Ulkotakka iltahämärässä |
"Takka" tuli hankittua hieman tietämättämme mitä ostettiin ja olimme lievästi skeptisiä sen hienoudesta. Kuvissa ja todellisuudessa se on sellainen musta peltinen puolipallo töpöjaloilla. Koko kesän "takka" oli mökillä laatikossaan muistuttamassa olemassa olostaan ja odottamasta sopivaa paikkaa pihallamme.
Tämä pienenä lisätaustoituksena "pikkasen" lapasesta lähteneeseen pihamuokkaukseen.
Piiperön aamuvahti |
Tärisyttimellä päristeltiin aikamme kuluksi pihaväylää, alapihaa, uunituoretta "Bulevardia", mökkitietä, multaa ja kaikkea mikä kuulosti kokeilemisen arvoiselta. Jopa kuivaa höttöistä ruokamultaa ihan vain kokeilemisen ilosta, mikä ei tosin ollut mitenkään järkevää. Kokemus sinänsä.
Poikulin tähystystorni |
Pihalaatat tuonut kuski oli kovin ystävällinen, kun pyöritteli oikein urakalla kuorma-autoansa pihassamme. Ei ne jäljet sentään Australiaan asti olleet, mutta möyhennys kyllä helpotti kummasti aikojen saatossa kasvaneiden heinien nostelussa. Myönnetään kyllä, että hieman turhauttavaltahan jälkien tasoittaminen tuntui. Ilmeisesti edellisenä iltana juuri ennen auringonlaskua tasoitettu piha soveltui huonosti kuskin ajosuunnitelmaan. Se on just tuommoista useamman Nuljupuljun palvelu.
Minilisko |
Useasti kissat olivat jostain äkänneet sisiliskon tai pari. Muutaman kerran ne olivat huomanneet vaskitsojakin, onneksi ei kuitenkaan mitään isompia matoja. Siinähän kissoilla riitti ihmeteltävää.
Mitähän sitten seuraavaksi |
Piiperön siivoaminen käynnissä |
Poikuli ja roskanäyte |
Mennyt kesä oli punkkien puolesta yllättävän helppo ja niitä ei juurikaan ollut. Liekö jänikset ja etenkin kauriit kiertäneet mökkimme kauempaa.
Oikeasti siivoaminen on molemman kohdalla varsin helppoa, kun ne ovat varsin rennosti käsittelyssä. Ehkä tiedossa olevilla herkuilla on osuutensa asiassa. Ihan vastaavasti kuten manikyyrin jälkeen.
Laatat levitelty ja naruihin tarttuviksi havaittu |
Heti ensimmäisellä kissojen ulkoilutuksella huomattiin fleksien narujen tarttuvan laattojen pintaan. Etenkin Piiperöä tämä häiritsi. Poikulia häiritsi vuorostaan narun jääminen laattojen reunojen taakse, mikä oli tiedossa oleva juttu. Siksipä pation yläosan kulkualueen ja mökin puoleisten laattojen reunojen tasaamiseen olikin näppärästi Avantilla tuotu hyvä läjä mursketta. Kivimuurin viereiset reunustat on tarkoitus täyttää mullalla ja saada niihin kivikkokasveja kasvamaan seuraavalla vuosikymmenellä.
Ylin työnjohto paikalla |
Loman lopuksi aikaansaannoksemme esiteltiin pienimuotoisten juhlien merkeissä hyvien ystäviemme seurassa. Ehkäpä tämä olikin se suurin syy tämänkertaiseen pakerrukseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti