Suomen toiseksi suurin kaupunki Espoo. Sen kaavoitushan on tunnetusti hyvin keskittynyttä toteutettuna monen keskuksen mallilla. Näin saadaan kaupunki ilman oikeaa keskustaa ja lopputuloksena kaupunki sulautuu muutamaa korkeampaa rakennusta lukuunottamatta täydellisesti metsämaisemaan.

Löydä kuvasta Espoo

Ylläolevassa kuvasta saattaa erottaa hyvin tarkkaan katsoen myös AB Grankullan jäämistöä nykymuodossaan.